Urheilu

Eemil Pohjola toteutti pitkäaikaisen unelmansa Päijänteen ympäriajossa: ”Kyllä sitä tuossa hairahtui ajattelemaan, että mitähän tässä vielä käy”

Pohjolan uran ensimmäinen Päitsivoitto irtosi vahvalla ajolla.

Jämsäläinen Eemil Pohjola on lapsesta saakka katsonut Päijänteen ympäriajon kirkkaimpien tähtien suorituksia. Erikoiskokeet ovat kulkeneet pienen pojan kotikulmilla, ja palo omaan ajamiseen sekä Päitsin voittamiseen on roihunnut kauan.

Pohjola on ajanut huipulla jo vuosia, mutta Päitsivoittoa ei vyölle ole ripustettu. Uran karmaisevin muistokin liittyy asiaan. Viime vuonna Pohjola joutui keskeyttämään tekniseen vikaan johtopaikalta. Se söi miestä pahasti.

25-vuotias Pohjola on tunnettu siitä, että kun hän ajaa, tapahtumia riittää. Myös virheitä. Vauhti on hioutunut äärimmäisen kovaksi, jonka myötä alkukausi enduromoottoripyöräilyn SM-sarjassa on sujunut voitokkaasti. Tämän takia hänet nostettiin tämän vuoden Päijänteen ympäriajon kiistattomaksi ennakkosuosikiksi.

Pohjola lähti toteuttamaan selkeää suunnitelmaansa eli ajamaan lujempaa kuin muut. Heti kilpailun alkumetreiltä saakka TM-kuljettaja oli hurjassa iskussa ja takoi pohja-aikoja erikoiskoe toisensa jälkeen. Ajaminen oli hyvin määrätietoista, eikä virheitä syntynyt.


Hän oli päättänyt, että tänä vuonna se voitto otetaan, eikä mikään saa tulla hänen unelmansa tielle. Vaikka Pohjola on ajanut suuren maailman endurosarjoissa, on Päijänteen ympäriajon voitto juuri se asia, mikä ollut mielessä kaikki nämä vuodet. Sitä varten on harjoiteltu ja nyt kaikesta tekemisestä huokui se, ettei kukaan muu ole voinut valmistautua tähän raskaaseen kilpailuun paremmin kuin hän.

Keli oli tänä vuonna todella haastava, mutta se saattoi olla Pohjolalle jopa eduksi. Ennen kilpailua hän vitsaili, että olisihan se auringon paisteessa kivempi ajaa, mutta totuus on se, että raskaat olosuhteet sopivat hänelle. Se näkyi ensimmäiseltä erikoiskokeelta lähtien.

Pohja-aikoja syntyi 12 kappaletta peräjälkeen. Sitten yhdellä pätkällä toiseksi paras aika, jonka jälkeen taas pari nopeinta noteerausta.

Maalissa nähtiin onnellinen, jopa huojentunut voittaja.

”Eihän tätä vielä oikein ymmärrä, mutta tietenkin todella hyvältä tuntuu. Kyllä sitä tuossa iltapäivällä hairahtui ajattelemaan, että mitähän tässä vielä käy. Mietti, että mikä voi mennä pieleen, mutta onneksi kaikki sujui hyvin”, ensimmäisen Päitsivoittonsa napannut Pohjola naureskeli.

Kilpailun toiseksi, lähes seitsemän ja puoli minuuttia voittajalle jääneenä, ajoi Aleksi Jukola ja kolmanneksi kiiruhti Eemil Helander.




Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Satu Mäkelä-Nummela ampui trapissa uuden maailmanennätyksen

  3. 3

    Aina ei tarvita ilmaveiviä, venäläishyökkääjä näytti erikoisen tavan tehdä maali

  4. 4

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  5. 5

    Mielenkiintoinen tilasto povaa Valtteri Bottakselle maailmanmestaruutta, historiassa ei yhtään poikkeusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Valtteri Bottas nousi lausunnoillaan Kimi Räikkösen tasolle ja ylikin: uuden sukupolven roku?

  3. 3

    Valtteri Bottas ei totellut tallipäällikön käskyä ja sai tämän oikein tyytyväiseksi

  4. 4

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  5. 5

    Valtteri Bottas teki avauskisan voitollaan F1-historiaa, mutta kerran hän on saalistanut vieläkin enemmän pisteitä yhdestä kilpailusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Pyöräilyn maailmanmestari Kelly Catlin on kuollut 23-vuotiaana

  3. 3

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  4. 4

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  5. 5

    Donald Trump otti golfmestaruuden omiin nimiinsä, vaikkei osallistunut edes koko kilpailuun

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    5. 5

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    6. 6

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    7. 7

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    8. 8

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    9. 9

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää