Urheilu

Koripalloilija Nette Tuominen pääsi urheilukanava ESPN:n henkilöjutun aiheeksi: ”Se oli aika jännittävää”

Tuominen on kehitysvammaisten Special Olympics -maailmankisoihin osallistuvan Suomen naisten koripallojoukkueen kapteeni.

Aika harva suomalaisurheilija on päässyt yhdysvaltalaisen urheilukanavan ESPN:n henkilöjutun aiheeksi, mutta Nette Tuominen on.

Tuominen, 23, on kehitysvammaisten Special Olympics -maailmankisoihin osallistuvan Suomen naisten koripallojoukkueen kapteeni, jota ESPN kävi talvella kuvaamassa kahden päivän ajan.

”Se oli aika jännittävää. Käytiin luistelemassa, ja he kuvasivat meidän treeneissä, valmennustreeneissä ja työpaikallani hoivakodissa”, Tuominen kertoo puhelimitse Abu Dhabista, jossa naisten joukkue vietti tiistaina välipäivää ennen keskiviikon finaaliottelua.

Kisojen avajaisissa Tuominen johti Suomen joukkuetta Special Olympics -rintamerkki rinnassaan.

”Se oli myös jännittävää, mutta samalla kivaa.

Tuominen on pelannut koripalloa kymmenvuotiaasta Vantaan Pussihukissa. Lisäksi hän on toiminut pitkään myös PuHun nuorten erityisryhmän, Sisu Junioreiden yhtenä valmentajista.

”Valmentaminen on yhtä siistiä kuin pelaaminen, siinä saa opettaa muita ja näyttää, mitä pitää tehdä”, Tuominen sanoo.

Abu Dhabissa joukkueen kapteenina toimiva Tuominen on nauttinut paitsi kaikkien kolmen pelin voittamisesta myös oheistoiminnasta.

”Kapteenin tärkein tehtävä on tsempata muita. Ollaan kannustettu suomalaisurheilijoita ja käyty rannalla ja huvipuistossa.”

”Parina päivänä on satanut vettä, mutta muuten ollut tosi aurinkoista. Ei ole koti-ikävä.”

Tuominen uskoo, että Suomi jatkaa voittokulkuaan myös keskiviikon finaalissa. Hän sanoo, että kisoihin on lähdetty menestymään, muttei hampaat irvessä.

”Parasta on voittaminen ja se, että kaikki pitää hauskaa.”

Suomen joukkueen tiedottaja Lauri Jaakkola kertoo, että Special Olympicsin unified-koripallossa on kentällä 3 kehitysvammaista ja kaksi unified partneria, eli vammatonta pelaaja. Vammattomat ovat mukana, jotta pelistä saataisiin hieman sujuvampaa.

”Ideaali olisi, että vammattomat olisivat pelillisesti kuitenkin aika lähellä vammaisten tasoa”, Jaakkola sanoo.

Esimerkiksi Espoo Basket Teamin riviessä naisten Korisliigaa pelaavan Lotta Aaltonen pelaa miesten otteluita unified partnerina.

Vammattomien pelaajien pisteiden tekemistä ei ole rajoitettu, ja Jaakkola kertoo, että pelin henki unohtuu välillä joiltakin mailta, joilla lajikulttuuri on vielä nuori.

”Voitontahtoa on joillakin aika kova”, hän naurahtaa.

Suomen osalta koripallossa on pitkät perinteet unified-toiminnasta, ja PuHussa esimerkiksi A-juniori-ikäiset voivat käydä kehitysvammaisten treeneissä.

”Ne jotka innostuvat voivat jäädä. Osa on ollut partnereina jo yli kymmenen vuotta. Tämä on ehkäissyt myös drop out -ilmiötä, sillä pelaaminen voi junnuiän jälkeen helposti loppua, jos haluaisi vain harrastaa”, Jaakkola sanoo.

Special Olympics

Sisujengi


 Suomesta on kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisoissa Abu Dhabissa ja Dubaissa 70 urheilijan joukkue, Sisujengi.

 Suomalaisurheilijoita urheilee 14 lajissa: purjehduksessa, melonnassa, beach volleyssa, koripallossa, judossa, rytmisessä voimistelussa, jalkapallossa, tenniksessä, keilailussa, ratsastuksessa, golfissa, triathlonissa, yleisurheilussa ja uinnissa.

 Suomella oli maanantain jälkeen kasassa 25 mitalia, kahdeksan kultaa, kuusi hopeaa ja 11 pronssia.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jukka Halmeen maailma romahti IFK:n pudottua liigasta, ja viime talvena tuli taas tyrmäävä taka­isku, kun Stadin kingin kaveri­porukka kaikkosi kopista

  2. 2

    Jukka Jalosen äänessä oli tuttua ärtymystä: ”Sä jaksat jauhaa tosta NHL-hommasta”

  3. 3

    Sami Kaunisharju ihmetteli, että mitä tämä on, kun äijät heittävät sekä voltteja että tyttöjä, ja halusi mukaan

  4. 4

    Teemu Pukki purki pettymystään tasapelin jälkeen: ”Meidän on päätettävä sarja siten kuin paras joukkue tekee”

  5. 5

    Jäsenkato ja heikko menestys saa ratsastajat riitelemään keskenään – Ratsastajain­liiton toimitus­johtajan sopimus purettiin jo muutaman kuukauden jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jukka Halmeen maailma romahti IFK:n pudottua liigasta, ja viime talvena tuli taas tyrmäävä taka­isku, kun Stadin kingin kaveri­porukka kaikkosi kopista

  2. 2

    Ultrajuoksija Noora Honkala teki 12 tunnin kisassa kerralla kaksi ennätystä vaikeuksista huolimatta: ”Epätoivoisesti yritin oksentaakin”

  3. 3

    Patrik Laine ei tule MM-kisoihin: ”Juuri nyt haluan vain unohtaa kaiken jääkiekkoon liittyvän”

  4. 4

    Mika Salon poika teki formuladebyyttinsä: ”Olen niin ylpeä”

  5. 5

    Teemu Pukki otti taas askeleen kohti maaliennätystä, Norwich nousee lähes varmasti Valioliigaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Olympiastadionin remontissa tehtiin historiallinen löytö

    Tilaajille
  2. 2

    Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

    Tilaajille
  3. 3

    ”Se oli maali” – Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajan René Faselin mielestä Naisleijonien kultaosuma olisi pitänyt hyväksyä

  4. 4

    Kolmen tunnetun vuorikiipeilijän ruumiit löydettiin Kanadan Kalliovuorilta

  5. 5

    NHL:n maalikuningas Ovetškin tyrmäsi maanmiehensä harvinaisessa tappelussa – veli uhkasi kostolla

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    2. 2

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    3. 3

      Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

    4. 4

      Seitsemänlapsinen perhe oli matkalla kotiin, kun vastaan kaahasi auto moottori­tien väärää kaistaa – ”Jos olisin lähtenyt ohittamaan, olisi tullut suoraan nokkakolari”

    5. 5

      Intia varoitti Sri Lankan tiedustelua terroriuhasta vain tunteja ennen sunnuntain iskuja

    6. 6

      Suomen velkasuhde painui alle 60 prosentin, Kreikan ja Italian velkataakat kasvoivat suuremmiksi kuin koskaan aiemmin

    7. 7

      Sdp:n johto ei langeta seuraamuksia Hussein al-Taeelle: ”Pidämme hyvänä sitä, että hän pyysi anteeksi”

    8. 8

      Iran uhkasi taas tukkia ”öljykaupan valtimon”, Hormuzin­salmen sulkeminen vaarantaisi maailman­rauhan ja -talouden

    9. 9

      ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

    10. 10

      Tutkimus toi hurjaa tietoa suomalaisten lihomisesta: Lähes puolet parikymppisistä miehistä on ylipainoisia tai lihavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    2. 2

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    3. 3

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    4. 4

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    5. 5

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    6. 6

      Erottaisitko synteettisen timantin oikeasta? Eivät erota kultakauppiaatkaan, ja näin se mullistaa timanttikauppaa

    7. 7

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    8. 8

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    9. 9

      Miten on mahdollista, että kunnallinen hammashoito panee luukut kiinni jo kello 14.30?

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää