Urheilu    |   Kommentti

Kanervan joukkue loi nahkansa, mutta muutostyö valui lopulta hukkaan

Suomi pystyi pitämään Italian hyökkäykset pitkälti puolustusmuotonsa ulkopuolella aina siihen asti, kunnes Suomen oli pakko muuttaa ryhmitystään ja hakea tasoitusta, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.

Udine

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaa Markku Kanervaa on pidetty äärimmäisen konservatiivisena taktikkona. Valmentajana, joka on hirttäytynyt perinteiseen 4–4–2-ryhmitykseen ja turvallisiin pelaajavalintoihin.

Mielikuva romuttui Udinessa, kun Kanerva muutti Italian hyökkäysuhan edessä ryhmityksensä 5–4–1-muotoon. Se kertoi siitä, että valmennusryhmä oli analysoinut perinpohjaisesti Italian hyökkäyskuviot ja vasemmalle painottuvat hyökkäykset. Ottelun jälkeen Kanerva kertoi, että kolmen topparin linjalla Suomi pyrki estämään Italian keskustan taskupelaamista.

Kanerva myönsi, että Suomi valitsi kolmen topparin puolustuslinjan myös Italian pelaajien yksilötaitojen takia.

Vasemmalla oli uhkana ketterä Moise Kean monta luokkaa kankeampaa Albin Granlundia vastaan. Granlund selvisi pelistä verrattain hyvin kanssapuolustajiensa avittamana. Uusi ryhmitys piti Italian hyökkäykset poissa vaarallisimmilta maalintekosektoreilta avausjaksolla.


Kapteeni Tim Sparvin surkea purkupallo, josta syntyi avausmaali, aiheutti lopulta sen, että Suomi joutui avaamaan peliään toisella jaksolla. Riski oli perusteltu, lopputulos vähemmän yllättävä toinen takaiskumaali.

Voi vain kuvitella, miten paljon Kanervaa harmitti, että hyvin valmisteltu taktiikka tavallaan valui osin hukkaan aikaisen takaiskumaalin takia. Suomi pystyi pitämään Italian hyökkäykset pitkälti puolustusmuotonsa ulkopuolella aina siihen asti, kunnes Suomen oli pakko muuttaa ryhmitystään ja hakea tasoitusta.

”Kaikilla oli tiedossa, että meidän pitää ottaa alku tarkkaan. Tauolla olimme vielä pelissä mukana 1–0-tilanteessa. Vähän hölmösti puolustimme toiseen maaliin johtaneen tilanteen. Siitä pelaajat saavat palautetta. Semmoinen näppituntuma jäi, että pystyimme aika hyvin tukkimaan keskisektorin”, Kanerva sanoi.

Armeniassa tappioon ei ole enää yhtä paljon varaa. Sieltä pitää tulla vähintään tasapeli, mieluummin voitto.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Liverpoolin päävalmentaja Klopp paljasti, miten joukkue siirtyi takaisin Valioliigan kärkeen: ”Pelaajat juonivat tauolla kuvion voittomaaliin”

  2. 2

    Lääkäri suositteli pitkää lepoa, mutta Kirsi Kainulainen sanoi ei kiitos: ”Kun työntää kivut sivun, niin kyllä siitä selviää”

  3. 3

    Olympiakultamitalisti pidätettiin Lontoon ilmastomielenosoituksissa: ”En voisi tehdä mitään tärkeämpää elämässäni juuri nyt”

  4. 4

    Kolmen tunnetun vuorikiipeilijän ruumiit löydettiin Kanadan Kalliovuorilta

  5. 5

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtisellä uhkaava tilanne merellä, rahtialus näytti tulevan ”suoraan päälle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtisellä uhkaava tilanne merellä, rahtialus näytti tulevan ”suoraan päälle”

  2. 2

    Lääkäri suositteli pitkää lepoa, mutta Kirsi Kainulainen sanoi ei kiitos: ”Kun työntää kivut sivun, niin kyllä siitä selviää”

  3. 3

    Jääkiekkoilija Aleksi Saarela sai iltamyöhällä elämänsä puhelun joka vei unet silmistä saman tien

  4. 4

    Edis Tatlin manageri Pekka Mäki tyrmäystappion jälkeen: ”Vartalolyönti vaikuttaa köykäiseltä, mutta siitä ei välttämättä helposti toivuta”

  5. 5

    Pikkuleijonille jo kolmas tappio MM-kisoissa – pääsy puolivälieriin ratkeaa viimeisessä lohko-ottelussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Olympiastadionin remontissa tehtiin historiallinen löytö

    Tilaajille
  2. 2

    Ryöstettiinkö Naisleijonilta maailmanmestaruus? Säännöissä ristiriitaisuuksia, yksi kohta avainasemassa

  3. 3

    Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

    Tilaajille
  4. 4

    ”Se oli maali” – Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajan René Faselin mielestä Naisleijonien kultaosuma olisi pitänyt hyväksyä

  5. 5

    Tuomarit sekoilivat ja tekivät virheitä, ja videotuomari hylkäsi kyseenalaisesti Naisleijonien voittomaalin: ”Mitään protestimahdollisuutta ei ole”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tanskalaislehti: Tanskan rikkaimman miehen neljästä lapsesta kolme kuoli Sri Lankan pommi-iskussa – iskusta epäillään paikallista NTJ-islamistiryhmää

    2. 2

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    3. 3

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    5. 5

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    6. 6

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    7. 7

      Pohjanmaalla sijaitsee vyöhyke, jolla suhtaudutaan nihkeästi ilmastotoimiin – Kartta näyttää oman äänestysalueesi tilanteen

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    10. 10

      Veera Papinoja koki Balilla matkailijan kauhunhetken: Mitä tehdä, kun äkillinen sairaus estää lentämisen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    4. 4

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    5. 5

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    8. 8

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    9. 9

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13 ihmistä, räjähdysten sarjassa kuolleiden määrä jo 290 – tämä iskuista tiedetään

    10. 10

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    4. 4

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää