Urheilu

Lauri Markkanen kärsi poikkeavasta sykkeestä ja ”omituisesta olosta” jo toisessa ottelussa kuukauden aikana

Markkanen kertoi vaivoistaan ensimmäisen kerran maaliskuun 1. päivänä Atlantaa vastaan pelatun maratonottelun jälkeen

Ensimmäiset merkit Chicago Bullsin suomalaisen tähtipelaajan Lauri Markkasen väsymyksestä saatiin jo kuukausi sitten.

Markkanen teki maaliskuun ensimmäinen päivä pelatussa maratonottelussa Atlantaa vastaan 31 pistettä ja kahmi 17 levypalloa.

Ottelun jälkeen Markkanen kertoi Chicago Tribunen koripallotoimittajalle K.C. Johnsonille tunteneensa olonsa ”hiukan omituiseksi” ja kertoi myös nousseen ajoittain epätavallisen korkealle.

Markkanen arveli tuolloin, että kyse on jostain muusta kuin flunssasta.
Chicago Sun-Times lehden tulkinnan mukaan Markkanen oli huolissaan voinnistaan sen verran paljon, että päätti kertoa siitä julkisesti toimittajille.

Toisen kerran Markkasen sydän lähti laukalle tiistain ottelussa Toronto Raptorsia vastaan. Valmentaja Jim Boylen otti Markkasen penkille kesken ottelun, ja keskiviikkona Bulls ilmoitti, että suomalaistähti huilaa kauden viimeiset kuusi ottelua.

Markkanen kärsi tiistain ottelussa heikkovointisuudesta ja sydänvaivoista. Chicago Sun-Timesin mukaan Markkasen sydän löi tavallista nopeammin vielä ottelun puoliajalla pukuhuoneessa, mutta vointi koheni kun hän oli syönyt hiukan.

Markkanen tunsi lehden mukaan olonsa uudestaan sekavaksi, kun joukkue lähti bussilla lentokentälle. Kun muu joukkue lähti kotimatkalle, jäi Markkanen testeihin Raptorsin lääkärien suosittelemaan sairaalaan testeihin.

Bullsin tiedotteen mukaan testien tulokset olivat normaaleja, mutta lääkärien suosituksesta Markkasen vointia seurataan ja hänelle tehdään lisää testejä seuraavan 10–14 päivän ajan.

Chicagon valmentaja Jim Boylen painotti seuran suhtautuvan vakavasti pelaajiensa terveyteen.

”Tilanne on aina vakava, jos pelaaja ei voi hyvin. Markkanen on tärkeä osa tulevaisuuttamme.”

Markkasen, 21, toinen NBA-kausi on sujunut vaihtelevasti. Hän loukkasi kyynärpäänsä enne kauden alkua ja pelasi ensimmäisen ottelunsa vasta joulukuun alussa.

Helmikuussa Markkanen äityi uransa tähän asti parhaaseen vireeseen ja pelasi kolme yli 30 pisteen ottelua. Kuukauden pistekeskiarvo oli 26 ja levypalloja Markkanen kahmi 12,2 ottelua kohden.

Markkanen ehti pelata tällä kaudella kaikkiaan 52 ottelua ja teki niissä keskimäärin 18,7 pistettä. Hän oli joukkueensa toiseksi paras pistemies Zach LaVinen jälkeen.

Levypallotilastossa Markkanen on tällä hetkellä joukkueensa ylivoimainen ykkönen yhdeksällä levypallollaan.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Matti Mattsson ui kirkkaammissa vesissä

  2. 2

    SM-uinnit järjestetään 32 vuoden tauon jälkeen ulkona, ja se on haaste selkäuimareille: ”Kyllä se pienen lisämausteen tuo siihen”

  3. 3

    Autosport: Kalle Rovanperälle ensi vuonna historiallinen pesti rallin MM-sarjassa

  4. 4

    Egyptin jalkapallo­maajoukkueessa kuohuu: kurinpidolliset syyt veivät seksuaalisesta häirinnästä jälleen syytetyn hyökkääjän ulos joukkueesta pelipäivänä

  5. 5

    Kokkola-lehti: Veikkausliigassa pelaavan KPV:n kapteeni pelasti naisen hengen juhannustorstaina

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  2. 2

    NHL-seura Hurricanes vastaa mihin tahansa Sebastian Ahosta tarjottaviin sopimusehtoihin, sanoo GM: ”Olemme tehneet sen selväksi”

  3. 3

    Alakynnessä ollut Hollanti pudotti entisen maailmanmestarin viime hetken pilkkumaalilla, kaikki puolivälieräparit nyt selvillä

  4. 4

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  5. 5

    Mia Stellberg oppi mallina, mitä menestys tarkoittaa – nyt hän auttaa e-urheilijoita: ”Olin nelikymppinen täti ja todella mukavuusalueeni ulkopuolella”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    2. 2

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    5. 5

      Ylen lennokki kuvasi Nordean ikkunoiden lähistöllä, pankki ihmettelee asiaa blogissaan – Yle: Hankimme kuvituskuvaa

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    8. 8

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu

      Tilaajille
    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      YK:n huumeraportti: Maailman­laajuinen opioidi­epidemia on vielä luultuakin pahempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    5. 5

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    9. 9

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    10. 10

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää