MM-ohjelmista löytyy wauhtia ja rakkautta

Muodostelmaluistelun MM-kisat alkavat Helsingissä tänään. Suomea edustavat joukkueet Marigold ja Rockettes. HS kertoo, miten niiden kisaohjelmat ovat syntyneet.

Julkaistu: , Päivitetty:

Robottihahmoja ja fantasiamaailmaa.

Ne ovat perusainekset, joilla helsinkiläinen Marigold IceUnity puolustaa muodostelmaluistelun maailmanmestaruuttaan perjantaina ja lauantaina Helsingissä.

Vaikka Marigoldin vapaaohjelma Transformers perustuu samannimiseen elokuvasarjaan, fantasia on joukkueen harjoituksista kaukana.

Jokaisen liikkeen, noston ja liu’un on osuttava kohdalleen. Yksikin väärä liike tai myöhästyminen voi maksaa paljon, kun jäällä on samaan aikaan kuusitoista luistelijaa.

Joukkueessa saa olla 20 luistelijaa. Marigoldin harjoitusringissä on 25 urheilijaa, joten yhdeksän luistelijaa harjoittelee samaa ohjelmaa sen ulkopuolella. Vapaaohjelmassa saa käyttää eri luistelijoita kuin lyhytohjelmassa.


 

Jokaisen liikkeen, noston ja liu’un on osuttava kohdalleen.

Liikkeet toistetaan päivästä päivään, viikosta viikkoon. Yhteistyön pitää olla saumatonta ennen kuin ohjelma on kilpailukunnossa. Se vaatii paljon luistelijoilta, mutta helppoa ei ole valmentajallakaan.

”Viime keväänä olin kuin mustassa aukossa, aivan poikki. Mestaruuden jälkeen tuli tyhjä olo, kun olin vienyt joukkueen tiettyyn pisteeseen”, Marigoldin valmentaja Anu Oksanen huokaa ennen harjoituksia Helsingin jäähallissa.


Muodostelmaluistelussa vapaaohjelma saa kestää korkeintaan neljä minuuttia ja kymmenen sekuntia. Sääntömuutos vähensi aikaa puoli minuuttia ja tiivisti kilpailupäivää, mutta vaikeutti joukkueen esitystä.

Varsinkin musiikin sovittaminen nopeatempoiseen esitykseen voi olla hankalaa. Marigoldin vapaaohjelmaan Oksanen haki musiikkia ”sieltä sun täältä”. Elokuvan oma musiikki ei mennyt yksiin luisteluliikkeiden kanssa.

”Musiikissa on Transformersin kappaleita, hidasta ja poppia, joka ei sopinut omaan visiooni. Musiikin yhdistäminen oli oma todellinen ohjelmansa”, Oksanen kertoo vapaaohjelman synnystä.

Margoldin vapaaohjelman juonesta ei kannata paljastaa muuta kuin sen, että siinä on ennennäkemättömiä elementtejä. Alussa on niin sanottu wauh!-elementti – blokkinosto, jossa samaan aikaan nostetaan ja vaihdetaan porukkaa.

”Siinä tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa. Luistelijat ovat niin lähellä toisiaan, että sitä ei ole koskaan ennen nähty. Blokkinosto on piristänyt meidän ohjelmaamme eikä tehdä samaa kuin muut”, Oksanen kertoo.


 

”Tämä #whynot on mennyt hyvin läpi sosiaalisessa mediassa, kun siellä on kummastelu, miksi muodostelmaluistelua ei ole valittu olympialajiksi.”

Lyhytohjelma saa kestää kaksi minuuttia ja 50 sekuntia. Se sisältää kuusi pakollista elementtejä, joita ovat muun muassa nostot, askelsarjat ja liukumiset. Huippujoukkueiden erot ovat lyhytohjelmassa pieniä, koska tekninen taso on kaikilla yleensä korkea.

Marigoldin lyhytohjelman nimenä on #whynot (miksi ei). Risuaidan merkki hashtag # on sosiaalisessa mediassa käytettävä tunniste, josta Oksanen kehitti idean lyhytohjelmaan.

”Tämä #whynot on mennyt hyvin läpi sosiaalisessa mediassa, kun siellä on kummastelu, miksi muodostelmaluistelua ei ole valittu olympialajiksi.”

Lyhytohjelmana musiikkina kuullaan teema elokuvasta Tulivaunut, Chariots of Fire.

Elokuva kertoo tositarinan brittiläisistä urheilijoista, jotka valmistautuvat vuoden 1924 kesäolympialaisiin Pariisissa. Tulivaunuissa englanninjuutalainen juoksija ei voi kilpailla sapattina, sunnuntaina.


 

”Tämä on luovaa työtä. Jatkuvaa palapeliä ja aivomyrskyä. Ei koskaan tiedä, mitä päässä liikkuu.

Viime vuoden MM-kisoissa Tukholmassa Marigold oli lyhytohjelman jälkeen jälkeen kolmantena, mutta nousi venäläisen suosikin Team Paradisen ohi vapaaohjelmassa.

”Arvokisat tuntuvat olevan meille aina vähän kyttäämistä”, Oksanen naurahtaa.

MM-kisoissa Helsingissä Marigold tavoittelee historiansa kuudetta maailmanmestaruuttaan.

Viime vuodesta vapaaohjelma on uudistunut täysin. Jo käytettyjä ja vanhoja ohjelmia ei kannata tuoda toisen kerran arvokisoihin.

”Tämä on luovaa työtä. Jatkuvaa palapeliä ja aivomyrskyä. Ei koskaan tiedä, mitä päässä liikkuu. Ideat löytyvät tunnelman tai musiikin kautta”, Oksanen sanoo.

Kuinka paljon luistelijat voivat vaikuttaa esitettävään ohjelmaan?

”Näin suuressa joukkueessa ei tulisi mitään, jos kaikki kertoisivat mielipiteitään. Luistelijat esittävät joskus keskenään neuvojaan ja oivalluksiaan, miten homma toimii. Muuten ei mennä sen mukaan, mitä joukkue haluaa, vaan mitä minä päätän”, Oksanen sanoo.


Rockettes luottaa rakkauteen ja hyvää fiilikseen

Radioaaltoja ja hymni rakkaudelle.

Ne ovat toisen suomalaisjoukkueen Helsinki Rockettesin teemoja muodostelmaluistelun MM-kotikisoissa.

Joukkueen päävalmentaja Kaisa Arrateig on luonut Rockettesin vapaaohjelman yhdessä koreografi Reija Wäreen kanssa. Wäre on kysytty teatterikoreografi, jolle taitoluistelukaan ei ole vierasta.

”Mietimme Reijan kanssa, mitä tehtäisiin. Kehitimme sitten maailman, jossa on erilaisia fiiliksiä ja tunteita, kun selaa radiokanavia. Musiikki alkaa viedä mukanaan ja tunne voimistuu. Variaatio on laaja, klassista, poppia ja sambaa”, Arrateig avaa Rockettesin vapaaohjelmaa.


Arrateig valitsi musiikin ja Väre kehitti siihen koreografian.

”Kuuntelin musiikkia ympäri vuoden ja hain sitä sieltä täältä. Ihanin asia on improvisoida musiikkia. Se merkitsee minulle paljon”, Arrateig sanoo.

Hän soitti itse nuoruudessaan viulua ja on harrastanut muutenkin musiikkia.

”Laulaa en osaa”, nauraa Arrateig, joka kilpaili yksinluistelijana tyttönimellä Nieminen 1990-luvun alussa. Parhaimmillaan hän oli SM-kisoissa viides vuonna 1991.


 

”Helpon kaavan kautta ei voi rakentaa mitään mielenkiintoista.”

Rockettesin valmentajana hän on ollut pitkään, jo vuodesta 1997 lähtien. Sinä aikana Rockettes on voittanut kolme maailmanmestaruutta.

Viimeisin mestaruus tuli Helsingin edellisistä MM-kisoista vuonna 2011. Vuoden 2001 kotikisoissa Rockettes oli MM-hopealla.

Millainen musiikki olisi kaikista helpointa sovittaa muodostelmaluisteluun?

”Helpoin maailma olisi käyttää svengaavaa swingiä. Siihen on helppo lähteä tekemään ohjelmaa, ja siksi sitä ei juuri käytetä. Ohjelmasta tulee helposti naiivi. Helpon kaavan kautta ei voi rakentaa mitään mielenkiintoista”, Arrateig arvioi.

Lyhytohjelma on nimensä veroinen, kun musiikkina soi Hymni rakkaudelle.

Se on alkujaan ranskalainen laulu Hymne à l’amour. Edith Piaf lauloi sen ensi kerran syyskuussa 1949. Rockettes käyttää Patricia Kaasin sovitusta vuodelta 2012.

”Sovitus on mielenkiintoinen, hieno ja ainutlaatuinen. Se ei ole perinteinen, vaan se on tunteiden sinfonia, jossa on voimakas tarina ja myös rajumpi puoli. Se on minun biisini ja on aina ollut hieno kappale”, Arrateig kertoo.

Lyhytohjelmaa joukkue harjoitteli ensi kerran jo vuosi sitten toukokuussa.

”Hiomme edelleen esityksen detaljeja sisään. On pitkä prosessi”, Arrateig sanoo Helsingin jäähallissa, kun MM-esitykseen on aikaa vajaa viikko.

”Vapaaohjelmaan menee kolme neljä viikkoa, ja se on sen vasta luuranko, jonka päälle aletaan rakentaa varsinaista ohjelmaa. Jos joutuu tekemään isoja muutoksia, pitää miettiä, mikä on muutostyön arvoista”, Arrateig pohtii, kun joukkueen luistelijat valmistautuvat harjoituksiin.


 

”Hiomme edelleen esityksen detaljeja sisään. On pitkä prosessi.”

Pian yhdeksäntoista naista levittäytyy jäälle ja musiikki alkaa soida. Luistelijat ohittavat toisensa nopeasti ja palaavat alkukuvioon.

”Olin millisekunnin myöhässä”, jäältä kuuluu luistelijan ääni, kun vasta pieni osa ohjelmaa on käyty läpi.

”Niin olit, mutta ei se mitään. Kyllä se menee”, Arrateig vastaa rauhallisella äänellä.

Hän myöntää joskus korottaneensa ääntään harjoituksissa vähän liikaakin, muttei tee sitä enää. Huutaminen ei auta.

Arrateig on samaa mieltä kuin Marigoldin valmentaja Anu Oksanen, että ohjelmien pitää uudistua joka vuosi.

”Missään ei ole kielletty, etteikö vanhalla ohjelmalla saisi tulla. Tarkoituksena on tarjota yleisölle mielenkiintoa. Miksei, jos olisi mestariteos, sitä voisi toistaa. Toisaalta se puskee tässä eteenpäin, että on uutta ja mielenkiintoista ohjelmaa”, Arrateig sanoo.

Jäällä voidaan pyrkiä täydellisyyteen, siihen mestariteokseen, mutta käytännössä siihen ei koskaan päästä.

”Aina pitää miettiä, voisiko saada jotain uutta ja sujuvampaa. Olen kasvanut siihen, ettei ole koskaan tyytyväinen, mitä on saanut aikaan. Koko ajan pusketaan vielä eteenpäin”, Arrateig sanoo.

Kun kaksipäiväiset MM-kisat ovat ohi ja mitalit jaettu, edessä on jälleen uuden ohjelman luomistyö. Mutta ensin on pidettävä vähän lomaa perheen kanssa.

”Kesällä teen jotain muuta. En aja itseäni stressiin. Siksi minulla on idea valmiina. Olen jo tilannut musiikin ensi vuoden ohjelmiin. On paljon pielessä, jos sen mokaa.”

Fakta

Muodostelmaluistelun MM-kisat Helsingissä


 Kaksipäiväiset kisat Helsingin Jäähallissa 12.–13. huhtikuuta.

 Lyhytohjelmat perjantaina kello 17–20.24.

 Mitalit ratkaisevat vapaaohjelmat lauantaina kello 13.45–18.09.

 Mukana on 24 joukkuetta.

 Kahden joukkueen maita ovat Suomi, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä.

 Suomea edustavat Marigold IceUnity ja Rockettes.

 Yle näyttää MM-kisoja suorana.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kuljettaja kuoli ajauduttuaan radalta moottoripyörä­kisassa Imatralla

  2. 2

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen

  3. 3

    Suomen menestynein suunnistaja Minna Kauppi päihitti ”vanhoilla pohjilla” Venlojen viestin ankkuriosuudella monta nykyistä maajoukkuenaista

  4. 4

    NHL-sopimuksia satelee suomalaisille: Joona Luoto pääsee Patrik Laineen kaveriksi Winnipeg Jetsiin

  5. 5

    Tallipomo Tommi Mäkinen on ihmeissään: FIA:n hybridipäätös ei avaa asiaa tiimeille

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen

  2. 2

    Suomen menestynein suunnistaja Minna Kauppi päihitti ”vanhoilla pohjilla” Venlojen viestin ankkuriosuudella monta nykyistä maajoukkuenaista

  3. 3

    Kuvat savusaunan edustalta tiivistävät tarinan suunnistajien pitkästä ystävyydestä

  4. 4

    Kuljettaja kuoli ajauduttuaan radalta moottoripyörä­kisassa Imatralla

  5. 5

    Brasilia pukeutui ikuiset arvet maan jalkapallohistoriaan jättäneeseen valkoiseen pelipaitaan yli 60 vuoden tauon jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Neymaria raiskauksesta syyttävä nainen antoi lausunnon poliisille: asianajaja kantoi hänet sen jälkeen ulos poliisiasemalta

  2. 2

    Samppanjasta ja hyvistä aterioista nauttivat vip-vieraat aiheuttivat kiusallisen ongelman Ranskan avoimien järjestäjille

  3. 3

    Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaotteluhäkkiin: ”Jos et suostu, se tarkoittaa, että pelkäät”

  4. 4

    Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä puuttui vuosi sitten herkkään aiheeseen ja sai siitä paljon palautetta: ”Onko se ongelma, jos haluaa parantaa asioita?”

  5. 5

    Näin Huuhkajat etenee historiallisesti EM-kisoihin: kolme kotivoittoakin voi tuoda kisapaikan

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      Kuljettaja kuoli ajauduttuaan radalta moottoripyörä­kisassa Imatralla

    4. 4

      Todistusvalinta aiheutti reputtamisaallon Vaasan kauppakorkea­koulussa, nyt Helsingin yliopisto varautuu samaan

    5. 5

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    6. 6

      Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen

    7. 7

      Sisustustrendi innostaa Hyvinkäällä: Koko yksiön kalustuksen saa 300 eurolla

    8. 8

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    9. 9

      Rakennusyhtiöillä on käsissään ennätysmäärä keskeneräisiä asuntoja, ja talous on kääntymässä laskuun: Miten ostaja voi välttää riskit?

    10. 10

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    4. 4

      Homehtunut Kätilöopisto seisoo tyhjillään Helsingin Kumpulassa, mutta nyt ikoniseen rakennukseen suunnitellaan uutta elämää

    5. 5

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    6. 6

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    7. 7

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    8. 8

      Tyttövauvan kasvaminen baletti­tanssijaksi oli liikaa: Seksistiset mainokset eivät ole enää sallittuja Britanniassa

    9. 9

      Dramaattisen aamun onnellinen loppu: Ensihoitajat auttoivat vauvan maailmaan Itä-Vantaalla

    10. 10

      Kriisikokousta seurasivat pettymysten yö ja päivä – HS:n laaja selvitys kertoo, miten Antti Rinteen hallitus syntyi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää