Urheilu

Naisleijonat ovat ottaneet askeleen kohti huippu-urheilua: ”Ei vain voi olla koko ajan pumpulissa”

Kotikisoissa tuli historiallinen loppuottelupaikka, mutta takana on paljon harjoittelua ja suuri asennemuutos.

Naisten huippujääkiekko on tahdon asia. Naisleijonat näyttivät tahtonsa pelaamalla ensimmäistä kertaa MM-turnauksen loppuottelussa Espoon kotikisoissa.

Ilmaiseksi tai edes helpolla finaalipaikka ei tullut. Ei sinne päinkään.

Naisten jääkiekko on yrittänyt tapailla ammattimaisuuden rajoja pitemmän aikaa, mutta Pasi Mustosen päävalmentajakaudella askeleet ovat pidentyneet.

Ammattimaisuus alkoi siirtyä puheista teoiksi, ja tulokset näkyvät peleissä, menestyksessä ja ennen kaikkea pelaajien asenteissa.

Isoja rahoja ei saa kukaan suomalainen naispelaaja. Useimmat eivät saa rahaa euroakaan, vaan maksavat edelleen pelaamisestaan, varusteistaan ja mukana olemisestaan. Silti kaikki maajoukkuepelaajat ja monet muutkin harjoittelevat tosissaan kohti menestystä.

”Olen ollut suunnittelemassa, käynnistämässä ja aloitteita tekemässä”, Mustonen sanoo muutoksesta. ”Olen ollut yhtenä mukana.”

Mustonen on vaatimaton. Hän on ollut naiskiekkoilun tunteita nostattava vauhdittaja, välillä terävästi ja suoraan sanova herättäjä, joka on kertonut totuuden vähän liiankin suoraan.

Puheet laukaisutaitojen vähäisyydestä tai pelikäsityksen puuttumisesta nostattivat kohun Pyeongchangin olympialaisten aikana vuosi sitten. Media tarttui heti syöttiin ja keitto alkoi kiehua, välillä vähän ylikin.

Ei Mustonen ketään halunnut loukata, vaikka lausunnot saattoivatkin tehdä pikkaisen kipeää. Mutta eivät puheet sattumaakaan olleet.

”Huippu-urheilija ei vaan voi olla koko ajan pumpulissa. Näin iso julkisuus on lajille uutta”, Mustonen sanoo. ”Tämä on osa kehittymistä huipulle ja tältä se näyttää.”

Etelä-Korean olympialaisista Suomi otti pronssia. Mitali on tuttu, mutta se ja yleinen muutos naisurheilua kohtaan herättivät päättäjät. Mitalistit saivat tälle kaudelle opetusministeriön 10 000 euron verottoman apurahan.

Summa kuulostaa pieneltä, jos joku erehtyy vertaamaan sitä miesten palkkoihin, eikä niin pidäkään tehdä. Naisten jääkiekon rahallisia korvauksia voi verrata vauvan askeliin, kun rinnalle laitetaan jopa keskitasoisia miespelaajia.

Eikä suora vertaaminen palvelekaan ketään. Niin uusi laji naisten jääkiekko on urheilukartalla.

Mustonen vertaa Naisleijonia joukkueurheilun soihdunkantajiin ja ottaa tähän mukaan jalkapallomaajoukkueen Helmarit, lentopalloilijat ja salibandyn. Eikä koripalloakaan kannata unohtaa.

”Me emme vaadi rahaa, vaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia harjoitella.”

”Meidän pitää treenata riittävästi, että ollaan huippu-urheilijoita ja tarjotaan laadukasta viihdettä.”

Näin Espoon MM-turnauksessa on tehtykin. Kun katsoo Suomen parhaita pelaajia, vakuuttuu helposti heidän tasostaan.

Kovimmat hokiäijät, älkää sortuko missään nimessä vertaamaan naisia miehiin tai edes parhaisiin poikiin. Ei kukaan vertaa kuuden ja puolen metrin naispituushyppääjääkään miesten kahdeksanmetrisiin loikkiin. Laji on silti sama ja näyttää ulospäin vaativuutensa.

Naisleijonat ovat saavuttaneet tason, jota on pakko ihailla.

Kun puolustaja Jenni Hiirikoski laukoo kiekon suoraan syötöstä kohti maalia, näkee, että asialla on erittäin hyvä jääkiekkoilija.

Tai kun hyökkääjä Michelle Karvinen pyörähtää kolikon kokoisella alueella ympäri, ymmärtää hänen luistelutaitonsa ja siihen vaaditun harjoittelun määrän.

Ja nykyjoukkueen taitavien, hyvin luistelevien ja kiekon hallitsevien pelaajien lista on pitkä: Noora Räty, Ronja Savolainen, Susanna Tapani, Noora Tulus, Petra Nieminen, Venla Hovi ja tietenkin 45-vuotias Riikka Nieminen, rouva pelitietokone.

”Täällä on ihan valtavia henkilökohtaisia kehityksiä parhaana esimerkkinä Noora Tulus, joka ei hippaa saanut kanadalaisista muutama vuosi sitten. Hän pelaa nykyään ihan fantastista lätkää”, Mustonen sanoo.

”Noora on rakentanut viiden vuoden aikana itsestään kansainvälisen tason huippupelaajan.”

Nelli Laitisen, Elisa Holopaisen ja Viivi Vainikan nuorisokolmikko kipuaa menestyksen portaita vauhdilla ylöspäin.

Laitinen täyttää 17 vuotta huhtikuun lopulla ja jaksoi hämmästyttää läpi MM-turnauksen. Holopainen ja Vainikka pelasivat raikkaassa nelosketjussa, joka aina tilaisuuden tullen väläytti taitojaan.

”Taso on noussut helvetisti, mutta eivät meidän juniorit pysty vielä pelaamaan 15 minuuttia ottelussa. He ovat ensimmäistä kertaa MM-kisoissa.”

”He ovat valtavan lahjakkaita pelaajia, jotka ovat todennäköisesti kolmen vuoden päästä Pekingissä isossa roolissa.”

Alussa mainittu tahdon asia voisi tulla seuraavan kerran esille, kun miesten liigaseurat yksi toisensa jälkeen kertoisivat konkreettisista naiskiekko-ohjelmistaan.

Jopa yllättävän pienellä satsauksella voi saada jättimäisen suuren positiivisen julkisuuden. Eikä sillä ole hintaa.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  2. 2

    ”Maaginen, epätodellinen superpelastus” – Ruotsissa otettiin kaikki irti MM-menestyksestä, pääministeri Löfven vaati lisää resursseja naisten jalkapallolle

  3. 3

    Miesten Mestiksessä pelannut naisjääkiekon suuruus Wickenheiser valittiin Hockey Hall of Fameen

  4. 4

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  5. 5

    Honka nousi Veikkausliigan kärkeen Luis Silvan rankkarimaalilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL:n supertähti yritti ostaa kanssamatkustajan paikan lentokoneessa, mutta avokätinen tarjous ei kelvannut

  2. 2

    Donald Trump ei hyväksy Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueen kapteenin käytöstä, mutta kehuu joukkuetta

  3. 3

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  4. 4

    Chilen ”takapuolisormeilija” taas huomion keskipisteenä: potkaisi kananaamiossa kentälle juosseen fanin nurin

  5. 5

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      HS-raati löysi viiden tähden Suomi-siiderin ja tyrmäsi ison panimon tekeleen saippuaiseksi limuksi

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Suomi vetää EU-puheen­johtajuuden säästö­budjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hana­vettä eikä avajais­gaalaa järjestetä

    7. 7

      Hampaidenpesu muistuttaa elintärkeästä rutiinista, joka unohtuu herkästi lomalla

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    8. 8

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää