Kaikki mainitut urheilijat ovat viime vuosina kertoneet julkisesti kärsineensä urheilu-urallaan jonkinasteisista mielenterveyden häiriöistä. Usein puheessa vilahtavat liian koviksi nousseet paineet, uupumus, ahdistus, loppuunpalaminen ja masennus.
Urheilijakin väsyy. Siinä ei ole mitään yllättävää tai epätavallista.
Uutta on se, että vaikeuksista uskalletaan puhua myös julkisesti. Se todella vaatii uskallusta, sillä mielenterveyden ongelmista kertominen voi yhä olla riski.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
”Älä päästä itseäsi helpolla.” ”Pitää onnistua täydellisesti.” ”Pienet marginaalit ratkaisevat.” ”Kaikki on itsestä kiinni.” ”On annettava kaikkensa.” ”Kova työ palkitaan.” ”Väsymys on vain tunne.”
Tällainen puhe on urheilumaailmassa tyypillistä. Se voi altistaa perfektionistille tavallisille ajatusmalleille.
Suunnistaja Venla Niemi kirjoitti blogiinsa vuonna 2016 tekstin, jonka otsikko kuuluu: ”Kuinka polttaa itsensä loppuun urheilemalla – ja selvitä siitä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Tekstissä Niemi kiteytti urheilijoihin usein liitetyn mielikuvan näin:
”Urheilija on vahva kaikin tavoin ja aina. Urheilija pyrkii aina vain parempaan ja parempaan. Urheilija ei luovuta. Urheilijana pystyn tekemään kaiken mitä menestymiseen vaaditaan ja vähän enemmänkin.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Vain voittajat muistetaan. Armotonta, mutta se on pelin henki, sanotaan.
Ammatti-, huippu- ja kilpaurheilijan maailma on kyllästetty kilpailulla ja mittavilla suorituksilla. Monille se on yhtä kilpailua ja suorittamista. Otteluita, turnauksia, arvokisoja, joissa tähdätään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.
Urheilijan elämä on arkista puurtamista ja sisältää ylä- ja alamäkiä kuten kenellä tahansa. Julkisuuden valokeilassa, sponsorien, valmentajien, sidosryhmien ja katsojien edessä joko onnistutaan tai epäonnistutaan.
Usein täydellisyyden tavoittelusta kärsiville sanotaan, että aina ei tarvitse tavoitella kymppiä, vaan kasikin riittää.
Urheilumaailmassa ”ihan hyvä” ei riitä. Ihan hyvä ei vie kansainväliselle huipulle tai auta pysymään siellä. Menestys tuo arvostusta, ja urheilija voi helposti ryhtyä ajattelemaan, että sijoitus mittaa hänen arvoaan ihmisenä.
Silloin identiteetti rakentuu täysin suoritusten varaan.
Urheilijan kunnianhimo ei usein rajoitu vain urheiluun, vaan moni yrittää pärjätä erinomaisesti myös muilla elämän osa-alueilla, esimerkiksi töissä tai opiskeluissa.
Se tarkoittaa lisää vaatimuksia, joita kunnianhimoinen urheilija osaa monesti itse asettaa itselleen enemmän kuin tarpeeksi.
Juuri näistä syistä urheilijoilla on riski uupua. Ahdistus ja erilaiset väsymysoireet ovat merkkejä liian suuresta kokonaiskuormituksesta.
Mielenterveyden ongelmien kanssa on kipuiltu ennenkin, mutta kynnys puhua asiasta on ollut korkeampi kuin nykyään.
Sydneyn olympialaiset oli Puuskalle tietynlainen taitekohta. Hän loukkaantui ennen kisoja, heitti vain 59 metriä ja koki epäonnistuneensa täysin.
Puuska haki apua psykoterapiasta, joka auttoi häntä ymmärtämään itseään paremmin. Noin puoli vuotta myöhemmin hän heitti ennätyksensä 69,63 metriä. Se on yhä naisten moukarinheiton Suomen ennätys.
Olisitko voinut puhua henkisistä ongelmistasi silloin medialle?
”En, olin hipihiljaa. Koin olevani niin huono.”
Puuska työskentelee julkisella sektorilla ja hoitaa lieviä ja keskivaikeita uupumus-, ahdistus- ja masennustiloja sekä tekee hoidon tarpeen kartoituksia.
Lisäksi hän tekee paljon töitä kilpa- ja huippu-urheilijoiden kanssa yksityisvastaanotollaan. Hän auttaa henkistä kuormitusta aiheuttavissa tilanteissa ja tekee ennalta ehkäisevää ja suorituskykyä ylläpitävää hoitotyötä urheilijoiden kanssa.
Syitä siihen voi olla monia, esimerkiksi loukkaantumiskierre, näkemyserot valmentajan kanssa, kriisit, käsittelemätön trauma, taloudelliset ongelmat tai muut yksilölliset syyt. Henkinen uupuminen voi johtaa ylikuormitustilaan tai loukkaantumisiin.
Turvattomuuden tunne voi muuttua häpeäksi, ja urheilija alkaa sättiä itseään.
Pääni ei kestä. En kelpaa. En riitä, olen huono. En kuulu joukkoon. Mikä minussa on vikana.
Toisin kuin voisi ajatella, terveen psyyken kuuluukin väsyä, jos kokonaiskuormitus menee sietokyvyn ja voimavarojen yli.
”Se on signaali ihmiselle, että tässä kohtaa tarvitsisi apua tai hoitoa”, Puuska sanoo.
Hän opiskelee parhaillaan psykoanalyyttiseksi yksilöpsykoterapeutiksi ja on Suomen jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistyksen virallinen yhteistyökumppani.
Psyykkinen valmennus ja henkisen terveyden ja mielenterveyden hoito ovat eri käsitteitä. Psyykkisen valmennuksen perusajatus on parantaa suorituskykyä.
”Jos taas ihminen oireilee tai esimerkiksi uupuu, syyt taustalla voivat olla moninaiset eivätkä välttämättä edes liity urheiluun. Silloin myös hoidon pitää olla mielenterveyden hoitoa eikä valmennusta”, Puuska sanoo.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan yli joka kolmas huippu-urheilija kärsii urallaan erilaisista henkisen terveyden ongelmista. Puuska sanoo, että huippu-urheilu ei suojele ihmistä mielenterveyden haasteilta.
Suomessa ei ole vielä kattavaa tutkimusnäyttöä urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä, mutta uutta tutkimusta on nykyisten ja entisten huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista on tulossa.
Hankkeen päätutkija on urheilupsykologi, psykologian tohtori Satu Kaski, ja mukana ovat esimerkiksi Tampereen yliopisto ja UKK-instituutti.
”Yritämme ennalta ehkäisevästi löytää yhteisiä hyvinvointia suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä, joita urheilussa voi olla uran aikana ja sen jälkeen.”
Kaski on myös Suomen psykologiliiton psyykkisen valmennuksen työryhmän puheenjohtaja.
”Urheilu voi näyttää ulospäin monessakin mielessä ulkopuolisille häiriintyneeltä, koska urheilun sisäinen dynamiikka on moninaista mustavalkoisen sijaan. Esimerkiksi ekstratreeniin voi ajaa mielihyvä tai se voi olla selviytymiskeino.”
Hän sanoo, että kliinisen kokemuksen mukaan urheilijoilla esiintyy erilaisia riippuvuuksia, ahdistus-, masennus-, pakko- ja paniikkioireilua, henkisiä ylikuormitustiloja sekä syömishäiriöitä.
Oireilu voi näkyä esimerkiksi vääristyneinä käsityksinä itsestä ja kyvyistä. Moni voi myös tuntea tyhjyyttä uran lopettamisen tai tärkeän kauden tai kilpailun jälkeen.
Samantapaisia tuntemuksia voi Kasken mukaan esiintyä, kun työhönsä ylisitoutunut ihminen jää eläkkeelle.
”Mitä olen nyt, kun en ole enää johtaja? Urheilija voi joutua painimaan samanlaisten identiteettikysymysten parissa.”
Työuupumuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä käydään nykyään aiempaa avoimempaa yhteiskunnallista keskustelua, mikä on luultavasti rohkaissut myös urheilijoita kertomaan vaikeista tunteistaan.
Silti urheilijalle kynnys voi olla korkeampi, minkä Puuska ymmärtää hyvin.
”Jos on kysymys siitä, miten tukia jaetaan tai kuka valitaan joukkueeseen, silloin näistä ei helposti puhuta pelon takia. Se taas vaikeuttaa ongelmien tunnistamista.”
”On kovin vaikeaa kirjoittaa mielen ongelmista, sillä tuntuu, että pelissä olen enemmän minä itse, eikä vain jalkani.”
Tyypillistä on, että vaikeuksista vaietaan silloin, kun ihminen on henkisesti pohjalla. Silloin pitää suojata itseään.
”Urheilija on lisäksi usein julkisuuden valokeilassa. Siksi hän voi joutua torjumaan tunteitaan ja joutuu puremaan hammasta. Puolustusmekanismit ovat urheilijoilla usein todella vahvoja”, Puuska sanoo.
Julkinen ulostulo ei kaduta, Piha sanoo. Hän sai jutun julkaisun jälkeen paljon kannustavia viestejä, ja muutama ihminen kertoi myös painineensa samantyyppisten jaksamisongelmien kanssa.
”Kun tajuaa, että muitakin on samassa tilanteessa, siitä saa tietynlaisen helpotuksen. Ehkä se laskee kynnystä kertoa muille ja antaa siimaa itselleen”, Piha sanoo.
Urheilu-ura ei kärsinyt avoimuudesta, vaan Piha on voittanut kuluneen vuoden aikana enemmän pokaaleja kuin moni saavuttaa koko urallaan.
Lähipiirin ja työpaikan tuki on tärkeää, mutta isoin muutos on tapahtunut Pihan pään sisällä.
”Olen opetellut keskittymään oikeisiin asioihin ja olemaan läsnä. Ymmärrän myös aiempaa paremmin, mikä on oikeasti tärkeää. En enää stressaa niin paljon niistä asioista, joihin en voi vaikuttaa.”
Tänä keväänä Classic pelaa jälleen SM-kullasta.
Kuka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Niinkin voi ajatella.
Kukaan ei pakota urheilijaa urheilemaan – tai ainakaan kenenkään ei pitäisi urheilla vain, koska valmentaja, vanhemmat tai sponsori niin haluaa tai käskee. Sitäkin tapahtuu.
Sellainen altistaa uupumukselle, sillä urheilijaa ajaa silloin ulkoinen motivaatio, ei sisäinen.
”On tärkeä tunnistaa, ettei oma toiminta ohjaudu toisten tiedostamattomista odotuksista, toiveista tai tarpeista”, Puuska sanoo.
Urheilija saattaa ja saa väsyä myös, vaikka kuinka rakastaisi lajiaan ja kilpailemista.
Kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen on urheilijalle tyypillinen lause. Se on voima, joka ajaa urheilijaa eteenpäin.
”Mutta mielenterveyden kannalta on se suurin kärsimystä aiheuttava tekijä”, Puuska muistuttaa.
Puuskan ja Kasken mukaan valmentajat ja lajiliitot osaavat yhä paremmin ohjata urheilijoita avun pariin. He itse tarjoavat urheilijoille matalan kynnyksen palveluja.
Parasta olisi, ettei urheilija pääsisi uupumaan ollenkaan.
Puuskan mielestä mielenterveyteen pitäisi suhtautua samoin kuin kehon huoltamiseenkin – sitäkin pitää hoitaa, sillä kuormittavuus vaihtelee. Hän ottaa vertailukohteeksi hierojalla käymisen.
”Hierojallakin käydään säännöllisesti, jotta paikat eivät menisi jumiin. Ei tämä ole sen kummempaa. Mielenterveyden hoito on suurta viisautta. Mitä varhaisemmin hoitoon hakeutuu, sitä nopeampaa toipuminen on.”
Kiitos, kun osallistut keskusteluun. Kommenttisi on nyt moderoitavana.
Kommentteja julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa.
Kommentteja tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24.
Kommentit