Urheilu

FC Honka jyräsi KuPSin ylitse Kuopiossa, ja 17-vuotias Arlind Sejdiu teki debyyttimaalinsa liigassa

Mitalistiksi veikatulla KuPSilla surkea alku sarjassa.

rac
FC Honka kasasi rivinsä kuntoon kotiavauksessa IFK Mariehamnille kärsityn tappion jälkeen. Kuopiossa FC Honka palasi pelaamaan omaa hyvää peliään, jossa Hongalla oli pelinhallinta, peli kontrollissaan ja se loi suuren osan ottelun maalipaikoista.

Honka haki 3–0-vierasvoiton KuPSista muutaman kymmenen vieraskannattajan joukon edessä.

”Hengetön esitys. Emme päässeet rytmiin kiinni, ja Honka pääsi pyörittämään”, Ville Saxman sanoi ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa.

Honka aloitti ottelun ryminällä, kun 14. minuutilla vasen pakki Mikko Sumusalo teki nousun ylös ja syötti pallon maalille. Kärkipelaaja Luis Silva päästi pallon jalkojensa välistä Juha Hakolalle, joka laukoi Hongan 1–0-johtoon.

Pari minuuttia myöhemmin Sumusalo oli jälleen syöttämässä palloa maalille, mutta Silva ohjasi pallon vähän ohi maalin.

Avausjakson lopussa Hongalla oli vielä muutama puolittainen maalipaikka. Lähimpänä toista maalia oli Lucas Kaufmann, joka oli yllättää suoralla vapaapotkullaan KuPSin maalivahdin Otso Virtasen. Virtanen torjui pallon yläriman kautta kulmaksi.

Maalintekijä Juha Hakola sanoi tauolla haastattelussa, että Honka oli hyvin kontrollissa, eikä KuPS päässyt vaarallisille paikoille.

Samanlainen Hongan hallinta jatkui toisella puoliajalla.

53. minuutilla Honka pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Borjas Martin sai vasemman jalan vapaaksi ja laukoi Hongan 2–0-johtoon. Maali oli Martinin kolmas maali tällä kaudella, hän on tehnyt maalin kaikissa kolmessa Hongan pelaamassa liigaottelussa tällä kaudella.

Hongan 17-vuotias vaihtomies Arlind Sejdiu teki vielä 89. minuutilla 3–0-maalin, kun hän nosti pallon oman laukauksensa paluupallosta maaliin. Sejdiu oli ehtinyt olla vain kolme minuuttia kentällä ennen maaliaan.

”Oli helppoa tulla sisään mukaan, kun joukkue pelaa hyvää jalkapalloa. Meillä on todella kovia yläkerran pelaajia. Se on hyvä, että on hyvää kilpailua”, Sejdiu sanoi.

Maali oli Sejdiun debyyttimaali Veikkausliigassa. Hän oli ennen lauantain ottelua pelannut vain minuutin verran Veikkausliigassa, kun hän tuli vaihdosta kentälle lisäajalla kauden avausottelussa Rovaniemellä.

Vuosien varrella Honka on ollut todella vaikea vastustaja KuPSille. Vuodesta 2006 lähtien joukkueet ovat kohdanneet Veikkausliigassa 24 kertaa, ja vain kolmesti KuPS on voittanut keskinäisen liigaottelun. Kaksi niistä voitoista tuli Shefki Kuqin ollessa päävalmentajana Hongassa. Honka on voittanut 17 kertaa.

Honka nousi kolmen pelatun ottelun jälkeen kolmanneksi liigassa kuudella pisteellään. Liigassa mitalikamppailuihin veikatulla KuPSilla on neljän pelatun ottelun jälkeen kolme pistettä tasapeleistä.

Yhtä heikko sarja-alku KuPSilla on ollut viimeksi vuonna 2016, jolloin se hävisi kolme ensimmäistä otteluaan ja otti neljännessä ottelussa kauden avausvoiton.

KuPSilla oli heikko alku myös viime vuonna, sillä silloin sillä oli neljän ottelun jälkeen neljä pistettä.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhlisti saavutusta kiipeämällä mastoon ja avaamalla kuohuviinipullon

  2. 2

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  3. 3

    Suomalainen yritys valloittaa sykeanalytiikallaan urheilumaailmaa: asiakkaina Manchester City, Tottenham, Chicago Bulls, puoli NHL:ää ja tuhat muuta seuraa

    Tilaajille
  4. 4

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  5. 5

    St. Louis Blues eteni yhden voiton päähän Stanley Cupin finaaleista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen yritys valloittaa sykeanalytiikallaan urheilumaailmaa: asiakkaina Manchester City, Tottenham, Chicago Bulls, puoli NHL:ää ja tuhat muuta seuraa

    Tilaajille
  2. 2

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  3. 3

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhlisti saavutusta kiipeämällä mastoon ja avaamalla kuohuviinipullon

  4. 4

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  5. 5

    Kaunis kuolemanrata vei jälleen hevoselta hengen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL hehkuttaa Kaapo Kakon huimaa rankkarikikkaa, ensimmäisenä varaava New Jersey Devils jäi videon edessä sanattomaksi

  2. 2

    Skandaali Helsingin puolimaratonilla – huippuvauhdissa ollut Iivo Niskanen juoksi harhaan: ”Tämä oli vähän ylimielisesti järjestetty”

  3. 3

    Kaapo Kakko hurmasi kaikki katsojat taiturimaisella maalillaan, tasoitus herätti Leijonat pelaamaan – katso video Kakon upeasta osumasta

  4. 4

    Ilta-Sanomat: Matti Nykäsen kuolinsyy oli pitkään jatkunut haimatulehdus

  5. 5

    Tässä on jääkiekon MM-kisojen koko ohjelma ja tulokset

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    6. 6

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    9. 9

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    10. 10

      Tarja Kivistö loi itselleen ammatin, koska ei halunnut kahden tragedian jälkeen enää joustaa arvoistaan: nyt hän kuuntelee työkseen työtoverien murheita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää