Urheilu

Entinen Unitedin tähtipelaaja Karel Poborsky oli ”vain päivän päässä kuolemasta”, erään teorian mukaan hänen parrassaan ollut punkki olisi aiheuttanut aivotulehduksen

Poborsky sairastui kesällä 2016 hengenvaarallisesti.

Tšekin maajoukkueessa ja Manchester Unitedissa 90-luvulla tähdeksi noussut Karel Poborsky, 47, kertoi The Guardianin haastattelussa käyneensä lähellä kuolemaa kolme vuotta sitten.

”Jos olisin saapunut sairaalaan päivää myöhemmin, tätä haastattelua ei tehtäisi. Saavuin sairaalaan liian myöhään saadakseni selville tulehduksen syyn, minut vaivutettiin koomaan saman tien. Kaikki kasvolihakseni olivat halvaantuneet, se oli aivotulehdus”, Poborsky kertoi lehdelle.

Poborsky kertoi viettäneensä kolme viikkoa karanteenissa saaden voimakasta antibioottia suoraan suoneen.

”En voinut syödä, ja minun oli pidettävä silmäni peitettyinä, koska olin niin herkkä valolle. Olin todella peloissani.”



Poborsky ei tiedä vieläkään, miten hän sairastui kesällä 2016. Yhden teorian mukaan hänen parrassaan ollut punkki olisi purrut häntä aiheuttauen aivotulehduksen.

Duodecim-terveyskirjaston mukaan puutiaisaivotulehduksen on 2000-luvunm alussa saanut vuosittain noin 30 suomalaista, ja vuosina 2014–2016 noin 60 suomalaista.

Poborsky pelasi Manchester Unitedissa 32 ottelua, joissa hän teki kuusi maalia. Tšekin maajoukkueessa hän pelasi 118 ottelua ja teki kahdeksan maalia.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  2. 2

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhli kiipeämällä mastoon ja ehti vielä illallisellekin: ”Jotain kalaa ja valkoviiniä, kiitos!”

  3. 3

    Entinen mäkihyppääjä Primož Roglič vaihtoi lajia 22-vuotiaana – nyt seitsemän vuotta myöhemmin hän hallitsee Italian ympäriajoa

  4. 4

    Tappara vahvisti mestarivahti Emil Larmin kaappauksen Hämeenlinnasta

  5. 5

    Ilveksen valmentaja Wiss kielsi liukutaklaukset joukkueeltaan ja onnistui minimoimaan vastustajan maalipaikat, ja nyt Ilves on Veikkausliigan kärkisijoilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhli kiipeämällä mastoon ja ehti vielä illallisellekin: ”Jotain kalaa ja valkoviiniä, kiitos!”

  2. 2

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  3. 3

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  4. 4

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja Wiss kielsi liukutaklaukset joukkueeltaan ja onnistui minimoimaan vastustajan maalipaikat, ja nyt Ilves on Veikkausliigan kärkisijoilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL hehkuttaa Kaapo Kakon huimaa rankkarikikkaa, ensimmäisenä varaava New Jersey Devils jäi videon edessä sanattomaksi

  2. 2

    Skandaali Helsingin puolimaratonilla – huippuvauhdissa ollut Iivo Niskanen juoksi harhaan: ”Tämä oli vähän ylimielisesti järjestetty”

  3. 3

    Kaapo Kakko hurmasi kaikki katsojat taiturimaisella maalillaan, tasoitus herätti Leijonat pelaamaan – katso video Kakon upeasta osumasta

  4. 4

    Ilta-Sanomat: Matti Nykäsen kuolinsyy oli pitkään jatkunut haimatulehdus

  5. 5

    Tässä on jääkiekon MM-kisojen koko ohjelma ja tulokset

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Videoskandaali ajoi Itävallan poliittiseen kriisiin, ja myös koko EU voi olla nyt suuren murroksen kynnyksellä

    5. 5

      Jussi Halla-aho tekee pesä­eron eurooppalaisiin kumppani­puolueisiin: ”Perinteiset puolueet pelaavat Putinin ja Kremlin pussiin”

    6. 6

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    7. 7

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    9. 9

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    10. 10

      Huijarisyndrooma vaivaa monia, mutta sen vastakohdasta kärsii kenties vieläkin useampi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    3. 3

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    8. 8

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    9. 9

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    10. 10

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää