Urheilu

Tanskalaisseuran omistajat neuvottelevat enemmistö­osuuden hankkimisesta Veikkaus­liiga-seura HIFK:sta, pelaajaruletti herättää kysymyksiä

HIFK on etsinyt viime syksystä asti sijoittajia, ja nyt neuvottelut ovat loppusuoralla.

Veikkausliiga-seura HIFK neuvottelee parhaillaan mahdollisen uuden omistajatahon kanssa. Tanskalaisseura Vejle Boldklubin omistajat ovat kiinnostuneita hankkimaan enemmistöosuuden HIFK:n taustayhtiön HIFK Fotboll Ab:n osakkeista.

HS sai tietää tietää HIFK:n neuvotteluista Vejlen enemmistöomistajien kanssa kahdesta toisistaan riippumattomasta lähteestä.

Tanskan liigassa pelaavan Vejlen enemmistöomistajat ovat kiinalainen Lucas Jin Chang ja moldovalainen Andrei Zolotko. Heistä Lucas Jin Chang oli kaksi viikkoa sitten Helsingissä neuvottelumatkalla.

HIFK päätti suunnatusta osakeannista lokakuussa. Siinä tarjottiin 18 000:ta uutta osaketta, jotka muodostavat 55,61 prosenttia yhtiön osakekannasta. Vejlen omistajat ovat neuvotelleet tämän suuruisesta osuudesta HIFK Fotboll Ab:ssa.

HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Christoffer Perret kertoi taannoin HS:lle, että yhtiö etsii parin miljoonan lisäpääomaa. Sen avulla olisi tarkoitus vahvistaa yhtiön myyntiä ja markkinointia. Perret kertoi samalla, että uudet omistajat haluavat vahvistaa seuran urheilupuolta. Se tarkoittaa käytännössä uusia pelaajia.

Helsinkiläisseuran mahdolliset uudet omistajat Lucas Jin Chang ja Andrei Zolotko hankkivat Vejlen omistajaosuuden itselleen kesällä 2016. Zolotko kertoi tuolloin, että heidän takanaan on sijoittajaryhmä ja he ovat omistajien kasvot.

Kumpikin on työskennellyt aiemmin jalkapalloagentteina, ja he ovat tehneet tiettävästi omaisuutensa pelaajakaupoissa. Lucas Jin Chang on kaupannut pelaajia Kiinaan, ja Andrei Zolotko on toiminut etenkin Itä-Euroopan pelaajamarkkinoilla.

Tanskalaismedian mukaan kaksikko oli solmimassa esimerkiksi Italian entisen maajoukkuetähden Fabio Cannavaron valmentajasopimusta Guangzhou Evergrandeen.

Kolmella viime kaudella Vejlestä on tullut selvästi eräänlainen välietappi ulkomaisille pelaajille. Esimerkiksi tälle kaudella Vejleen siirtyi muista seuroista 17 pelaajaa ja Vejlestä muualle 21 pelaajaa. Ulkomaille heistä lähti tusina. Vejlessä he eivät pelanneet juuri lainkaan.

Merkille pantavaa on, että nämä ulkomaille siirtyneet pelaajat lähtivät Vejlestä eteenpäin ilmaisilla siirroilla, joten Vejle ei näyttänyt hyötyvän rahallisesti pelaajaliikenteestä. Samanlaista toiminta oli kahdella edellisellä kaudella.

Esimerkiksi gambialainen Bubacarr Trawally, Kiinan Superliigan maalipörssin viitonen, siirtyi kiinalaisseura Vejleen 10. helmikuuta 2018, mutta kaksi viikkoa myöhemmin hänet oli kaupattu lainasopimuksella toiseen kiinalaisseuraan.

Syy erikoiseen järjestelyyn on Kiinassa vuosi sitten käyttöön otetussa pelaajasiirtoverossa. Ulkomaisille pelaajille on 100 prosentin vero. Tätä veroa kierretään nykyään esimerkiksi lainasiirroilla.

Lucas Jin Changin ja Andrei Zolotkon toimintatapa Vejlessä herättää kysymyksiä siitä, miten heidän omistajuutensa hyödyttäisi HIFK:ta, jos heistä tulee helsinkiläisseuran omistajia, ja toistuisiko samankaltainen pelaajaruletti Helsingissä.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhlisti saavutusta kiipeämällä mastoon ja avaamalla kuohuviinipullon

  2. 2

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  3. 3

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  4. 4

    St. Louis Blues eteni yhden voiton päähän Stanley Cupin finaaleista

  5. 5

    Ilveksen valmentaja Wiss kielsi liukutaklaukset joukkueeltaan ja onnistui minimoimaan vastustajan maalipaikat, ja nyt Ilves on Veikkausliigan kärkisijoilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen yritys valloittaa sykeanalytiikallaan urheilumaailmaa: asiakkaina Manchester City, Tottenham, Chicago Bulls, puoli NHL:ää ja tuhat muuta seuraa

    Tilaajille
  2. 2

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  3. 3

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhlisti saavutusta kiipeämällä mastoon ja avaamalla kuohuviinipullon

  4. 4

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  5. 5

    Kaunis kuolemanrata vei jälleen hevoselta hengen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL hehkuttaa Kaapo Kakon huimaa rankkarikikkaa, ensimmäisenä varaava New Jersey Devils jäi videon edessä sanattomaksi

  2. 2

    Skandaali Helsingin puolimaratonilla – huippuvauhdissa ollut Iivo Niskanen juoksi harhaan: ”Tämä oli vähän ylimielisesti järjestetty”

  3. 3

    Kaapo Kakko hurmasi kaikki katsojat taiturimaisella maalillaan, tasoitus herätti Leijonat pelaamaan – katso video Kakon upeasta osumasta

  4. 4

    Ilta-Sanomat: Matti Nykäsen kuolinsyy oli pitkään jatkunut haimatulehdus

  5. 5

    Tässä on jääkiekon MM-kisojen koko ohjelma ja tulokset

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    6. 6

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    7. 7

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    8. 8

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    9. 9

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    10. 10

      Tarja Kivistö loi itselleen ammatin, koska ei halunnut kahden tragedian jälkeen enää joustaa arvoistaan: nyt hän kuuntelee työkseen työtoverien murheita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää