Urheilu

Vuorikiipeilijä joutui odottamaan kaksi vuorokautta pelastuskopteria 7 500 metrissä Annapurnalla

Kiipeilijän pelastajien mukaan kahden vuorokauden viivytyksen aiheutti huono sää sekä vakuutusyhtiöltä luvan saaminen.

Pelastushelikopteri poimi malesialaisen vuorikiipeilijän Annapurnalta Länsi-Nepalista perjantaina. Kiipeilijä ei pystynyt omin voimin laskeutumaan ja hän joutui odottamaan pelastajia kaksi vuorokautta, uutistoimisto Reuters kertoo.

48-vuotias anestesialääkäri Wui Kin Chin saavutti tiistaina Annapurnan huipun, 8 091 metriä, yhdessä 31 kansainvälisen kiipeilijän kanssa, mutta hän ei pystynyt laskeutumaan alemmalle leirille.

Helikopterilentäjä havaitsi hänet heiluttamassa kättään noin 7 500 metrin korkeudessa. Sinne hänet oli kantanut neljän sherpan ryhmä.

Sherpojen edustaja kertoi Reutersille, että kiipeilijä vietiin sairaalaan Kathmandussa.

”Hän on tajuissaan mutta kriittisessä tilassa”, kertoi vain Mingma-etunimeään käyttävä sherpa.

Kiipeilijän pelastajien mukaan kahden vuorokauden viivytyksen aiheutti huono sää sekä vakuutusyhtiöltä luvan saaminen.

Annapurna on maailman kymmenenneksi korkein vuori, mutta sitä pidetään vaikeampana kiipeilijöille kuin maailman korkeinta vuorta Mount Everestiä. Syynä on usein epävakaa sää ja jatkuvat lumivyöryt. Lukuisat kiipeilijät ovat kuolleet Annapurnalla sen jälkeen, kun sen huippu tavoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1950.

Tällä hetkellä satoja ulkomaalaisia kiipeilijöitä on Himalajalla Nepalissa eri vuorilla. Kiipeilykausi päättyy toukokuussa.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

  2. 2

    Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

  3. 3

    Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

  4. 4

    Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

  5. 5

    Kanada ollut Leijonille ylitsekäymätön vastus MM-finaaleissa, jopa tylsyyteen asti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen: Venäläiset pelkäävät ”näyttävänsä ihan aaseilta”, jos Suomi lyö Venäjän MM-välierässä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

  2. 2

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  3. 3

    Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatko­aika­maalilla ja eteni MM-jääkiekon välieriin – katso Suomen kaikki osumat

  4. 4

    Ruotsalaismedia ryöpyttää Tre Kronoria: ”jättefiasko”

  5. 5

    Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rankkasateet aiheuttivat jättivahingot uskonnolliselle teemapuistolle, Raamatun mittojen mukaan tehty Nooan arkki kesti

    2. 2

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    5. 5

      Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

    6. 6

      Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

    7. 7

      Kanada ollut Leijonille ylitsekäymätön vastus MM-finaaleissa, jopa tylsyyteen asti

    8. 8

      Pakolaiskriisi sai turistit kaikkoamaan Lesboksen loma­saarelta: ”Ihmiset eivät halua uida siellä, missä toiset hukkuivat”

    9. 9

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    10. 10

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    2. 2

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    3. 3

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    4. 4

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    5. 5

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    6. 6

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    7. 7

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    8. 8

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    9. 9

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    10. 10

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää