Urheilu

Työuupumuksen takia lopettanut suosikkiselostaja palaa töihin Superpesiksessä: ”Stressitasot eivät meinanneet tippua lainkaan”

Ritari kertoi viime syksynä vaihtavansa ammattia, mutta kunnon lepo sai miehen muuttamaan mielensä.

Pitkänlinjan urheiluselostaja Anssi Ritari palaa tositoimiin.

Ritari kertoi viime syksynä vaihtavansa ammattia, koska kärsi työuupumuksesta. Kaikkiaan Ritari teki noin 20 vuoden aikana yli 2 500 selostusta ja ajokilometrejä kertyi yli miljoona kilometriä.

Ritari sairastui pari vuotta sitten Hortonin syndroomaan, johon kuuluvat erittäin rajut päänsärkykohtaukset.

Ritari on selostanut etenkin pesäpalloa ja jääkiekkoa. Pesäpalloliitto tiedotti Ritarin olevan jälleen selostamossa, kun Sotkamon Jymy ja Hyvinkään Tahko kohtaavat Helsingissä 7. toukokuuta.

”Ensimmäiset kuukaudet menivät samanlaisessa sumussa kuin viime vuodet, eivätkä stressitasot meinanneet tippua lainkaan. Kun malttoi antaa itselleen aikaa levätä rauhassa, kroppa pikkuhiljaa rauhoittui ja kaikki alkoi näyttää valoisammalta. Tämän vuoksi uskalsin lähteä pitkän harkinnan jälkeen kesäprojektiin mukaan”, Ritari kertoo tiedotteessa.

Myös rakkaus pesäpalloa kohtaa vaikutti päätökseen, Ritari sanoo.

Pesäpallon lisäksi Ritari selosti pitkään jääkiekkoa. Nämä työt loppuivat, kun Telia hankki Liigan esitysoikeudet.

Oikaisu kello 14.50: Anssi Ritari ei selosta Superpesiksen avausottelua Fuengirolassa, vaan Sotkamon Jymyn ja Hyvinkään Tahkon ottelun Helsingissä 7. toukokuuta.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Some villiintyi Suomen MM-finaaliin johtaneesta Marko ”Mörkö” Anttilasta

  2. 2

    ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

  3. 3

    Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

  4. 4

    Nikolai Alho miettii välillä, missä hän olisi nykyään, jos ei olisi päätynyt lastenkotiin heti syntymänsä jälkeen

    Tilaajille
  5. 5

    Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

  2. 2

    ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

  3. 3

    Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

  4. 4

    Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

  5. 5

    Leijonat hämmästytti jälleen ja ennakkoarviot joutavat alimpaan romukoppaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

  2. 2

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  3. 3

    Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatko­aika­maalilla ja eteni MM-jääkiekon välieriin – katso Suomen kaikki osumat

  4. 4

    Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

  5. 5

    ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiivistävätkö nämä kuvat suomalaisuuden ytimen? ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”, sanoo edelliset Leijona-fanien torijuhlat ikuistanut HS:n kuvaaja Sami Kero

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    7. 7

      Some villiintyi Suomen MM-finaaliin johtaneesta Marko ”Mörkö” Anttilasta

    8. 8

      Nainen eksyi metsään Havaijilla ja löytyi suuretsintöjen jälkeen elossa 16 päivää myöhemmin

    9. 9

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    10. 10

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    3. 3

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    4. 4

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    5. 5

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    6. 6

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    7. 7

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    8. 8

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    9. 9

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    11. Näytä lisää