Urheilu

HIFK hankki kaksi tuoretta Suomen mestaria ja kuusi muuta pelaajaa

Otto Paajanen ja Teemu Turunen kuuluivat HPK:n avainhyökkääjiin.

Jääkiekon Liigassa neljänneksi jäänyt HIFK vahvisti ensi kauden joukkuettaan kahdeksalla pelaajalla. Punanuttuun pukeutuvat tuoreet Suomen mestarit Otto Paajanen ja Teemu Turunen, jotka kuuluivat HPK:n avainhyökkääjiin.

Lisäksi sopimukseen nimensä laittoivat hyökkääjät Jere Sallinen, Jesse Saarinen ja Sebastian Dyk, puolustajat Rony Ahonen ja Mikko Kousa sekä maalivahti Frans Tuohimaa.

Ahonen ja Kousa kiekkoilivat helsinkiläisseurassa jo sen mestaruuskaudella 2010–11. Ahosen viime kaudet kuluivat Lukossa. Kousa ja Saarinen saapuvat Pelicansista. Tuohimaa vartioi kaksi viime kautta SaiPan maalia.

Liigan yleisölle uusi kasvo on ruotsalaishyökkääjä Dyk, joka on tahkonnut kuuden kauden ajan kotimaansa toiseksi korkeinta sarjatasoa Allsvenskania. Sallinen saapuu Ruotsin pääsarja SHL:n Örebrosta. Hän kuuluu myös Leijonien kevään MM-joukkueeseen.

”Viime kauden jälkeen joukkueeseen on tullut vaihtuvuutta, mutta olemme mielestäni onnistuneet joukkueen rakentamisessa tähän mennessä hyvin”, sanoo IFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen seuransa tiedotteessa.

Salmelainen pitää IFK:n puolustusta Ahosen ja Kousan tulon myötä vahvana ja kiekollisesti taitavana.

”Puolustukseen on haluttu myös jättää tilaa sisäiselle kasvulle, sillä meillä on kourallinen nuoria lupaavia puolustajia peliajasta taistelemassa”, Salmelainen toteaa.

”Sisäistä kasvua odotetaan myös hyökkäyksessä, jossa Anton Lundell ja Juha Jääskä tekivät viime kaudella läpimurtonsa keskushyökkääjinä.”

IFK sijoittui tällä kaudella Liigassa neljänneksi. Se hävisi pronssipelin Tapparalle 3–2.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tampere on 2022 MM-kisoissa Leijonien kotikenttä, mutta Suomen pelejä voi ehkä nähdä toisessakin kaupungissa

  2. 2

    Johanna Bäcklund, 34, sai kutsun sekä Suomen että Ruotsin MM-joukkueisiin treenattuaan maratonia yhdeksän kuukautta

    Tilaajille
  3. 3

    Tuleva urheiluministeri Hanna Kosonen on jo maailmanmestari ja taidehistorioitsija: ”Olen ollut aina vähän outo”

  4. 4

    Norwich etsii kirittäjää Teemu Pukille, seuran toivelistan kärjessä kapverdeläinen hyökkääjä Ranskan liigasta

  5. 5

    Golfin US Openin voittaja soitti kuvapuhelun kehitysvammaiselle nuorelle naiselle, jonka elämän hän muutti sykähdyttävällä tavalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Johanna Bäcklund, 34, sai kutsun sekä Suomen että Ruotsin MM-joukkueisiin treenattuaan maratonia yhdeksän kuukautta

    Tilaajille
  2. 2

    Tuleva urheiluministeri Hanna Kosonen on jo maailmanmestari ja taidehistorioitsija: ”Olen ollut aina vähän outo”

  3. 3

    Aivotulehdus muutti perinpohjaisesti Iisa Mäenpään, 19, elämän, mutta hän ei luopunut haaveestaan: ”Niin monta kertaa on vedetty matto alta”

    Tilaajille
  4. 4

    Yksi maailman parhaista naisjalkapalloilijoista voi saada rangaistuksen tasa-arvo-symbolin tähden

  5. 5

    Telttakyliä ja höyryäviä suunnistajia – kuvakooste koko yön kestäneestä Jukolan viestistä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen, järjestelyistä vastasi Palloliitto

  2. 2

    Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaotteluhäkkiin: ”Jos et suostu, se tarkoittaa, että pelkäät”

  3. 3

    Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä puuttui vuosi sitten herkkään aiheeseen ja sai siitä paljon palautetta: ”Onko se ongelma, jos haluaa parantaa asioita?”

  4. 4

    Näin Huuhkajat etenee historiallisesti EM-kisoihin: kolme kotivoittoakin voi tuoda kisapaikan

  5. 5

    Samppanjasta ja hyvistä aterioista nauttivat vip-vieraat aiheuttivat kiusallisen ongelman Ranskan avoimien järjestäjille

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    2. 2

      Elina Lepomäen 116 000 euron vaalibudjetti tähän mennessä isoin, Björn Wahlroos yksi suurimmista tukijoista

    3. 3

      Mitä seuraisi, jos koko Suomesta katkeaisi sähköt? Asiantuntijat kertovat

    4. 4

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    5. 5

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    6. 6

      Halla-aho: Populistiset liikkeet tuoneet Eurooppaan pitkä­kestoisen muutoksen, ”johon kannattaisi henkisesti valmistautua” – HS seurasi Kultaranta-keskustelua

    7. 7

      Tältä näyttää Helsinki Kalasataman tornin huipulta – katso video 134-metrisen asuintalon ylimmistä kerroksista

    8. 8

      Seurasaaren kupeessa on nähtävyys, josta edes moni helsinkiläinen ei ole kuullut

    9. 9

      Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

    10. 10

      Finanssi­valvonta tuomitsi 110 miljoonan euron sakon lisäerän pörssi­yhtiön pääomistajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      Sunnuntain sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä sähköttä Argentiinassa ja Uruguayssa, vian syy on yhä epäselvä

    4. 4

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    5. 5

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi: Vantaan väki­vallan­teon uhri valikoitui sattumalta, epäilty löi rollaattorilla liikkunutta miestä useita kertoja miekalla

    7. 7

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    9. 9

      Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

    10. 10

      Miksi Suomessa laitetaan oreganoa pizzaan? Italiassa sitä ei näy pöytämausteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää