Urheilu

Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio joutuu karanteeniin suunnistuksen SM-sprinttiviestissä

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio on tunnetusti innokas ja aktiivinen suunnistaja.

Tästä saadaan yksi esimerkki ensi sunnuntaina, kun Ritakallio kilpailee sprinttiviestin SM-kilpailussa Raumalla. Ritakallio suunnistaa Kirkkonummen Lynxin joukkueessa sarjassa H/D55.

Kun Ritakallio valittiin vuonna 2015 Suunnistusliiton puheenjohtajaksi, hän kertoi suunnistuksen olevan itselleen rakkain harrastus.

”Viikonloppuun on mielestäni hienosti kerätty varsinainen urbaanin suunnistuksen superviikonloppu, koska Raumalla kisataan SM-sprinttiviestin lisäksi paitsi Suomen huippujen henkilökohtainen näyttökilpailu myös suurelle yleisölle avoin suunnistustapahtuma, jossa kuka tahansa voi mennä testaamaan suunnistustaitojaan Vanhan Rauman Unesco-maailmanperintökohteessa”, Ritakallio sanoo kisajärjestäjien verkkosivuilla.

Ritakallion mielestä juuri näin pitää tapahtumia järjestää: samana päivänä voi sekä seurata suunnistushuippujen taistelua mestaruusmitaleista että mennä itse kuntoilemaan suunnistuksen parissa

Kilpailunjohtaja Tommi Nyman on innoissaan Ritakallion osallistumisesta SM-sprinttiviestiin.

”Iloita saa siitä, että SM-tasoisessa urheilutapahtumassa on mukana Olympiakomitean puheenjohtaja. Pomo kentällä tarkoittaa sitä, että tarjolla on urheilun huipputapahtuma kisaradoista makkaran myyntiin. Toivomme antavamme esimerkillisen näytön siitä, mitä pienikin seura voi saada aikaan, kun tehdään rakkaudesta lajiin -asenteella”, Nyman sanoo.

Lajisääntöjen ja kilpailuohjeiden noudattaminen koskee myös Olympiakomitean puheenjohtajaa.

”Hänen täytyy mennä kisa-aamuna karanteenialueelle, kuten kaikkien muidenkin SM-sprinttiviestin kilpailijoiden, ja hän pääsee sieltä pois vasta hieman ennen kisasuorituksensa alkua”, Nyman muistuttaa.

Rauman kisaviikonlopun järjestää Rasti-Lukko
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jääkiekon Mestiksessä pelaava seura julkaisi runkopelaajansa jatkosopimuksen koskettavalla videolla, jonka pääosassa on ”ilmaveivikuninkaan” kaksivuotias poika

  2. 2

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  3. 3

    Kaapo Kakon ympärillä oleva huuma kiihtyy New Yorkissa, kun kannattajat perustivat Kakko-kirkon: ”Kohtalo on valinnut hänet pelastajaksemme”

  4. 4

    Hiihtoliiton uusi toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen esitti kaunistelemattoman arvion Suomen hiihdon nykytilasta: ”Ollaan veitsenterällä”

  5. 5

    Entinen Uefa-pomo Michel Platini on pidätetty

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  2. 2

    Entinen Uefa-pomo Michel Platini on pidätetty

  3. 3

    Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita sekä katsojia

  4. 4

    Kaapo Kakon ympärillä oleva huuma kiihtyy New Yorkissa, kun kannattajat perustivat Kakko-kirkon: ”Kohtalo on valinnut hänet pelastajaksemme”

  5. 5

    Mika Salon mainostama rahapeliyhtiö menetti toimilupansa Ruotsissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen, järjestelyistä vastasi Palloliitto

  2. 2

    Näin Huuhkajat etenee historiallisesti EM-kisoihin: kolme kotivoittoakin voi tuoda kisapaikan

  3. 3

    Annimari Korte puhuu avoimesti urheilijoiden meikkaamisesta ja syömisestä: hän palasi terveenä huipulle ja harjoittelee vasta 31-vuotiaana tosissaan

  4. 4

    Jokereille uusi suuromistaja ja toimitusjohtaja: rahoittajan taustalla venäläinen oligarkki

  5. 5

    Imatranajoissa kilpailun historian neljäs kuolonuhri, superbike-luokan kuljettaja kuoli ulosjossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Suomalais­asiantuntijat täysin eri mieltä Facebookin uuden valuutan vaikutuksista arkeen

    4. 4

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    7. 7

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

    10. 10

      Markkinaoikeus kumosi Kopioston kanteen: Yli miljoonassa koti­taloudessa katsotaan jatkossakin ilmais­kanavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    6. 6

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    7. 7

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    8. 8

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    9. 9

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää