Ykkös- ja kakkosvaraus, mutta kumpi on kumpi?

NY Islandersin pelaajatarkkailun johtaja Veli-Pekka Kautonen sanoo, että superlatiivit loppuvat kesken Kaapo Kakkoa ja Jack Hughesia kuvaillessa.

Julkaistu: , Päivitetty:

Slovakiassa pelataan jääkiekon aikuisten MM-kisoja, mutta valokeilassa ovat kisojen alussa olleet nuoret miehet, jotka olivat edustuskelpoisia myös 18-vuotiaiden MM-kisoissa aiemmin keväällä.

Yhdysvaltain Jack Hughes ja Suomen Kaapo Kakko kuulevat juhannuksena nimensä NHL:n varaustilaisuudessa ja mitä todennäköisimmin kahtena ensimmäisenä nimenä. New Jersey Devilsissä pohditaan ankarasti kumpi huudetaan ensimmäisenä, New York Rangers ottaa jäljelle jäävän.

Kykyjenetsijöiden papereihin kaksikosta on tehty merkintöjä jo pitkään. New Yorkin toisen seuran Islandersin pelaajatarkkailun johtajana toimiva Veli-Pekka Kautonen sanoo, että kaksikkoa arvioitaessa superlatiivit loppuvat kesken. Ominaisuudet ovat molemmilla huippuluokkaa, mutta erojakin löytyy.

”Toinen on vähän isompi kuin toinen. Kakko käyttää kokoa hyväkseen, ja Hughes on eliittiluokan luistelija. Häntä on vaikea pysäyttää, kun on niin nopeat käännökset, kun mailalla ei nykyään saa kamalasti koukkia”, Kautonen arvioi.


 

Kakko käyttää kokoa hyväkseen, ja Hughes on eliittiluokan luistelija.

MM-jäillä Kakko on saanut reilusti Hughesia enemmän vastuuta. Kun Suomi ja Yhdysvallat kohtasivat maanantaina, Kakko pelasi yli 18 minuuttia, Hughes reilut yhdeksän.

Turnauksessa Kakko räväytti kahteen ensimmäiseen peliin yhteensä viisi maalia. Hughesin tehosarake näyttää yhä nollaa. Ero nuorten peleihin on Hughesin kohdalla vielä selvä. Hughes teki 18-vuotiaiden MM-turnauksessa peräti 20 pistettä.

Kakko ei ollut mukana vaan keskittyi hakemaan paikkaa aikuisten MM-joukkueesta leirityksen kautta.

Pelihän vaikuttaa selvältä: Kakko maalaa aikuisten kisoissa, joissa Hughes on hyytynyt. Mutta ei, seurojen pohdinnassa aikajana on pidempi.

Kuvasarja kertoo, kuinka Kaapo Kakko (24) ja Jack Hughes (6) taistelivat toisiaan vastaan MM-ottelussa, jonka Yhdysvallat voitti jatkoajalla 3–2.


 

”Yritetään nähdä kehityskaari, mihin pelaaja voi maksimissaan yltää.”

”Keskeistä on se, kummasta tulee parempi lopulta. Nyt puhutaan sijoituksesta vähintään 27-vuotiaaksi asti, jolloin pelaajasta aikaisintaan voi tulla ’vapaa agentti’. Yritetään nähdä kehityskaari, mihin pelaaja voi maksimissaan yltää”, Kautonen sanoo.

Lue täältä, miten Kaapo Kakko pärjää vertailussa Patrik Laineeseen ja Peter Forsbergiin.

Tämän vuosikymmenen värväyksistä parhaiten ennustamisen vaikeutta kuvaa vuosi 2012. Venäläishyökkääjä Nail Jakupov oli varaustilaisuuden ykkönen ja matkasi Edmontoniin.

Varaushetkellä ratkaisu oli odotettu, sillä Edmonton Journal kirjoitti tuolloin, miten kaikki arvioita tekevät toimistot pitivät Jakupovia parhaana valintana.

Nousua kärkirooleihin ei tullut. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Jakupov on palannut KHL:ään eikä parhaalla NHL-kaudella syntynyt kuin 33 pistettä. Tämä on yhtä monta kuin kolmantena varattu Miro Heiskanen teki runkosarjassa juuri päättyneellä debyyttikaudellaan puolustajan tontilta.

Jakupovin jälkeen varatuista hyökkääjistä kovinta pistetahtia onkin pitänyt yhdentenätoista varattu Filip Forsberg, joka on tehnyt 395 ottelussa 305 pistettä.

Pelipaikkojen osalta arvokkaimpana pidetään keskushyökkääjän tonttia. Myös Hughesin ja Kakon välille on rakennettu sentteri vastaan laituri -asetelemaa, sillä Kakko pelasi pääosan TPS-kaudesta laidassa.

MM-jäillä Kakko on ollut Sakari Mannisen sentteröimän ketjun laitahyökkääjä.

Kautosen mukaan pelipaikalla on väliä, mutta toisaalta Kakko pystyy pelaamaan myös keskushyökkääjän tontilla, joten asia ei ole mustavalkoinen.

”Hän voisi pärjätä keskellä, jos hänet laitettaisiin paikalle seuraavassa Suomen pelissä. Näin hänet sentterinä 20-vuotiaiden maajoukkuepelissä. Silloin huomasi, että hän ei ole siinä ensimmäistä kertaa. Voi olla, että varaava seura ajattelee häntä sentterinä.”


 

”On kohtuutonta, jos sillä ei ole mitään merkitystä, jos toisella on yhdeksän maalia ja toisella yksi.”

Kautonen arvioi, että lopullista päätöstä kaksikon järjestyksessä ei ole tehty vielä missään organisaatiossa. Sille ei yksinkertaisesti ole tarvetta, koska juhannuksena pidettävään varaustilaisuuteen on vielä aikaa.

Kun jommankumman nimi ensimmäisenä huudetaan, on taustalla tarkka arvio, jonka tekemiseen osallistuu laaja joukko seuraihmisiä.

”Riippuu paljon organisaatioista, mutta voi olla jossain äkkiä 15 jätkää, jotka ovat nähneet pelaajan. Sellainen neljän viiden ydinryhmä tekee lopullista päätöstä”, Kautonen sanoo.

Ydinryhmään kuuluvia työntekijöitä ovat esimerkiksi johtaja, varajohtaja ja kykyjenetsinnän johto. Lisäksi mukana voi olla kykyjenetsijä, joka on nähnyt paljon molempien kärkiehdokkaiden pelejä ja saanut sitä kautta vertailupohjaa.

Lue täältä, millaisella ruokavaliolla diabetesta ja keliakiaa sairastava Kaapo Kakko elää.

Ja käynnissä olevilla MM-kisoillakin Kautonen vakuuttaa olevan yhä painoarvoa varausratkaisujen kannalta. Myös Kautonen oli haastattelua tehtäessä Košicessa.

”Ei kukaan tulisi näitä muuten katsomaan. Se on totta, että on tarkkailtu koko kausi. Nyt koetetaan arvioida, mitä pojista tulee ja miten kehityskaari menee. Iso merkitys on silläkin, miten kehityskaari on kulkenut tähän asti. Mutta on kohtuutonta, jos sillä ei ole mitään merkitystä, jos toisella on yhdeksän maalia ja toisella yksi.”

Kuka?

Kaapo Kakko


 18-vuotias

 187 cm / 82 kg

 Kaudella 2018–19 TPS:ssä. Liigassa 45 ottelua 22+16=38

 20-vuotiaiden ja 18-vuotiaiden maailmanmestari

 Ennen Tanska-ottelua MM-kisoissa kolme ottelua, 5+0=5

Kuka?

Jack Hughes


 18-vuotias

 179 cm / 77 kg

 Kaudella 2018–19 Yhdysvaltain nuorten maajoukkueen kehitysohjelmasta

 18-vuotiaiden MM-hopea- ja pronssimitalisti, 20-vuotiaiden MM-hopeamitalisti

 MM-kisoissa tähän mennessä neljä ottelua, 0+0=0
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

  2. 2

    Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

  3. 3

    ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

  4. 4

    Tervetuloa Mörkölään! Opettaja muistelee Marko Anttilan kavereineen istuneen tunneillakin luistimet jalassa

  5. 5

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  2. 2

    Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

  3. 3

    Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

  4. 4

    Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

  5. 5

    Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

  6. Näytä lisää
  1. 1

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  2. 2

    Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

  3. 3

    Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

  4. 4

    Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

  5. 5

    Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    2. 2

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    3. 3

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    4. 4

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka oikeastaan on satuhahmo Mörkö? Kylmyyden levittäjän voi nähdä naisten välisen seksin vastustajana

    6. 6

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    7. 7

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    8. 8

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    9. 9

      Tästä rakennuksesta saa hakea tavaraa niin paljon kuin haluaa ympäri vuorokauden

    10. 10

      ”Korso on uusi maailmanmestari!” Oman kylän poika Kevin Lankinen nousi Vantaan parjatun lähiön sankariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    4. 4

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    5. 5

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    6. 6

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    7. 7

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    8. 8

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    9. 9

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    10. 10

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    11. Näytä lisää