Urheilu

Leijonien kapteeni Marko Anttila muistaa viime vuoden Tanska-tappion, ja siksi Suomella voi olla jopa paineita

Leijonat aloitti MM-turnauksen hienosti, mutta vielä tarvitaan lisää pisteitä.

Kosice

Muistot viime kevään Tanska-ottelusta ovat ikävät. Leijonilla oli jääkiekon MM-turnauksessa koossa erinomainen joukkue, mutta Tanska voitti Henringissä kotiyleisön kannustamana 3–2.

Asetelma Kosicen torstai-illan kohtaamisessa on melko samanlainen paitsi, että Leijonilta puuttuvat kaikki NHL-tähdet.

Tanska tulee taas vastaan neljäntenä joukkueena. Suomalaisen Toni Söderholmin valmentama Saksa on jyllännyt sen verran vahvasti, ettei puolivälieriin ole enää liikaa paikkoja tarjolla.

Saksa on käytännössä ottanut omansa. On vaikea kuvitella, että USA tai Kanada pullahtaisi ulos, joten neljännestä paikasta pelaavat Suomi ja Tanska. Kaksi viime minuuttia tappiota ajoi Slovakian ulos näistä kuvioista. Ensin rankaisi Kanada ja myöhään keskiviikkoiltana Saksa.

Leijonat aloitti MM-turnauksen hienosti, mutta vielä tarvitaan lisää pisteitä ennen puolivälieräpaikan varmistumista.

”Totta kai iso peli meille kuten jokainen tuleva, kun taistellaan sijoituksista ja halutaan voittaa pelejä. Tämä on turnauksen tärkein peli tähän mennessä”, kapteeni Marko Anttila sanoi Leijonien puolenpäivän jäävuoron jälkeen.

Vuosi sitten Herningissä Tanska pelasi hurmiossa, mutta maukkaasta voitosta huolimatta taival ei jatkunut puolivälieriin.

Kova on Tanskan loppuohjelma tälläkin kertaa, kun Suomen jälkeen tulevat vuoroon Kanada, USA ja mahdollisuutensa menettänyt Slovakia.

Tanskan ja Jokerien järkälepakki Oliver Lauridsen heitti leikillään tai jopa puolitosissaan, että Suomella on paineita viime vuoden tappion takia. Anttila oli siinä ottelussa mukana ja muistaa hyvin tapahtumat.

”Se voi olla totta”, Anttila sanoi, ”koetetaan saada maksettua takaisin. Kyllä siitä kuittia tuli aikanaan, mutta yritetään ottaa takaisin.”

Anttila pelaa Jokereissa kuten Lauridsenin ja pieni joukko muita: Peter Regin, Nicklas Jensen, Jesper Jensen.

”Kurinalainen porukka, jolla on viisikkopeli hyvin hallussa. Vaatii aika paljon töitä meiltä ja ollaan valmiita sitä tekemään. Kova ilta tulossa.

Kuin kapteenin painavalla rintaäänellä Anttila muistutti jäähyttömyyden merkityksestä. Ylivoimapelissä Tanska on vaarallinen ja joukkueessa riittää taitoa.

Leijonien kokoonpanosta puuttuu edelleen Juho Lammikko, joka sai kolhun päähänsä USA-ottelun alussa. Lammikko on toipumassa, mutta ei harjoitellut vielä joukkueen mukana.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

  2. 2

    Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

  3. 3

    ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

  4. 4

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  5. 5

    Maailmantähdet eivät takaa menestystä: NHL-kiekkoilijat eivät ole parantaneet lainkaan Leijonien tulosta MM-kisoissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  2. 2

    Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

  3. 3

    Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

  4. 4

    Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

  5. 5

    Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

  2. 2

    Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

  3. 3

    Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

  4. 4

    Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

  5. 5

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    2. 2

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    3. 3

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    4. 4

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    5. 5

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    7. 7

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    8. 8

      Junan kylkeen ilmestyi Mörkö-graffiti ja kirkko ohjasi kansaa torille Matteusta siteeraten – Näin Helsinki sekosi jääkiekon maailman­mestaruudesta

    9. 9

      Euroopan ”vihreän aallon” nostama Ville Niinistö lupaa, että EU:n ilmastopolitiikassa alkaa nyt todella tapahtua

    10. 10

      Oikeuskansleri moittii ankarasti puolustusministeri Jussi Niinistöä epäasiallisesta ja loukkaavasta arvostelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    4. 4

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    6. 6

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    7. 7

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    10. 10

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää