Urheilu

Lentopalloilija Saara Esko päihitti taas pelon, koska sai tarjouksen, josta ei malttanut kieltäytyä

Saara Eskoa jännitti aikoinaan lähtö urheilulukioon kauas kotoa. Nyt hienolle uralle tuo jatkoa paluu maajoukkueeseen 38-vuotiaana ja yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

Kuortane

Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin naislentopalloilijoihin kuuluva Saara Esko sai talvella tarjouksen, josta hän ei malttanut kieltäytyä.

Tarjous johti siihen, että 100 maaottelua pelannut Esko on palannut 38-vuotiaana maajoukkueeseen – poikkeuksellisten tapahtumien ja peräti yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

Joulukuussa Esko oli apuvalmentajana mukana 14–15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirillä, kun torjuntaharjoitukseen tarvittiin iskijää muutaman pelaajan ollessa sivussa loukkaantumisen takia.

Paikalla ollut naisten maajoukkueen päävalmentaja Tapio Kangasniemi kysyi Eskolta, pystyisikö tämä iskemään muutaman kerran.

”Sanoin pystyväni sen verran, että saadaan harjoitus käyntiin. Löin muutaman pallon. Sitten Tase tuli ottamaan minua olkapäästä kiinni ja sanoi, että nyt olisi kahdeksan kuukautta aikaa ja että pannaanko pieni projekti käyntiin. Tässä sitä nyt ollaan”, Esko sanoi HS:n haastattelussa maajoukkueen leirillä Kuortaneella.

Kahdeksan kuukautta viittasi siihen, että elokuun lopulla Suomen naiset pelaavat ensi kertaa 30 vuoteen EM-lopputurnauksessa.

Esko sanoo ottaneensa Kangasniemen ehdotuksen aluksi pienenä vitsinä.

”En tuntenut Tasea niin hyvin. Mutta kun aikamme juteltiin, huomasin hänen kysyneen ihan tosissaan. Sitten tietenkin halusin, että nostetaan vähän faktojakin pöytään”, Esko kertoi.

Faktoilla Esko tarkoitti muun muassa sitä, onko hänellä mahdollisuutta päästä fyysisesti riittävän hyvään kuntoon ja millä tavalla hän pystyy auttamaan joukkuetta.

Kangasniemi houkutteli Eskon mukaan maajoukkueen suunnittelupalaveriin sillä verukkeella, että Esko suorittaa entisille huippu-urheilijoille räätälöityä valmentajan ammattitutkintoa.

”Siellä kysyin, onko mahdollista päästä noin puolessa vuodessa raadosta kansainväliseen huippukuntoon. Fysiikkavalmentajat olivat sitä mieltä, että se ei tule olemaan ongelma.”

Alkutestien jälkeen Esko on nyt tehnyt kolme kuukautta ohjelmoitua fysiikkaharjoittelua kaksi kertaa päivässä.

”Päivä päivältä alkaa kroppa tuntua paremmalta ja tottuu taas kovaan rasitukseen.”

Puhuminen raadosta on Eskolta karua huumoria, sillä todellisuudessa hän on pitänyt huolta kunnostaan pelaamalla muun muassa kakkossarjassa. Se on tarkoittanut pelien lisäksi lajiharjoituksia kaksi kertaa viikossa.

”Vaikka olin lopettanut aktiiviuran, on ollut koko ajan sellainen olo, että haluan pitää itseni jonkinlaisessa kunnossa. En ole lähtenyt kakkossarjassa yhteenkään peliin huonosti valmistautuneena tai vain läiskimään. Menin sinne sata lasissa ja annoin kaikissa harjoituksissa kaikkeni, mitä fysiikaltani pystyin.”

Paluuhaluihin liittyy Eskon mielestä eräänlainen pelaajan sielu.

”Jos sellainen on joskus syntynyt, en usko, että se kenelläkään kuolee.”

Saapuminen ensimmäiselle varsinaiselle maajoukkueleirille jännitti Eskoa kovasti. Hän sanoo olleensa varsinkin nuorena erittäin ujo.

”Pitäisi olla armollinen ja antaa aikaa itselleen, mutta se meinaa unohtua. Kuitenkin haluan olla hyvä ja auttaa joukkuetta. Jossain vaiheessa tuli sellainen epäily, että onkohan minusta sittenkään tähän.”

Eskon mukaan joukkue on ottanut hänet vastaan ”tosi ihanasti”.

Nykyisessä maajoukkueessa on vain yksi pelaaja, Laura Pihlajamäki, jonka kanssa Esko on pelannut samaan aikaan.

”Lähdin vuonna 2001 ulkomaille pelaamaan. Suurin osa näistä oli silloin vaippaikäisiä”, Esko sanoo nauraen.

Toki Esko joutui varmistamaan, että paluu maajoukkueeseen sopii myös kotiväelle.

Puoliso Mikko Esko, miesten maajoukkueen pitkäaikainen passari, näytti vihreää valoa, koska hän ei ollut itse enää innostunut jatkamaan maajoukkueuraansa.

Mikko Eskon jatkaessa liigauraansa perheen 8- ja 6-vuotiaiden lasten hoitamiseen tarjosi apua heidän isoäitinsä.

Sisustusartesaaniksi opiskellut Saara Esko tekee projektisuunnittelijana tuntitöitä sastamalalaiselle Royal Kalusteille, ja sielläkin suhtautuminen maajoukkueprojektiin oli myötämielinen.

Esko myöntää, että painava houkutin oli mahdollisuus pelata ensi kertaa uralla EM-kisoissa.

”Se olisi hieno kokemus. Vielä on kirkkaana muistissa se, millainen pelaaja olen ollut. Toivon vain, että jonain kauniina aamuna herään siinä samassa kondiksessa. En ole siitä ihan älyttömän kaukana, mutta kyllä se vaatii pientä hienosäätöä.”

Esko vertaa kuntoutumistaan pyörällä ajoon pitkän tauon jälkeen.

”Kun sen oppii kerran, sen osaa koko loppuelämän, mutta jos ei aja vaikka moneen vuoteen, ei ihan heti uskalla mennä täysillä alamäkeen. Nyt tunnustellaan ja yritetään pitää pää kylmänä.”

Esko sanoo, että myös ilman EM-kisojen mahdollisuutta hän olisi kiinnostunut paluusta.

”Onhan tämä todella hienoa, että tullaan kysymään maajoukkueeseen ja uskotaan siihen, että minusta voisi olla hyötyä. Kyllähän se lämmittää aika paljon vanhan urheilijan mieltä. Jos joku uskoo, haluan täyttää ne odotukset ja tehdä kaikkeni.”

Rooliltaan Esko on ollut aina yleispelaaja. Hän on 179 senttiä pitkä, mutta pitää itseään kansainvälisen huipputason mittarilla suhteellisen lyhyenä.

”Olen pärjännyt hyvällä fysiikalla ja hyvällä pompulla. Minulla on tällaiset marjanpoimijan pitkät kädet”, hän virnuilee viitaten hyvään ulottuvuuteensa.

Esko (omaa sukua Loikkanen) on lähtöisin Kerimäeltä, joka on nykyisin osa Savonlinnaa.

Hän aloitti lentopallon 7-vuotiaana neljä vuotta vanhemman siskonsa, niin ikään myöhemmin maajoukkueessa pelanneen Laura Tuomisen perässä.

Esko kertoo kuulleensa äidiltään tarinan, jonka mukaan hän ilmoitti jo yhdeksänvuotiaana lopettavansa muut harrastukset, koska hänestä tulee kuitenkin lentopallon ammattilainen.

Ykkössarjaa Esko pelasi jo Savonlinnassa yläkoululaisena, ja liigadebyytti tapahtui 16-vuotiaana Oriveden Ponnistuksen joukkueessa hänen muutettuaan urheilulukioon Tampereelle.

Esko ihmettelee edelleen, miten uskalsi lähteä Tampereelle, koska oli ”sairaan ujo”.

”Kai se palo meni pelon edelle. Sisko on ollut minulle aina tavallaan aura-auto. Olemme olleet aina tosi läheisiä”, hän sanoo.

Kotimaassa Eskon ura eteni tavallaan siskon vanavedessä ensin Orivedelle ja sieltä Euraan.

”Oikeastaan lähtö ulkomaille oli eka sellainen juttu, jota sisko ei ollut tehnyt edellä.”

Ulkomailla Esko pelasi kaikkiaan yhdeksän vuotta: ensin Saksassa, sitten Belgiassa ja lopuksi viisi vuotta Italiassa.

Italiassa hän oli kaksi kertaa hoitamassa sen homman, jota häneltä odotettiin, eli nostamassa seuransa kakkosliigasta pääsarjaan.

”Olihan se hirveä vastuu, että he olivat hankkineet minut sinne sitä varten, että noustaan pääliigaan.”

Niitä sarjanousuja hän pitää uransa kohokohtina, vaikka Saksasta ja Belgiasta tuli mestaruudet.

”Urasta ulkomailla jäi ihan huippufiilikset. Se on jotain ainutlaatuista, jota kaikki eivät pääse kokemaan. Olen yrittänyt kertoa nuorille pelaajille, että ammattiurheilu antaa paljon muutakin kuin urheilumenestystä”, Esko sanoo viitaten muun muassa kielitaitoon, ulkomaisiin ystäviin ja erilaisiin kulttuureihin tutustumiseen.

Esko myöntää olleensa myös onnekas, että kokemuksista tuli niin hyviä.

”Palkat ovat tulleet aina ajallaan, kaikki asiat on hoidettu tosi hyvin ja on tullut menestystä.”

Eskot pelasivat ulkomailla samassa maassa, mutta aina asuminen saman katon alla ei ollut mahdollista.

”Mutta emme joutuneet tinkimään parisuhteesta emmekä lentopallosta.”


Päävalmentaja odottaa Saara Eskolta hyökkäysvoimaa ja johtajuutta

Suomen naisten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tapio Kangasniemi myöntää, että hänellä oli selvä taka-ajatus, kun hän pyysi Saara Eskoa lyömään palloa tyttömaajoukkueen torjuntaharjoituksissa.

”Minulla oli takaraivossa halu nähdä, millaisessa kunnossa Saara on. Tiesin, että hän oli pelannut koko ajan kakkossarjaa”, Kangasniemi sanoi.

Kangasniemi olisi halunnut Eskon mukaan maajoukkueeseen jo muutama vuosi sitten, kun tämä oli palannut kaudella 2015–16 liigaan LP-Vampulan joukkueessa.

Se yritys kaatui, kun muutaman liigaottelun jälkeen Eskon polvesta hajosi eturistiside, mikä vaati pitkän kuntoutuksen.

”Nyt päästiin ottamaan uusiksi. Totta kai näin heti, että pallo lähti aika kovaa. Koetin kysyä sen paluuasian aika suoraan, mutta tietysti sitä tarvitsi sulatella.”

Kangasniemi myöntää, että yhtenä ajatuksena oli saada Eskosta paikkausta siihen aukkoon, joka oli syntynyt maajoukkueen kapteenin Pauliina Vilposen lopetettua viime vuonna ja siirryttyä juristin uralle.

”Lisäksi oli muutama loukkaantuminen yleispelaajaosastolla, joten periaatteessa oli kova tarve sille paikalle.”

Kangasniemen mukaan Eskon paluussa on kaksi puolta, pelillinen ja johtaminen.

”Pelillisesti kaikki, mitä hän pystyy tuomaan, on plussaa. Iso tavoite pelillisesti on EM-kisoissa. Toinen puoli on se, että tiedän hänen olevan tinkimätön huippu-urheilija. Se kestää siinä mielessä vertailun minkä tahansa lajin kanssa. Sen asian todeksi näyttäminen noille nuoremmille on yksi iso juttu.”

Takavuosina Esko oli maajoukkueen kapteeni. Paluu siihen rooliin on Kangasniemen mukaan mahdollinen.

Pelillisesti Kangasniemi odottaa Eskolta hyökkäysvoimaa.

”Se on Saaran vahvimpia aseita. Hänen olkapäänsä on aika vahva. Pallo saa vauhtia, ja se erottuu ensimmäisenä. Sellaista pelaajaa tämä joukkue tarvitsee. Lisäksi Saara on parhaimmillaan ollut todella hyvä kenttäpuolustaja.”

Naisten maajoukkueen valmistautuminen EM-turnaukseen jatkuu loppuviikon aikana kolmella harjoitusottelulla Viroa vastaan.

Seuraavan viikon lauantaina alkaa Euroopan Kultainen liiga Tampereella pelattavalla kotiottelulla Espanjaa vastaan.

Korjaus klo 7.00: Suomen naiset pelaavat ensi kertaa 30 vuoteen EM-lopputurnauksessa. Jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti, että kyseessä olisi ensimmäinen kerta.

Kuka?

Saara Esko


 38-vuotias

 Lähtöisin Kerimäeltä, joka on nykyään osa Savonlinnaa, asuu Sastamalassa

 Naimisissa miesten maajoukkueen pitkäaikaisen passarin Mikko Eskon kanssa, 8- ja 6-vuotiaat lapset

 Yrittäjä, sisustusartesaani, koulutukseltaan myös liikuntaneuvoja

 Pelasi ammattilaisena yhdeksän kautta Saksassa, Belgiassa ja Italiassa, voitti muun muassa Saksan ja Belgian mestaruudet, Italian A2-liigan mestaruuden sekä Top Teams Cupin (nykyinen CEV Cup). Suomen mestaruudet 1997 ja 1999.

 Pelannut 100 maaottelua, joista viimeisimmän vuonna 2010, toiminut maajoukkueen kapteenina

 Pelannut myös beach volleytä, jossa voittanut kaksi Suomen mestaruutta Riikka Lehtosen kanssa.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  2. 2

    HJK kärsi murskatappion Lahdessa, eikä käänteestä parempaan ole tietoakaan

  3. 3

    Valmentajanvaihtoa odotellessa Klubin kannattajien aika käy pitkäksi, mutta pian HJK:ssa voi tapahtua, kun hallitus kokoontuu

  4. 4

    Sarjapaikkansa upean nousun jälkeen varmistanut Britannia juhli villisti laulaen

  5. 5

    Tragedia Clevelandin maratonilla – 22-vuotias naisjuoksija kuoli

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  2. 2

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhli kiipeämällä mastoon ja ehti vielä illallisellekin: ”Jotain kalaa ja valkoviiniä, kiitos!”

  3. 3

    Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

  4. 4

    Leijonien ykkösvahti Kevin Lankinen tinkii rajusti palkastaan toteuttaessaan NHL-unelmaansa: ”En mieti siinä rahaa”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja Wiss kielsi liukutaklaukset joukkueeltaan ja onnistui minimoimaan vastustajan maalipaikat, ja nyt Ilves on Veikkausliigan kärkisijoilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL hehkuttaa Kaapo Kakon huimaa rankkarikikkaa, ensimmäisenä varaava New Jersey Devils jäi videon edessä sanattomaksi

  2. 2

    Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

  3. 3

    Skandaali Helsingin puolimaratonilla – huippuvauhdissa ollut Iivo Niskanen juoksi harhaan: ”Tämä oli vähän ylimielisesti järjestetty”

  4. 4

    Kaapo Kakko hurmasi kaikki katsojat taiturimaisella maalillaan, tasoitus herätti Leijonat pelaamaan – katso video Kakon upeasta osumasta

  5. 5

    Tässä on jääkiekon MM-kisojen koko ohjelma ja tulokset

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    6. 6

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    7. 7

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    8. 8

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    9. 9

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    10. 10

      Keski-ikäinen mies kuoli moottoripyörä­onnettomuudessa Keravalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    8. 8

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää