Urheilu |HS seuraa

Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

Pelaajat syttyivät kovin laimeasti Ranskaa vastaan, eikä Kaapo Kakkokaan jaksanut esittää hienoimpia kikkojaan.

Ranska–Suomi 0–3

Košice

Nukkumattikiekkoa oli tarjolla Suomen ja Ranskan kohtaamisessa jääkiekon MM-turnauksessa. Leijonat otti kävelyvauhdilla 3–0-voiton, eikä ranskalaisetkaan juuri hölkkäaskeliin turvautunut.

Voitto tarkoittaa, että Leijonien pelit jatkuvat Košicen puolivälierissä kävi tiistaisessa Saksa-pelissä miten tahansa.

”Kyllä sillä jonkinlainen merkitys on, ettei tarvitse siihen peliin [puolivälierään] matkustaa Bratislavaan. Vastustaja joutuu istumaan viisi tuntia junassa ja matkustamaan tänne, ja me saamme levätä sen ajan ja odottaa niitä”, Suomen valmentaja Jukka Jalonen sanoi.

”Ei se tietenkään ottelua ratkaise. Pieni etu se on, ja mielellään otetaan se vastaan.”

Kaapo Kakko yritti pari kertaa pieniä kikkoja ja harhautuksia, mutta ei hänkään syttynyt pelille. Puuhasteluksi meni yhdelle jos toiselle, mutta onneksi Joel Kivirannan ja Niko Mikkolan maalit kantoivat loppuun asti.

Ja kun Kivirannan ja Mikkolan maalin olivat jalustana, oli Jere Sallisen helppo kauhoa rystyltä yksi lisämaali kolmannessa erässä ajassa 52.31.

Saksa-ottelusta riippuu, voittaako Suomi A-lohkon vai sijoittuuko toiseksi. Ykkönen ja kakkonen pysyvät Slovakian itäosassa, kun puolivälieräkierros pelataan. Kolmanneksi Leijonat ei voi enää valahtaa puhumattakaan neljännestä sijasta. Kolmonen ja nelonen jatkavat Bratislavaan puolivälieriin.

Jääkiekko on hankala peli, kun aito panos puuttuu. Ja sen näki kaikesta jäällä. 60-minuuttinen palloteltiin alta pois ja Ranska voi keskittyä tulevaan otteluunsa Britanniaa vastaan. Suomi sai välipäivän ennen alkusarjan päätöstä.

Vaasan Sportin hyökkääjä Joel Kiviranta kuuluu Suomen ehdottomiin positiivisiin yllättäjiin. Hän teki ottelun avausmaalin ja esitteli pari näyttävää takakarvausta riistäessään kiekon vastustajalta.

Tähän asti kisakatsojat ovat nähneet puolustaja Niko Mikkolan lähinnä kulmissa kamppailemassa kiekoista, mutta Ranskaa vastaan hän nousi hyökkäyksen kärkeen ja sai Harri Pesoselta tarkan syötön maalipaikkaan: 2-0 Leijonille.

Peli-ilmeestä näki, ettei Ranskalla ollut panosta eikä Leijonilla tulenpalavaa halua polttaa energiavarastojaan. Maajoukkueet vaihtuvat vuosi toisensa jälkeen, mutta nykyinen Ranska oli haalea varjo kahden vuoden takaisen kotiturnauksen hurmoksesta.

Ottelun ensimmäisen vartin aikana maalivahti Kevin Lankiselle olisi voinut tuoda pilkkijakkaran, jolla istua ja kuluttaa aikaa. Erän lopussa Ranska alkoi vähän hyökätä, kun Suomi tarjosi tilaa.

Useimmat ranskalaisten laukauksista lähtivät niin kaukaa, että ne olisi ottanut kiinni pesäpalloräpylällä. Merkittyjä torjuntoja Lankiselle kertyi viisi. Yksikin laukaus lähti punaviivan takaa kaarikiekkona ja tarkoitus oli vain hankkia aloitus Suomen päätyyn.

Lankiselle ottelu oli helppo, mutta sentään pelituntuma pysyi yllä. Sitä ykkösmaalivahti tarvitseekin, kun isot pelit ovat luvassa. Nollapelikin maistui, vaikka peli ei ollut kaikkein kiireellisin.

”Kyllähän tämä maistuu. Ensimmäinen nollapeli MM-kisoissa ja ensimmäinen nollapeli tällä kaudella”, Lankinen sanoi onnistumisestaan.

”Se vaan osoittaa, että puolustimme hyvin joukkueena.”

Jotain kertoi sekin pelin sykkeestä, että ranskan Cedric di Dio Balsamo sai pari läpiajoa alivoimalla, ja muutenkin Ranskan parhaat tilanteet tulivat alivoimapelissä.

Ensimmäisessä erässä kuului taas tuttu Kaapo Kakko -huuto omalla tutulla rytmillään. Kumpikohan mahtaa olla käytetympi huuto viime viikkoina Teemu Pukki, baby vai Kaapo Kakko, Kaapo Kakko.

Luultavasti jalkapalloilija Pukki on vielä edellä, kun Norwich pelasi erinomaisen kevään Englannin Mestaruussarjassa ja nousi Valioliigaan paljolti Pukin maalin ansiosta. Nuori Kakko tulee joka tapauksessa toisena laulukilpailun suosikkina.

Leijonien alkulohkourakka päättyy tiistain lounasaikaan pelattavassa Saksa-ottelussa. Sen verran on vielä alkusarjan otteluita jäljellä, ettei millään pysty edes arvaamaan Suomen tulevaa puolivälierävastustajaa.

Entisen HIFK-puolustaja Toni Söderholmin valmentama Saksa aloitti turnauksen erittäin vahvasti, mutta tappiot Kanadalle ja USA:lle tarkoittavat, että Saksa matkaa Bratislavaan puolivälieriin B-lohkon kärkijoukkuetta vastaan.

Joka tapauksessa saksalaiset saivat pienen hurmoksen päälle, kun yhtään pahaa kompastumista ei tullut.

Lue alta HS:n otteluseuranta:

Ottelu ohi, Suomi kaatoi Ranskan 3-0. Maali per erä -tahti riitti täyteen pistepottiin, kun 21 kertaa torjunut Kevin Lankinen piti nollan. Joel Kiviranta, Niko Mikkola ja Jere Sallinen vastasivat Leijonien osumista.

Suomi erän loppuun vielä ylivoimalle. Mikäli Leijonat ei tee maalia, kestää ylivoima varsinaisen peliajan loppuun saakka.

Ranska oli ylivoimallaan lähellä kavennusta, kun Damien Fleury pääsi laukomaan maalin edustalta. Jani Hakanpää pelastaa tilanteen mailallaan, joten kiekko maaliverkon sijaan päätyverkkoon ja Kevin Lankisen nolla pitää.

Suomi alivoimalle, kun päätöserää jäljellä 3.29. Jere Sallinen kampitti itsensä jälleen jäähyaitioon. Tilanne 3-0 Leijonille.

Ja tästä vielä Sallisen osuma liikkuvana kuvana:

Jere Sallinen iskee kiekon Ranskan reppuun. Veli-Matti Savinainen vapauttaa Sallisen maalintekoon ja kiekko rystyllä Gallian kukkojen häkin ylänurkkaan. Kristian Kuuselalta ennen maalia hyvä karvaus hyökkäyssinisen päällä.

Suomi 3-0-johtoon.

Päätöserä puolivälissä. Kahden maalin tappioasema ei näytä tyydyttävän Ranskaa, sen verran hanakasti joukkue on pyrkinyt hyökkäämään ensimmäisen kympin aikana. Suomi johtaa edelleen 2-0.

Sinne meni se ylivoima. Sakari Manninen kaksiminuuttiselle, joten neljällä neljää vastaan jatketaan.

Suomelle seuraava ylivoima. Suomalaisistakin kaukaloista tuttu Anthony Guttig pysäyttää Juhani Tyrväisen suht rajusti mailaansa käyttäen.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Lapualainen seura etsii pelaajia Korisliigaan, nyt joukkueessa ovat seurapomon omat pojat ja muutama juniori

  2. 2

    13-vuotias Mekhi Gammons juoksi käsittämättömän ME-tuloksen 400 metrillä: aika on parempi kuin suomalaismiehillä tänä kesänä

  3. 3

    Lapinlahdella hurja aitakisa: Annimari Korte ja Reetta Hurske kohensivat ennätystään, Hurske vihdoin MM-rajan alle

  4. 4

    Ronaldo löytyy seuraavasta Fifa 20 -pelistä, mutta Juventusta ei, kun videopeliyhtiöt ostavat seurabrändejä

  5. 5

    Kimi Räikkönen jatkoi hulvattomia Instagram-päivityksiään: kiipeilee seinillä ja hyppää pää edellä järveen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ronaldo löytyy seuraavasta Fifa 20 -pelistä, mutta Juventusta ei, kun videopeliyhtiöt ostavat seurabrändejä

  2. 2

    Kimi Räikkönen jatkoi hulvattomia Instagram-päivityksiään: kiipeilee seinillä ja hyppää pää edellä järveen

  3. 3

    13-vuotias Mekhi Gammons juoksi käsittämättömän ME-tuloksen 400 metrillä: aika on parempi kuin suomalaismiehillä tänä kesänä

  4. 4

    NBA-supertähti oli koko lapsuutensa paperiton ja jakoi ainoat koripallokenkänsä isoveljensä kanssa, omistaa nyt 4000 paria lenkkareita

  5. 5

    Lapinlahdella hurja aitakisa: Annimari Korte ja Reetta Hurske kohensivat ennätystään, Hurske vihdoin MM-rajan alle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Jarkko Nieminen teki yllättävän comebackin Wimbledonissa, kun Roger Federer tarvitsi hänen apuaan

  3. 3

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  4. 4

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  5. 5

    Pelaajat suivaantuivat Helsinki Cupissa tuomariin, poliisi joutui rauhoittamaan junioreja

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    4. 4

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    5. 5

      EU-kokous on pysäyttänyt bussiliikenteen Mannerheimintiellä, vain raitiovaunut kulkevat Töölöstä keskustaan

    6. 6

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    9. 9

      Helsinkiläiset elävät jatkuvan melun keskellä: HS selvitti, millaisia vaikutuksia äänisaasteella on ihmiselle

      Tilaajille
    10. 10

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    5. 5

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    6. 6

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Hergé kuvasi Tintin avaruusmatkaa tarkasti jo vuosia ennen kuin Neil Armstrong astui Kuun kamaralle tai Juri Gagarin kävi avaruudessa – kuinka se on edes mahdollista?

    9. 9

      Yhdysvaltojen ydinaseiden sijoituspaikat Euroopassa päätyivät vahingossa julkisuuteen

    10. 10

      Tukholmalaisessa vankilassa istuva Asap Rocky on palkannut avukseen pr-toimiston, mitä pidetään Ruotsissa ennenkuulumattomana: Myös Kuninkaanlinnaan on vedottu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää