Urheilu

NBA-tähti keksi keinon välttää kannabiskäry ennen olympialaisia – tilasi tekopeniksen, jota käytti dopingtestissä

Lamar Odom edusti Yhdysvaltoja Ateenan olympialaisissa.

Yhdysvaltoja Ateenan 2004 olympialaisissa edustanut entinen koripalloilija Lamar Odom myöntää käyttäneensä tekopenistä selviytyäkseen dopingtestistä, People-lehti kertoo lähteenään Odomin pian julkaistava omaelämäkerta Darkness to Light.

Odomin piti antaa Yhdysvaltain koripalloliiton määräämä dopingtestinäyte ennen lähtöä Ateenaan.

Koripalloilija oli käyttänyt koko kesän kannabista, mutta keksi tilata "jättikokoisen, kumisen, mustan" tekopeniksen, jonka virtsavarasto täytettiin hänen kuntovalmentajansa virtsalla.

Odom osallistui Yhdysvaltain joukkueen mukana Ateenan kisoihin, joissa Yhdysvallat jäi kuitenkin olympiapronssille.

Odomin huumeaddiktio paheni ajan mittaan ja oli vähällä johtaa hänen kuolemaansa yliannostuksen seurauksena 2015. Odomin riippuvuus huumeista ja seksistä johti eroon tv-julkkis Khloe Kardashianista, jonka kanssa Odom oli naimisissa 2009–2016.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jokereille uusi suuromistaja ja toimitusjohtaja: rahoittajan taustalla venäläinen oligarkki

  2. 2

    Iltalehti ja Ilta-Sanomat: Tapio Suominen tuomittiin sakkoihin laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä

  3. 3

    PSG valmis myymään brasilialaistähti Neymarin

  4. 4

    Jalkapallon Suomen Cupin turvallisuudesta vastannut yritys paheksuu ”voimakeinojen liioittelua”, Ahvenanmaan poliisi saanut rikosilmoituksia

  5. 5

    Tuleva urheiluministeri Hanna Kosonen on jo maailmanmestari ja taidehistorioitsija: ”Olen ollut aina vähän outo”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juoksusensaatio Johanna Bäcklund, 34, sai kutsun MM-maratonille kahteen joukkueeseen – Suomelle hän sanoi ”ei kiitos”

    Tilaajille
  2. 2

    Tuleva urheiluministeri Hanna Kosonen on jo maailmanmestari ja taidehistorioitsija: ”Olen ollut aina vähän outo”

  3. 3

    Formula ykkösten maailmanmestari Fernando Alonso juhli taas Le Mansin klassikkokisassa

  4. 4

    Aivotulehdus muutti perinpohjaisesti Iisa Mäenpään, 19, elämän, mutta hän ei luopunut haaveestaan: ”Niin monta kertaa on vedetty matto alta”

    Tilaajille
  5. 5

    Yksi maailman parhaista naisjalkapalloilijoista voi saada rangaistuksen tasa-arvo-symbolin tähden

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen, järjestelyistä vastasi Palloliitto

  2. 2

    Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaotteluhäkkiin: ”Jos et suostu, se tarkoittaa, että pelkäät”

  3. 3

    Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä puuttui vuosi sitten herkkään aiheeseen ja sai siitä paljon palautetta: ”Onko se ongelma, jos haluaa parantaa asioita?”

  4. 4

    Näin Huuhkajat etenee historiallisesti EM-kisoihin: kolme kotivoittoakin voi tuoda kisapaikan

  5. 5

    Samppanjasta ja hyvistä aterioista nauttivat vip-vieraat aiheuttivat kiusallisen ongelman Ranskan avoimien järjestäjille

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    2. 2

      Poliisi varoittaa: Ravintoloissa ja hotelleissa liikkuu elokuvakäyttöön tarkoitettua rahaa

    3. 3

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    4. 4

      Jokereille uusi suuromistaja ja toimitusjohtaja: rahoittajan taustalla venäläinen oligarkki

    5. 5

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    6. 6

      Airbus julkisti uuden, pitkille lennoille tarkoitetun kapea­runkoisen lento­kone­mallin

    7. 7

      Linnanmäen uusi vuoristorata aukeaa huomenna, HS:n toimittaja huusi testiajossa kuin hyeena

    8. 8

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    9. 9

      Nelivuotias vei nuken kaupasta Phoenixissä, poliisi osoitti vanhempia aseella

    10. 10

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    4. 4

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    5. 5

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    6. 6

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    7. 7

      Sunnuntain sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä sähköttä Argentiinassa ja Uruguayssa, vian syy on yhä epäselvä

    8. 8

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    9. 9

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    10. 10

      Seurasaaren kupeessa on nähtävyys, josta edes moni helsinkiläinen ei ole kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää