Maali näkyvissä!

Tapio Lehtinen purjehti maailman ympäri 322 päivässä, saapui viimeisenä maaliin, tarjosi kuohujuomaa veneelleen ja antoi päälle vielä suukon ”vanhalle rouvalle”.

Julkaistu:

Les Sables d’Olonne

Horisontissa näkyy pieni piste, joka alkaa hiljaa suurentua.

Ensin näkyy iso purje ja pitkä masto. Sitten vasten laskevaa aurinkoa piirtyy vene, jonka kannella istuu pienenä oranssipaitainen mies.

Mies on yksinpurjehtija Tapio Lehtinen, joka on 322 päivän jälkeen saapumassa maaliin ranskalaiseen satamakaupunkiin Les Sables d’Olonneen.

Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes Lehtisen 1. heinäkuuta alkanut purjehdus maapallon ympäri.


Ilman veneen pohjaan takertuneita äyriäisiä vastassa olleet parikymmentä pikkuvenettä olisivat voineet saatella Lehtisen avomerellä sijainneelta maalilinjalta rauhaiseen satamaan jo pari kuukautta sitten.

Maakravulle Lehtistä vastaan meneminen on vettä tihkuva kokemus. Parimetriset aallot hakkaavat veneen kylkiä, ja kohta yllä on meriveden tönkkösuolaama takki. Onneksi päässä on sentään pipo.


Tätä leikkiä ei kestäisi tässä tuulessa monta tuntia, mutta lähestyvälle Lehtiselle tämä on kuin kesäinen, rento purjehdus saaristossa. Hän ei tarvitse takkia saatikka pipoa.

Lehtinen ylittää maalilinjan, nousee seisomaan ja levittää kätensä: se on tehty.

Saattoveneiden torvet soivat, ja paikalle tulleet sukulaiset, ystävät ja tukijat hurraavat.


Kipparin puoliso Vivi ja lapset Silja ja Lauri hyppäävät vauhdissa toisesta veneestä Lehtisen Asteria-purrelle.

Nelikko kelaa nopeasti purjeet sisään ja kasaa köydet. Lehtinen heittää köyden järjestäjien kumiveneeseen, joka ottaa Asterian hinaukseen ja vie kohti satamaa. Nyt ei enää tarvitse purjehtia.

Les Sables d’Olonnen satama lähestyy.

Lehtinen avaa hänelle tuodun kuohuviinipullon. Hän kaataa siitä lorauksen veneen keulaan ja kumartuu antamaan suukon ”vanhalle rouvalle”, joksi hän venettään nimittää.

Sen jälkeen Lehtinen kipeää 61-vuotiaaksi mieheksi hämmästyttävän notkeasti korkealle mastoon ja heiluttelee sieltä ihmisille käsiään.


Sataman pitkällä aallonmurtajalla seisoo satoja ihmisiä, jotka taputtavat lähestyvälle suomalaisveneelle. Lehtistä kohdellaan kuin olympiavoittajaa.

Golden Globe -yksinpurjehduksen voittanut Jean-Luc Van Den Heede pitää lyhyen puheen, jota Lehtinen kuuntelee liikuttuneena. Ja sitten taas skoolataan.

Maan kamaralle Lehtinen astuu reippaasti, mutta horjahtaa. Turvamiehet ottavat väsyneen, mutta terveenä pysyneen matkaajan kainaloonsa ja kuljettavat hänet saman tien pidettävään palkintojenjakoon.

”Luulevat, että vanha mies ei pysy enää tolpillaan”, Lehtinen huikkaa tutuille.

Les Sables d’Olonnen pormestari Yannick Moreau kiittelee Lehtistä sitkeydestä ja suomalaisesta sisukkuudesta.

”Olet purjehduksen suurlähettiläs”, Moreau sanoo.


Lehtinen kuuntelee kehut, mutta hänen on vaikea olla tarttumatta mikrofoniin. Puhehalut ovat kovat, vaikka hän on ollut päivittäin yhteydessä suomalaisiin radioamatööreihin.

”Toistan heille hautaan asti kiitokseni. Jari Jussila, Jari Koski ja Hannu Hollmén tekivät minusta matkan aikana radioamatöörin”, Lehtinen sanoo, kun hälinä alkaa vaimentua.

Hollmén oli tullut vanhempiensa kanssa autolla Les Sables d’Olonneen. Lehtinen tapaa vasta nyt ensi kerran yhden auttajistaan.

”Tuntui tosi hienolta saada tällainen vastaanotto. Luulin, että täällä ei ole ketään ja käyn ilmoittautumassa läheisellä huoltoasemalla, että minäkin pääsin perille”, Lehtinen nauraa.


Seuraava Golden Globe -purjehdus alkaa vuonna 2022. Lehtiseltä kysytään, onko hän kiinnostunut lähtemään uudestaan merille.

”Aika näyttää olenko mukana. Nyt se ei kauheasti vielä polttele. Purjehdusta en jätä, ja seuraavaksi on edessä kotiin purjehdus.”

Lehtinen lentää pariksi viikoksi Suomeen ja palaa sitten purjehtimaan Asterian Helsinkiin, jonne hän tulee Maarianhaminan kautta.

”Ahvenanmaa on aina ollut tärkeä etappi suomalaisille purjehtijoille.”

Vielä on kysyttävä, mikä oli pitkän reissun hienoin hetki?

”Maalintulo, ja kaikista hienointa oli nähdä taas omat perheenjäsenet. Ajattelin, että olin onnekkain suomalainen, kun sain nauttia jokaisesta päivästä. Vaikka purjehdin yksin, en ollut yksin. Minulla oli oikeasti hieno reissu.”


Tapio Lehtisen 332 päivää merellä

Tammikuu 2018

Tapio Lehtinen, 60, kertoo HS:n haastattelussa (HS 21.1.) aikovansa olla lähtöviivalla 1. heinäkuuta Les Sables-d’Olonnessa Ranskassa, kun 30 venettä lähtee lähes vuoden pituiselle yksinpurjehdukselle maapallon ympäri. Golden Globe -nimisessä kilpailussa ei saa käyttää modernia teknologiaa, jota ei ollut käytettävissään ensimmäisen vastaavan kisan voittaneella Robin Knox-Johnstonilla 50 vuotta sitten.

Huhtikuu 2018

Lääkäri Klaus Köhler tekee Lehtiselle perusteellisen lääkärintarkastuksen, joka vaaditaan jokaiselta yksinpurjehduksen osallistujalta. Lehtinen on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja on innoissaan kuin pikkupoika, vaikka on lääkärintarkastuksessa.

Toukokuu 2018

Lehtinen tuo Kokkolassa kunnostetun 1960-luvun Asteria-veneensä Helsinkiin. Työtä on paljon, ja vene lähtee keskeneräisenä laivalla Belgiaan ja sieltä Englantiin. ”Purjehdus vaatii pitkää pinnaa”, Lehtinen sanoo.

Asteria on pakattu täyteen kuivamuonaa, vettä ja varusteita. Veneessä on myös pieni kaasukamina ja liesi.

Heinäkuu 2018

Kilpailu alkaa. Lähtöön ilmaantuu 18 venettä.

Syyskuu 2018

Lehtinen korjaa merellä suomalaisten radioamatöörien avustuksella veneensä sähköviat. ”Varmaa on, että ongelmat eivät lopu tähän”, Lehtinen raportoi. Seuraavaksi purjehtija valmistautuu kiertämään Hyväntoivonniemen ja kohtaamaan Etelämeren kovat tuulet.

Myrskytuuli riepottaa yksinpurjehtijoita Etelämerellä. Ranskalaisalus pelastaa pahoin selkänsä loukanneen intialaisen kilpailijan. Myös irlantilainen kisaaja haaksi­rikkoutuu ja keskeyttää.

Lokakuu 2018

Hollantilainen yksinpurjehtija loukkaantuu. Työkalupakki osuu hänen kylkeensä, kun vene kallistui vaarallisesti. Merihätään joutunut ranskalainen Loïc Lepage pelastetaan avomereltä.

Lehtinen kertoo ensi kerran veneen pohjaan kiinnittyneistä äyriäisistä, hanhenkauloista.


Marraskuu 2018

Lehtinen saapuu Tasmaniaan, jossa häntä kielletään sakon uhalla puhdistamasta veneensä pohjaa. Osa kilpailijoista on saanut kuitenkin niin tehdä. Vahva myrkkymaali olisi estänyt haitallisten äyriäisten kiinnittymisen. Lehtisen veneen pohjaan sitä ei kuitenkaan ole Suomessa laitettu. Harmistunut Lehtinen toteaa, ettei enää kisaa purjehduksen voitosta.

Joulukuu 2018

Brittiläinen Susie Goodall lyö rajusti päänsä ja menettää tajuntansa. Rahtilaiva saapuu pelastamaan. Lehtinen tekee itse petkeleen ja poistaa parikymmentä hanhenkaulaa veneen pohjasta. Jouluna hän nauttii palan kakkua ja ottaa Jaloviinapaukun.

Tammikuu 2019

Ranskalainen Jean-Luc Van Den Heede saapuu kisan maaliin. Hän kiersi maapallon yhteensä 211 päivässä.

Helmikuu 2019

Lehtinen ohittaa karikkoisen Kap Hornin ja suuntaa takaisin Atlantille. Argentiinan edustalla kippari nukkuu pommiin ja vene ajelehtii.


Maaliskuu 2019

Virolainen Uku Randmaa saapuu kolmantena maaliin ja lähettää Lehtiselle ääniviestin: ”Merellä on hyvä olla, mutta tule sinäkin kotiin.” Randmaa laihtui matkalla 20 kiloa, mutta Lehtisen paino pysyi ennallaan. Myös unkarilainen Istvan Kopar tulee maaliin, ja Lehtinen on yksin merellä tässä kisassa.

Huhtikuu 2019

Hanhenkaulojen kerrostuma on yllättäen pienentynyt. Lehtinen epäilee niiden kuolleen vanhuuttaan. Veneen akut eivät saa kunnolla sähköä. Ongelma poistuu, kun veneen vauhti alkaa kiihtyä.

Toukokuu 2019

Lehtisen veneestä loppuu kaasu, joten hän joutuu syömään pari viikkoa kylmää ruokaa. Mielessä on jo maalintulo ja ranskalaisen keittiön antimet.

19.5. 2019

Lehtinen tulee viimein maaliin Les Sables-d’Olonnessa. Mies ja vene ovat hyväkuntoisia. Kaikki purjeet ovat ehjiä. Illalla Lehtinen syö vain neljäsosan kala-ateriastaan. Kippari on väsynyt, mutta onnellinen.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  2. 2

    Miesten Mestiksessä pelannut naisjääkiekon suuruus Wickenheiser valittiin Hockey Hall of Fameen

  3. 3

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  4. 4

    Italia raivasi Kiinan tieltään matkalla naisten MM-jalkapallon puolivälieriin

  5. 5

    ”Maaginen, epätodellinen superpelastus” – Ruotsissa otettiin kaikki irti MM-menestyksestä, pääministeri Löfven vaati lisää resursseja naisten jalkapallolle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL:n supertähti yritti ostaa kanssamatkustajan paikan lentokoneessa, mutta avokätinen tarjous ei kelvannut

  2. 2

    Donald Trump ei hyväksy Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueen kapteenin käytöstä, mutta kehuu joukkuetta

  3. 3

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  4. 4

    Chilen ”takapuolisormeilija” taas huomion keskipisteenä: potkaisi kananaamiossa kentälle juosseen fanin nurin

  5. 5

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      HS-raati löysi viiden tähden Suomi-siiderin ja tyrmäsi ison panimon tekeleen saippuaiseksi limuksi

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Hampaidenpesu muistuttaa elintärkeästä rutiinista, joka unohtuu herkästi lomalla

    7. 7

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    8. 8

      Täydellistä minää etsimässä: Helsingin suosituimmissa selfiekohteissa nähtävyydet jäävät sivuosaan

    9. 9

      Suomi vetää EU-puheen­johtajuuden säästö­budjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hana­vettä eikä avajais­gaalaa järjestetä

    10. 10

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    8. 8

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    9. 9

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    10. 10

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää