Urheilu

Toni Koskela nousi HJK:n päävalmentajaksi, Mika Lehkosuo sai potkut: ”On mahdotonta sanoa HJK:lle ei”

Koskelan sopimus on voimassa kauden 2021 loppuun saakka.

rac
Veikkausliigan hallitsevassa mestarijoukkueessa Helsingin Jalkapalloklubissa on valta vaihtunut. Keskiviikkoaamuna vuodesta 2014 HJK:n päävalmentajana ollut Mika Lehkosuo sai kuulla potkuistaan. HJK oli valinnut uudeksi päävalmentajakseen Toni Koskelan, jonka päävalmentajapestistä kerrottiin keskiviikon tiedotustilaisuudessa puoliltapäivin. Koskelan sopimus on voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.

HJK oli kaavaillut jo aiemmin Koskelasta vuoden 2020 päävalmentajaa, mutta valmentajanvaihdos aikaistui, kun HJK:n alku liigassa oli katastrofimaisen huono. HJK voitti kaksi ensimmäistä otteluaan ja pelasi sen jälkeen kahdeksan perättäistä voitotonta ottelua.

Lue myös Ari Virtasen kommentti: Toni Koskelan valinta päävalmentajaksi kertoi uudesta ajattelusta HJK:ssa, eivätkä muutokset jää siihen

36-vuotias Koskela siirtyy HJK:hon RoPSin päävalmentajan paikalta. Siirto oli Veikkausliigassa poikkeuksellinen, sillä HJK maksoi RoPSille korvauksen Koskelasta.

”Se oli meille suuri summa, muuten emme olisi häntä päästäneetkään”, RoPSin puheenjohtaja Risto Niva sanoi.

Koskela valmensi RoPSia viime kaudesta alkaen ja oli aiemmin HJK:ssa Lehkosuon apuvalmentajana.

Heti ensimmäisellä kaudellaan Koskela johdatti RoPSin hopealle Veikkausliigassa. Kuluva kausi ei ole sujunut yhtä hyvin, sillä RoPS on yhdeksäntenä.

Pelaajana Koskela edusti muun muassa FC Jokereita ja Norjan liigan Moldea.

Koskela hymyili leveästi keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

”Totta kai mahtava fiilis. Tämä on vähän kuin kotiinpaluu. Talvella 2018 lähdin, ja sitä ennen olin vuodesta 2011 lähtien täällä. Kaikki on tuttua täällä. Paljon tuttuja pelaajia ja paljon tuttuja ihmisiä”, Koskela sanoi HS:lle tiedotustilaisuuden jälkeen.

Mikä oli tunteesi, kun kuulit saavasi pestin?

”Olimme juuri voittaneet ison pelin Vaasassa, ja saaneet tärkeät pinnat siitä. Se oli seesteinen hetki, joista voi tässä työssä harvoin nauttia. Sitten tuli se puhelu, ja tuli paljon uusia ajatuksia ja asiat tapahtuivat tosi nopealla aikataululla. On mahdotonta sanoa HJK:lle ei. Taustani huomioon ottaen, ja kun ottaa huomioon seuran, historian, fanit ja kaiken, niin on mahdotonta sanoa ei.”

Koskela on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hän hyppää päävalmentajaksi kesken kauden.

Miten otat tällaisen tilanteen haltuun?

”Totta kai tässä pitää puhua ihmisten kanssa, jotka ovat nähneet lähempää tilanteen, esimerkiksi kapteeniston kanssa. Totta kai pystyn tekemään jotain analyysiä, kun katson pelaajien kehonkieltä. Suurin juttu on se, että edelleen joukkueessa on todella paljon hyviä ja laadukkaita Veikkausliiga-pelaajia. Ja nyt meidän pitää saada heidät pelaamaan omalla hyvällä tasolla ja heidän vahvuudet käyttöön”.

Seurajohto on ollut pettynyt HJK:ssa joukkueen esityksiin ja tuloksiin. Media on arvostellut HJK:n pelaamista ja kannattajat ovat olleet kyllästyneitä HJK:n hitaaseen ja tehottomaan pelitapaan.

Mitä voit luvata seurajohdolle tai kannattajille, miten pelitapa muuttuu ja näyttääkö peli sinun valmennuksessasi erilaiselta?

”On samoja asioita, joihin uskon ja sitten on asioita, jotka muuttuvat. Haluan nähdä esimerkiksi Lassi Lappalaisen pelaamassa leveydessä sunnuntaina [kotipeli KPV:tä vastaan], haastamassa ja ohittamassa vastustajia. Uskon, että meidän pitää olla hyvin organisoituneita viimeiselle kolmannekselle asti, ja siellä tarvitsemme yksilöosaamista, joka luo meille etua. Siellä me tarvitsemme pelaajia, jotka pystyvät voittamaan otteluita.”

”Mitäänhän ei kukaan pysty täysin lupaamaan, mutta sen lupaan, että kentällä nähdään joka päivä HJK, joka panee kaiken peliin, intohimoisen näköinen ja pelaa suurella sydämellä.”

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti totesi, että Koskelan lisäksi muut päävalmentajavaihtoehdot olivat ulkomaisia. Loppuvaiheessa valmentajakandidaatteja oli viisi, joista neljä ulkomaisia.

”Haluamme uuden alun joukkueelle ja haluamme muutoksen. Uskomme, että Toni Koskelan johdolla pystymme saamaan pikaisen muutoksen tähän kauteen ilman, että teemme kompromisseja sen suhteen, mitä seura haluaa olla tulevaisuudessa. Koin, että tämän on paras vaihtoehto meille”, Riihilahti sanoi.

”Samalla hän on meidän teknisen analyysin ja seuran strategian kannalta henkilö, johon uskomme. Ja Koskela edustaa pitkälti HJK:n arvoja.”

Riihilahden mukaan Koskela tuntee heti sarjan ja pelaajat ja tuo muutoksen, jotta HJK muuttuu voitokkaalle tilalle.

”Haluan kiittää Lehkosuota, joka on voittanut ja tehnyt meille paljon. Hän on erinomainen valmentaja ja vienyt meidän harjoittelukulttuurin tasolle, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty. Koen, että tarve muutokseen on vähintäänkin seurajohdon, koko valmennustiimin ja pelaajien vastuulla.”

Lehkosuo lähetti terveisensä HJK-yhteisölle lyhyellä viestillä seuran verkkosivuilla.

”Rehellisyys on yksi tärkeistä arvoistani. Rehellisyys muita ihmisiä kohtaan, rehellisyys asioita kohtaan ja rehellisyys itseäni kohtaan. Todellisuus on, että alkukausi sujui tuloksellisesti todella huonosti. Kuluvaa kautta on vielä paljon jäljellä, tavoitteiden saavuttaminen on todellakin mahdollista”, Lehkosuo sanoi ja kiitti viestään myös faneja ja kaikkia seuran ihmisiä.

Lehkosuon valmennustiimistä edustusjoukkueessa jatkavat toistaiseksi apuvalmentaja Jani Sarajärvi, maalivahtivalmentaja Ville Wallén ja fyysinen valmentaja Anton Matinlauri.

RoPSin päävalmentajaksi Koskelan tilalle nousee apuvalmentaja Pasi Tuutti.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

  2. 2

    Kaapo Kakko ehti jo näyttää taitonsa New York Rangersin paidassa: seura julkaisi kaksi videota rankkarimaalista

  3. 3

    SM-uinnit järjestetään 32 vuoden tauon jälkeen ulkona, ja se on haaste selkäuimareille: ”Kyllä se pienen lisämausteen tuo siihen”

  4. 4

    Lempäälä elää jääkiekkohuumaa: Marko Anttilalle ja Jenni Hiirikoskelle nimikkokatu

  5. 5

    Naisten MM-kisojen puolivälierät alkavat torstaina, näin maailmanmestaruudesta taistellaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaapo Kakko ehti jo näyttää taitonsa New York Rangersin paidassa: seura julkaisi kaksi videota rankkarimaalista

  2. 2

    NHL-seura Hurricanes vastaa mihin tahansa Sebastian Ahosta tarjottaviin sopimusehtoihin, sanoo GM: ”Olemme tehneet sen selväksi”

  3. 3

    Alakynnessä ollut Hollanti pudotti entisen maailmanmestarin viime hetken pilkkumaalilla, kaikki puolivälieräparit nyt selvillä

  4. 4

    SM-uinnit järjestetään 32 vuoden tauon jälkeen ulkona, ja se on haaste selkäuimareille: ”Kyllä se pienen lisämausteen tuo siihen”

  5. 5

    Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  2. 2

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  3. 3

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    6. 6

      KT: Kuntien henkilöstö­kulut kasvavat 150 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus on laskenut

    7. 7

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    9. 9

      Maailma jännittää Trumpin ja Xin tapaamista – osa asian­tuntijoista pelkää kauppa­sodan laajenemista ja pikaista taantumaa

    10. 10

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää