Urheilu

Ruotsalainen NHL-tähti toivoo Kaapo Kakolle huonoa peliä, Mats Sundin ei anna Leijonille toivoa

”Kun katsoo Suomen joukkuetta, ei se tule riittämään Ruotsin hyvää joukkuetta vastaan”, Sundin toteaa.

Suomi kohtaa torstai-iltana jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelussa Ruotsin. Tappio niin sanotussa kuolemanottelussa tarkoittaa jommallekummalle joukkueelle MM-kisojen päättymistä ja kotimatkaa.

Ruotsissa pelin ennakointi on saanut melkoisen varmoja sävyjä Tre Kronorin puolesta.

”Se on aina kova ottelu, mutta samalla se sopii Ruotsille aika hyvin. He [Suomi] eivät ole saaneet kotiin [NHL-] pelaajia samassa määrin kuin Ruotsi. Paperilla Ruotsi on selkeästi parempi”, olympiavoittaja ja maailmanmestari Mats Sundin sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa.

Sundin sanoo, että suomalaiset pitävät Ruotsia päävastuksenaan.

”Jos voittaa Ruotsin turnauksessa, on aika tyytyväinen. Suomen vastarinta tulee olemaan kovaa. Mutta kun katsoo Suomen joukkuetta, ei se tule riittämään Ruotsin hyvää joukkuetta vastaan.”

Jää nähtäväksi, näkyykö samanalainen mentaliteetti torstaina jäällä ja lähteekö Ruotsi otteluun takki auki.

Samaisessa lähetyksessä New York Rangersin tähtipelaaja Mika Zibanejad sanoi, että Kaapo Kakkoa on pidettävä silmällä.

”Hän on luultavasti heidän paras pelaajansa”, Zibanejad sano SVT:lle.

”Täytyy toivoa, että hän pelaa huonoimman ottelunsa”.

Zibanejad pelasi Rangerissa erinomaisen kauden ja teki 82 ottelussa 74 tehopistettä. MM-kisoissa Zibanejad ei ole mukana.

Suomi kohtaa Ruotsin torstaina kello 21.15. MTV3 ja C More näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    SM-uinnit järjestetään 32 vuoden tauon jälkeen ulkona, ja se on haaste selkäuimareille: ”Kyllä se pienen lisämausteen tuo siihen”

  2. 2

    Matti Mattsson ui kirkkaammissa vesissä

  3. 3

    Egyptin jalkapallo­maajoukkueessa kuohuu: kurinpidolliset syyt veivät seksuaalisesta häirinnästä jälleen syytetyn hyökkääjän ulos joukkueesta pelipäivänä

  4. 4

    Autosport: Kalle Rovanperälle ensi vuonna historiallinen pesti rallin MM-sarjassa

  5. 5

    Alakynnessä ollut Hollanti pudotti entisen maailmanmestarin viime hetken pilkkumaalilla, kaikki puolivälieräparit nyt selvillä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  2. 2

    NHL-seura Hurricanes vastaa mihin tahansa Sebastian Ahosta tarjottaviin sopimusehtoihin, sanoo GM: ”Olemme tehneet sen selväksi”

  3. 3

    Alakynnessä ollut Hollanti pudotti entisen maailmanmestarin viime hetken pilkkumaalilla, kaikki puolivälieräparit nyt selvillä

  4. 4

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  5. 5

    Mia Stellberg oppi mallina, mitä menestys tarkoittaa – nyt hän auttaa e-urheilijoita: ”Olin nelikymppinen täti ja todella mukavuusalueeni ulkopuolella”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    2. 2

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    5. 5

      Ylen lennokki kuvasi Nordean ikkunoiden lähistöllä, pankki ihmettelee asiaa blogissaan – Yle: Hankimme kuvituskuvaa

    6. 6

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    7. 7

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    8. 8

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    9. 9

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu

      Tilaajille
    10. 10

      YK:n huumeraportti: Maailman­laajuinen opioidi­epidemia on vielä luultuakin pahempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    5. 5

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    9. 9

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    10. 10

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää