Urheilu

Valtteri Bottaksen paalupaikkaputki katkesi – jäi kalkkiviivoilla kakkoseksi Monacon gp:n aika-ajoissa

Rataennätyksen tallikaveriltaan vienyt Lewis Hamilton nousi lopussa paalulle. Kimi Räikkönen sijoittui 14:nneksi.

Mercedeksen suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas ajoi lauantain aika-ajossa formula ykkösten Monacon gp:n kakkosruutuun. Paalupaikan vei hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton.

Kolmessa edellisessä osakilpailussa paalulle ajanut Bottas oli rataennätyksellään 1.10,252 kiinni paalupaikassa aivan aika-ajon päätöshetkille saakka.

Hamilton kuitenkin murskasi rataennätyksen viimeisellä yrityksellään – aika 1.10,116 vei hänet paalupaikalle 0,086 sekunnin erolla.

”Olen pettynyt”, Bottas tiivisti suorituksensa ratahaastattelussa.

”Tein pari pientä virhettä nopealla kierroksellani. Haluaisin mieluiten olla paalupaikalla, mutta ei ole mitään järkeä antaa periksi lauantaina – huomenna on pitkä kisa, ja mitä tahansa voi tapahtua.”

Hamilton ajoi Monacossa kauden toisen paalupaikkansa. Edellisen kerran hän oli aika-ajojen nopein kauden avanneessa Australian gp:ssä.

”Tämä on kisa, josta jokainen kilpa-ajaja unelmoi, ja johon lataat kaikkesi. Saavuimme tänne mahtavan auton kanssa, ja tämä paalupaikka merkitsee minulle paljon”, viisinkertainen maailmanmestari sanoi ratahaastattelussa.

Mercedes-kuljettajat kunnioittavat tänä viikonloppuna Niki Laudan muistoa punaiseksi maalatussa halo-turvakaaressaan. ”Niki we miss you” (kaipaamme sinua, Niki), lukee Bottaksen ja Hamiltonin ohjaamon yläpuolella.

Red Bullin Max Verstappen oli aika-ajojen kolmas ja Ferrarin Sebastian Vettel neljäs.

Eturivistä starttaava Mercedes-kaksikko oli Monacon katuradalla selvästi haastajiaan edellä, sillä Verstappen hävisi taistelun paalupaikasta reilulla neljällä kymmenyksellä ja Vettel lähes kahdeksalla kymmenyksellä.

Alfa Romeon Kimi Räikkösen urakka päättyi aika-ajojen toiselle jaksolle. Hän oli 14:s, eikä päässyt kolmanteen jaksoon.

Räikkösen aika 1.12,115 jäi päätösjaksolle vaaditusta ajasta lähes puoli sekuntia.

”Ei riitä vauhti. Minkäs teet”, Räikkönen sanoi C Moren haastattelussa.

Toinen Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc oli 16:s, joten kotiradallaan ajanut monacolainen karsiutui jo aika-ajojen ensimmäisellä jaksolla.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Alpo Suhonen uskoo Kaapo Kakon joutuvan muuttamaan pelityyliään NHL:ssä: ”Siihen ne kikkailut loppuivat”

  3. 3

    Lastenkirjailija, näyttelijä ja yksi maailman vaikutus­valtaisimmista ihmisistä: tällainen on Yhdys­valtain tähti­hyökkääjä

  4. 4

    Moskovan antidopinglaboratorion tiedostot vihdoin tutkittavaksi

  5. 5

    Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Entinen tallikaveri suitsuttaa HS:lle Mika Häkkistä ja Kimi Räikköstä: ”Mikan kanssa näin läheltä, miten suomalainen tekee työnsä”

  3. 3

    Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

  4. 4

    Aleksander Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana: ”En vieläkään oikein tajua mitä tapahtui”

  5. 5

    Lastenkirjailija, näyttelijä ja yksi maailman vaikutus­valtaisimmista ihmisistä: tällainen on Yhdys­valtain tähti­hyökkääjä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen, järjestelyistä vastasi Palloliitto

  3. 3

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  4. 4

    Jokereille uusi suuromistaja ja toimitusjohtaja: rahoittajan taustalla venäläinen oligarkki

  5. 5

    Imatranajoissa kilpailun historian neljäs kuolonuhri, superbike-luokan kuljettaja kuoli ulosjossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    5. 5

      Helsinkiläis­poliitikko ehdottaa Kalliolle omaa juna-asemaa

    6. 6

      ”Annetaan tälle asialle hyvä loppu” – Ääni­tallenteet paljastivat, mitä Saudi-Arabian konsulaatissa tapahtui ennen toimittaja Khashoggin murhaa

    7. 7

      Jopa alakouluikäiset varastavat kaljaa Soukassa: Kauppias Juha Määttä päätti puuttua asiaan

    8. 8

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    10. 10

      Yli 40 vuotta Liisankadulla toimineet Anja ja Jussi Neirtamo etsivät jatkajaa kivijalkakaupalleen: ”Kun joku kävelisi ovesta sisään, voisi jatkaa seuraavana päivänä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    5. 5

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    6. 6

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    9. 9

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    10. 10

      Sari Essayah: Päivi Räsänen saa vapaasti arvostella kirkon Pride-kumppanuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää