Urheilu

Antidopingjohtaja varmana: ”Entistä isompi osa dopingin käyttäjistä jää kiinni”

Biologinen passi on kymmenen viime vuoden aikana tuonut uuden ulottuvuuden antidopingtyöhön suuntaamalla testaamista.

Isot dopinguutiset ovat aina uutisia isoista käryistä, ja kokonaiskuvan muodostaminen huijaamisen yleisyydestä vaatii tulkintaa. Kertovatko käryt valvonnan tehokkuudesta vai dopingin yleisyydestä?

”Entistä isompi osa dopingin käyttäjistä jää kiinni. Se on minun vaikutelmani. On koko ajan vaikeampi doupata. Mahdollisuus voittaa puhtaana on suurempi, ja dopingin käyttäjät on helpompi saada kiinni”, sanoo Pohjoismaiden yhteisen urheilijoiden veri- ja steroidiprofiilien analysointiyksikön NAPMU:n päällikkö Lasse Vestli Baekken.

Baekken vieraili tiistaina Helsingissä tekemässä sitä työtä, jonka vuoksi hän ja monet muut uskovat antidopingjärjestelmän olevan nyt tuloksekkaampi kuin vuosituhannen alussa.

Baekken oli Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin yhteistyötapaamisessa, jossa tarkasteltiin suomalaisurheilijoiden biologisten passien tietoja. Näiden perusteella suunnitellaan dopingtestausta ja sen kohdentamista.

Biologinen passi on kymmenen viime vuoden aikana tuonut uuden ulottuvuuden antidopingtyöhön suuntaamalla testaamista. Enää ei tarvita suoraa todistetta kielletystä aineesta, vaan pelkät muutokset veriarvoissa ovat tuoneet maailmanlaajuisesti jo yli 150 urheilijalle toimintakiellon.

Tämän vuoden näyttävin dopinguutinen oli Seefeldin MM-hiihtojen yhteydessä julki tullut Operaatio Suonenisku, jossa epäillään isoa liutaa eri maiden urheilijoita douppaamisesta verenvaihdoilla, epohormonin aikana jo antiikkiseksi uskotulla keinolla.

”Se kertoi, että on koko ajan vaikeampi doupata. Tuohon dopingin käyttöön vaadittiin valtava määrä työtä ja logistiikkaa sekä useita avustavia henkilöitä. Ja näiden urheilijoiden piti palata vanhaan veridopingiin, aikaan ennen epohormonia”, Baekken muistuttaa.

Operaatio Suonenisku oli myös osoitus siitä, miten nykyinen antidopingtyö rakentuu useiden toimijoiden yhteistyönä, laboratorio- ja tutkintatyön yhdistelmänä.

”Kuten Seefeldissä nähtiin, antidopingtyössä on suuri tarve yhteistyölle antidopingjärjestöjen, poliisin ja tullin välillä. Se on yksi suurimmista parannuksista viime vuosina ja edelleen antidopingtyön suurin kehityskohde. Meidän pitää käyttää erilaisia menetelmiä, tutkimusta ja tutkintaa. Se on erittäin tärkeää”, Baekken sanoo.

Dopingin yhteydessä on puhuttu viime vuosina paljon mikroannostelusta. Se tarkoittaa dopingaineiden käyttämistä niin pieninä annoksina, ettei se johda kiinnijäämiseen. Mikroannostelun on tarkoitus käyttää hyväksi varovaisesti asetettuja positiivisen dopingtestuloksen raja-arvoja, joiden tarkoitus on välttää väärät positiiviset tulokset.

Baekken sanoo, että dopingtestien analyyseissä mikroannostelu näkyy, jos testi on ajoitettu oikein. Biologinen passi on ollut tärkeä ase mikroannostelun paljastamisessa.

”Haluamme suuren herkkyyden, jotta doping havaitaan pieninäkin määrinä. Mutta samalla meillä pitää olla korkea spesifisyys, jotta emme tuomitse syyttömiä dopingin käytöstä”, Baekken selittää.

Päämäärien yhdistämiseksi NAPMU käyttää sekä algoritmia että asiantuntijoita epäilyttävien tulosten poimimiseksi.

”Biologisen passin avulla voidaan saada dopingtapaus myös silloin, kun urheilijan arvot ovat hänen omien yksilöllisten raja-arvojensa sisällä”, Baekken kuvaa biologisen passin herkkyyttä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  2. 2

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  3. 3

    Honka nousi Veikkausliigan kärkeen Luis Silvan rankkarimaalilla

  4. 4

    Mia Stellberg oppi mallina, mitä menestys tarkoittaa – nyt hän auttaa e-urheilijoita: ”Olin nelikymppinen täti ja todella mukavuusalueeni ulkopuolella”

  5. 5

    HJK haki täydet pisteet Ahvenanmaalta, Riku Riski syötti ja maalasi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL:n supertähti yritti ostaa kanssamatkustajan paikan lentokoneessa, mutta avokätinen tarjous ei kelvannut

  2. 2

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  3. 3

    Donald Trump ei hyväksy Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueen kapteenin käytöstä, mutta kehuu joukkuetta

  4. 4

    Chilen ”takapuolisormeilija” taas huomion keskipisteenä: potkaisi kananaamiossa kentälle juosseen fanin nurin

  5. 5

    Miljoonia tienannut australialainen rugbypelaaja sai potkut homovastaisten kommenttien vuoksi, joukkorahoituskin suljettiin syrjivänä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    4. 4

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    5. 5

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    7. 7

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    8. 8

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    9. 9

      Tankojuoppous on yksi Suomen omituisimmista rikoksista, ja poliisi­tarkastajakin myöntää pykälän olevan ”hölmösti rakennettu”

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Sodanaikainen pommi räjähti Saksassa ja jätti jälkeensä ison kraatterin pellolle

    7. 7

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    8. 8

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    9. 9

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen porvaripoika uskoi parempaan maailmaan, lähti Venäjän vallankumoukseen ja haudattiin Kremlin muuriin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    11. Näytä lisää