Urheilu

Esapekka Lapin kausi rallin MM-sarjassa on alkanut surkeasti: ”Aika iso ja painava apina on jo selässä”

Citroënilla ajava Lappi on MM-sarjassa vasta kymmenentenä.

Esapekka Lapin kauden ensimmäinen puolisko uudessa tallissa Citroënilla on ollut hankala. Pieksämäkeläinen ylsi helmikuussa Ruotsissa toiseksi, mutta muut kuusi kilpailua ovat menneet rämpimiseksi.

Rallin MM-sarjassa Lappi on vasta kymmenentenä. Tulevan viikonvaihteen raastavassa Sardinian kisassa Lapin on jo pakko onnistua.

”Kai se näin on. En osaa kuitenkaan sanoa, missä se raja menee, milloin on pakko onnistua. Tiimin sisällä tuntuu, että he ovat jopa liian kilttejä minulle. Siitä olen ollut aika hämmästynyt, Lappi sanoi kisan aattona.

”Näin huonon alkukauden jälkeen, vaikka ei ole oikein mitään saatu aikaan, he ovat olleet tosi ymmärtäväisiä. En oikein käsitä miksi.”

Sardinian kisa on ollut Lapin kaksivuotisella WRC-uralla suosiollinen. Uutta nousua kohti palkintosijoja on haettava juuri positiivisten kokemusten kautta.

”Taas on uusi mahdollisuus. Ei siinä paljon muuta voi ajatella. Yritetään lähteä taas puhtaalta pöydältä. Aika iso ja painava apina on jo selässä”, Lappi sanoi.

”Henkistä lukkoa on, mutta auton (tasauspyörästön) lukot ovat nyt kunnossa. Vauhti oli jo Portugalissa hyvää. En näe mitään syytä, miksi se ei voisi olla kohdallaan myös täällä, sillä samat säädöt ovat kyseessä.”

Toyotan tiimissä ajaa Sardiniassa jälleen kaksi suomalaista, kun Jari-Matti Latvalan lisäksi neljättä Yaris WRC:tä ohjastaa testimielessä Juho Hänninen.

”Toistaiseksi olen pystynyt sisäistämään sen, että ei lähdetä muiden aikoja vertailemaan. Toivottavasti tulee heti niin pahasti turpaan, että ei ole edes kiusausta lähteä ajamaan kilpaa”, yli vuoden tauon jälkeen WRC-autoon palaava Hänninen naureskeli.

”Toivon, että nyt saadaan homma vietyä vihdoin maaliin asti. Olemme olleet hyvässä vauhdissa tällä kaudella, mutta kokonaisuus on jäänyt uupumaan. Edellisestä palkintosijasta on jo aikaa”, Latvala puolestaan sanoi.

Suomalaisista Sardinian saarella ajavat myös Fordin WRC-autolla Teemu Suninen sekä WRC2 Pro -luokassa kilpaileva Škodan Kalle Rovanperä.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  2. 2

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  3. 3

    Italia raivasi Kiinan tieltään matkalla naisten MM-jalkapallon puolivälieriin

  4. 4

    Matti Lehikoinen maastossa neljäs

    Tilaajille
  5. 5

    Jari Kurri pysyy hyvin niukkasanaisena Jokerien uusista rahoituskuvioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL:n supertähti yritti ostaa kanssamatkustajan paikan lentokoneessa, mutta avokätinen tarjous ei kelvannut

  2. 2

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  3. 3

    Donald Trump ei hyväksy Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueen kapteenin käytöstä, mutta kehuu joukkuetta

  4. 4

    Chilen ”takapuolisormeilija” taas huomion keskipisteenä: potkaisi kananaamiossa kentälle juosseen fanin nurin

  5. 5

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Kolme suomalaista huudettiin NHL:n varaus­tilaisuuden ensimmäisten 20 nimen joukossa

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Nämä kymmenen väitettä paljastavat onko elämäsi hyvällä tolalla, sanoo koko kansan terapeutti Pirkko Lahti

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Hampaidenpesu muistuttaa elintärkeästä rutiinista, joka unohtuu herkästi lomalla

    6. 6

      Kuvia Helsingistä: Emilia Kangas­luoma kuvasi selfieitä ottavia turisteja

    7. 7

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    8. 8

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    9. 9

      HS-raati löysi viiden tähden Suomi-siiderin ja tyrmäsi ison panimon tekeleen saippuaiseksi limuksi

      Tilaajille
    10. 10

      Hissillä ylös, pyörällä alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää