Urheilu    |   HS-analyysi

Yhden Stanley Cupin mestaruussormuksen voisi lähettää Jarmo Kekäläiselle

St. Louis Bluesin rakentaminen mestarijoukkueeksi on ollut yli kymmenen vuoden projekti.

Stanley Cup -mestariksi kasvu voi joskus kestää pitkään. Ehkä puolesta vuosisadasta puhuminen menee vähän yli, mutta St. Louis Bluesilla se otti vähän reilut kymmenen vuotta.

Vihdoin kaikki onnistui Stanley Cupin seitsemännessä loppuottelussa Bostonissa. Blues voitti 4–1 ja sai pitkään haluamansa menestyskappaleen historiaansa.

Blues liittyi NHL:ään viiden muun tulokasseuran mukana kaudelle 1967–68. Kolme ensimmäistä kautta tuottivat paikan Stanley Cupin finaalissa ja tappion siellä.

Silloinen pelijärjestelmä oli raaka tulokkaille, ja St. Louis joutui pari kertaa Montrealin ja kerran Bostonin syötiksi.


Kuudesta silloisesta nousukkaasta St. Louis pääsi viimeisenä nostamaan himoittua vähän yli 15 kiloa painavaa pokaalia. California Seals vaihtoi pari kertaa nimeä ja katosi, mutta muut elävät ja voivat hyvin.

Philadelphia otti aikaiset mestaruutensa 1970-luvulla, Pittsburgh Penguins kasvoi mestariksi Mario Lemieux’n ja Jaromir Jagrin aikana 1990-luvun alussa, Minnesota North Stars voitti uudessa kodissaan Dallasissa Stanley Cupin 1999 ja Los Angeles Kings rakensi 2010-luvun alkuvuosina oman tarinansa.

St. Louisin mestaruus sopii samaan jatkumoon NHL:n muiden yllätysten kanssa. Tulokasseura Vegas Golden Knights keräsi ihailua viime keväänä pelaamalla loppuottelussa urheasti suurta Washington Capitalsia vastaan.

Tällä kaudella vaadittiin paljon yllätyksiä ja vaikeasti veikattavia tuloksia ennen kuin finaalikaksikko oli selvillä. Ei ollut Capitalsista mestaruuden puolustajaksi, eikä ollut runkosarjavoittaja Tampasta koko kauden jatkuneen loistokkuuden jatkajaksi.

Tarinassa on jotain samaa kuin Leijonien tiessä maailmanmestariksi. Ensin kukaan ei uskonut, mutta lopulta juhlat olivat sitäkin suuremmat.

Eikä St. Louis Blueskaan kovin mestarilta näyttänyt, kun päävalmentaja Mike Yeo selvästi luovutti ja oli valmis hyppäämään sivuun. Seura otti tilalle Craig Beruben, josta tehtiin väliaikainen päävalmentaja ja vielä viimeisen ottelun aattona hän kantoi sitä titteliä.

Mestaruussormuksia ei ole tapana lähetellä postissa vieraisiin seuroihin, mutta yhden voisi paketoida ja laittaa kohti kaupunkia nimeltä Columbus Ohiossa.

Paketin päälle sopisi nimi Jarmo Kekäläinen. Hän toimi kahdeksan kautta St. Louis Bluesin amatööriscoutingin johtajana ja varatoimitusjohtajana ja tärkeä osa juuri voitetun Stanley Cupin kulmakivistä on saanut Kekäläisen kosketuksen.

Siihen aikaan Kekäläinen kantoi isoa vastuuta varauksista yhdessä muun seurajohdon kanssa.

Kekäläisen aikakaudella Blues varasi nykyisen kapteeninsa Alex Pietrangelon ja hyökkäyksen monivuotisen kulmakiven Vladimir Tarasenkon. Kekäläisen nimikirjaimet ovat myös pitkään ykkösvahtina pelanneen Jake Allenin ja hyökkääjien David Perron ja Jaden Schwartz nimien perässä.

Bluesin vuosinaan Kekäläinen puhui pitkäjänteisestä työstä, omien varauksien merkityksestä ja sitä kautta rakentuvasta menestyksestä. Samaan hengenvetoon hän muistutti, että työ ottaa aikansa eikä tuloksia kannata odottaa heti.

Aikaisin keväällä Kekäläisen manageroima Columbus Blue Jackets oli järjestämässä yhtä NHL-kauden suurimmista yllätyksistä pudottamalla runkosarjan voittajan Tampa Bay Lightningin jatkosta. Se oli Kekäläisen painava merkki tämän kevään yllätyssaagoille.

Pitkällä matkallaan kohti yllätysmestaruutta St. Louis on jaksanut luottaa varaustilaisuuksien antiin. Peräti yksitoista omaa varausta kuului kokoonpanoon seitsemännessä loppuottelussa Bostonia vastaan TD Gardenissa. Jäällä heitä oli juhlimassa huimat 16.

Aina valitun tien kulkeminen ei ole ollut helppoa ja tähänkin perheeseen on tarvittu ulkopuolisia. Ryan O’Reilly palkittiin parhaan pudotuspelipelaajan Conn Smythe -palkinnolla. Hän on tuontitavaraa, kun elämä Buffalossa alkoi puuduttaa.

O’Reilly on muuten hauska veikko. Coloradon ja Buffalon aikoina hänellä oli tapana jatkaa kauttaan MM-kisoissa. Peräti kuusi kertaa O’Reilly veti MM-jäillä vaahteranlehtipaita päällään ja tarttuipa Euroopan reissuilta kaksi MM-kultaakin mukaan.

Tänä keväänä O’Reillyn kiireet olivat vähän muualla kuin MM-kisoissa. Ehkä se oli lopultakin Leijonien onni.

Se joukko ei ole kovin iso, joilla on voitettuna Stanley Cup, MM-kulta ja päälle Conn Smythe Trophy. O’Reilly kuuluu siihen nyt.

NHL-mestarit

2019: St. Louis Blues

2018: Washington Capitals

2017: Pittsburgh Penguins

2016: Pittsburgh Penguins

2015: Chicago Blackhawks

2014: Los Angeles Kings

2013: Chicago Blackhawks

2012: Los Angeles Kings

2011: Boston Bruins

2010: Chicago Blackhawks
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Italia raivasi Kiinan tieltään matkalla naisten MM-jalkapallon puolivälieriin

  2. 2

    Honka nousi Veikkausliigan kärkeen Luis Silvan rankkarimaalilla

  3. 3

    Mia Stellberg oppi mallina, mitä menestys tarkoittaa – nyt hän auttaa e-urheilijoita: ”Olin nelikymppinen täti ja todella mukavuusalueeni ulkopuolella”

  4. 4

    Neymarin siirto Barcelonaan yhä todennäköisempi, tähti on nyt valmis tinkimään palkastaan 12 miljoonaa euroa

  5. 5

    ”Maaginen, epätodellinen superpelastus” – Ruotsissa otettiin kaikki irti MM-menestyksestä, pääministeri Löfven vaati lisää resursseja naisten jalkapallolle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL:n supertähti yritti ostaa kanssamatkustajan paikan lentokoneessa, mutta avokätinen tarjous ei kelvannut

  2. 2

    Tokio järjestää kalliit olympialaiset pelottavassa helteessä: suosikkilaji kilpaillaan ydinturmasta tunnetussa Fukusimassa

  3. 3

    Donald Trump ei hyväksy Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueen kapteenin käytöstä, mutta kehuu joukkuetta

  4. 4

    Chilen ”takapuolisormeilija” taas huomion keskipisteenä: potkaisi kananaamiossa kentälle juosseen fanin nurin

  5. 5

    Miljoonia tienannut australialainen rugbypelaaja sai potkut homovastaisten kommenttien vuoksi, joukkorahoituskin suljettiin syrjivänä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Tuttu hyppy vaahto­muovi­paloihin vei Aino Tapolan 15-vuotiaana pyörä­tuoliin: henkinen toipuminen alkoi, kun urheilu palasi elämään

  3. 3

    Kaapo Kakko asteli lavalle JVG:n tahdissa ja on nyt New York Ranger

  4. 4

    Anne Schellingerhout oli ennen ”totaalinen sohvaperuna”, nyt ultrajuoksija: ”Sain sellaiset endorfiinipöllyt, että oli pakko saada lisää”

  5. 5

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    4. 4

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    7. 7

      Keski-Eurooppaa koettelevan kuuman ilman kieleke ”lipaisee” Suomeakin

    8. 8

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Tankojuoppous on yksi Suomen omituisimmista rikoksista, ja poliisi­tarkastajakin myöntää pykälän olevan ”hölmösti rakennettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Sodanaikainen pommi räjähti Saksassa ja jätti jälkeensä ison kraatterin pellolle

    7. 7

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    8. 8

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    9. 9

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen porvaripoika uskoi parempaan maailmaan, lähti Venäjän vallankumoukseen ja haudattiin Kremlin muuriin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    11. Näytä lisää