Urheilu

Brasilia pukeutui ikuiset arvet maan jalkapallohistoriaan jättäneeseen valkoiseen pelipaitaan yli 60 vuoden tauon jälkeen

Copa Américan avausottelussa Bolivian kukistanut Brasilia on vältellyt valkoisen pelipaidan käyttöä tietoisesti jo yli kuuden vuosikymmenen ajan.

Brasilian maajoukkue aloitti isännöimänsä Copa Américan selvällä 3–0-voitolla Boliviasta. Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen lohkovaiheen avausvoittoa enemmän puhutti isäntien paitavalinta.

Brasilia nimittäin pukeutui valkoiseen pelipaitaan, jonka käyttöä se on vältellyt tietoisesti jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Edellisen kerran maa pelasi valkoisissa vuonna 1957.

Seleçãon kuuluisin tappio valkoisissa paidoissa tuli MM-kotikisojen 1950 loppusarjan ottelussa Uruguayta vastaan.

Nimellä Maracanaço eli Maracanãn isku myöhemmin tutuksi tullut maailmanmestaruuden ratkaissut ottelu päättyi altavastaaja Uruguayn 2–1-voittoon. Tappio on jalkapallohullun maan futishistorian traumaattisin.

”Vain kolme ihmistä on yhdellä ainoalla liikkeellä hiljentänyt Maracanãn: Frank Sinatra, paavi Johannes Paavali II ja minä”, voittomaalin tehnyt Alcides Ghiggia sanoi myöhemmin.


Valkoisten paitojen kirous sai jatkoa vuonna 1953, jolloin Brasilia hävisi Copa Américan edeltäjän eli Etelä-Amerikan maajoukkueiden mestaruusturnauksen loppuottelun. Paraguay vei voiton lukemin 3–2.

Kirvelevät tappiot saivat riolaisen sanomalehden Correio da Manhãn järjestämään suunnittelukilpailun isänmaallisemman pelipaidan löytämiseksi. Valkoinen paita sinisellä kauluksella ja hihansuilla saisi jäädä historiaan.

Ikonisen keltaisen pelipaidan suunnitteli 19-vuotias Aldyr Garcia Schlee. Hän kehitteli kilpailuun yli sata paitamallia, mutta ei alun perin pitänyt kaikkien maan kansallisvärien sijoittamista peliasuun.

”Kuinka voit laittaa keltaisen ja valkoisen samaan paitaan? Se, mitä saat on Vatikaanin maajoukkueen värit”, The New Yorker kertoi Schleen sanoneen.

Lopulta Schlee ratkaisi ongelman luomalla maailmankuulun peliasun, jossa oli keltainen paita, siniset shortsit ja valkoiset sukat.


Brasilia on voittanut historiansa aikana viisi maailmanmestaruutta – kaikki valkoisen pelipaidan hylkäämisen jälkeen. Mestaruudet ovat tulleet 1958, 1962, 1970, 1994 ja 2002.

Nyt Brasilia palasi hetkellisesti valkoiseen. Uutistoimisto Reuters kertoo Brasilian kunnioittaneen paitavalinnallaan vuonna 1919 maalle ensimmäisen Etelä-Amerikan maajoukkueiden mestaruusturnauksen voittajajoukkuetta.

”Se voi olla riski tälle taikauskoiselle kansalle, mutta yksi ennuste on heidän puolellaan. Brasilia on isännöinyt Copa Américaa neljä kertaa ja voittanut sen jokaisella näistä kerroista riippumatta siitä, mitä värejä he ovat kantaneet”, Reutersin toimittaja Andrew Downie kirjoittaa.

Valkoisissa pelanneen Brasilian maaleista Bolivia-ottelussa vastasivat kaksi osumaa iskenyt Philippe Coutinho sekä Everton Soares.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Mihin katosi Klubin ylivoimaisuus, kun se ei enää voita kärkijoukkueita ja mestaruus karkasi yhä kauemmas?

  2. 2

    HJK:lla on Belgradin jälkeen luvassa matka todennäköisesti Kööpenhaminaan tai Puolan Gliwiceen

  3. 3

    HJK hankki lainasopimuksella uuden vasemman pakin potkut saaneen Eldersonin tilalle

  4. 4

    Dopingtestinsä vasaralla tuhonnut kiinalaisuimari joutui MM-kisakumppaniensa epäsuosioon: hopeamitalisti protestoi palkintokorokkeella

  5. 5

    Real Madridin ja Gareth Balen välirikko aiheutti tämän hetken puhutuimman siirtosaagan: Nyt pöydällä sopimus Kiinaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    Harry Kane teki huikean maalin puolesta kentästä Juventuksen verkkoon

  3. 3

    Mihin katosi Klubin ylivoimaisuus, kun se ei enää voita kärkijoukkueita ja mestaruus karkasi yhä kauemmas?

  4. 4

    Antti Tuisku osallistui ensimmäisen ja omien sanojensa mukaan viimeisen kerran puolimatkan triathlonille

  5. 5

    Ravihevonen avoimena HS:n haastattelussa: ”Paremminkin voisi pyyhkiä, mutta en valita”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  5. 5

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    3. 3

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    7. 7

      Metso siirtää palvelukeskuksen Tampereelta Liettuaan – työt loppuvat noin 30:ltä

    8. 8

      Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    10. 10

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää