Urheilu

Suomen menestynein suunnistaja Minna Kauppi päihitti ”vanhoilla pohjilla” Venlojen viestin ankkuriosuudella monta nykyistä maajoukkuenaista

Norjalaisessa voittajajoukkueessa suunnisti kaksi vuoden 2005 MM-mitalistia ja kaksi toisen polven Jukola-voittajaa.

Kangasala

Viime vuosikymmenen MM-mitalistit nousivat yllättävällä tavalla esiin Venlojen viestissä Kangasalan Jukolassa.

Norjalaisseura Fredikstad SK suunnisti lauantaina yllätysvoittoon nelikolla, jossa oli mukana kaksi vuoden 2005 MM-viestin hopeamitalistia, 39-vuotiaat Marianne Riddervold Kahrs ja Marianne Andersen.

Andersen voitti myöhemmin MM-kultaa vuonna 2009 ja tavoittelee mitalia Norjan isännöimissä MM-kisoissa elokuussa.

Voittajanelikon kaksi muuta suunnistaja ovat sisarukset Marie ja Kamilla Olaussen, joista tuli toisen polven Jukola-voittajia.

Heidän isänsä Per Olaussen kuului Haldenin joukkueeseen, joka voitti Jukolan viestin Paimiossa 1993, samana vuonna kuin Kamilla syntyi.

Viestin yllättävimpiin suomalaissuorituksiin kuului maan menestyneimmän suunnistajan Minna Kaupin meno ankkuriosuudella.
Kauppi nosti seuransa Lahden Suunnistajat -37:n 18. sijalta kymmenenneksi ja oli ankkureista peräti neljänneksi nopein.

Kauppi, 36, suunnisti sekunnin nopeammin kuin voittajajoukkueen ankkuri Kamilla Olaussen ja nopeammin kuin nykyiset Suomen maajoukkuenaiset Venla Harju, Sari Anttonen, Merja Rantanen ja Maija Sianoja.

Suomen tämän hetken paras naissuunnistaja, norjalaisen seuransa Haldenin kuudenneksi nostanut Marika Teini oli sentään 12 sekuntia Kauppia nopeampi.

”Ihan mieletön suoritus meidän tytöiltä. He tulivat niin hyvin, että minua rupesi ihan hirveästi pelottamaan ennen lähtöä, että tällaiseen paikkaan. Olisipa vanha kone, ja olisinpa edes käynyt hieronnassa”, yhdeksänkertainen maailmanmestari Kauppi vuodatteli tuttuun tyyliinsä.

Seuransa osa-aikaisena toiminnanjohtajana työskentelevä Kauppi myönsi käyneensä vähän enemmän lenkillä Venlojen viestiä varten.

”Aika paljon vedän vanhoilla pohjilla.”

HS esitti Kaupille ajatusleikin: miten hän menestyisi maailman tämän hetken parasta naissuunnistajaa Tove Alexanderssonia vastaan, jos hän olisi uransa parhaassa kunnossa?

Ruotsalainen Andersson oli nytkin ylivoimaisesti nopein ankkuri, mutta ei onnistunut uusimaan Venla-voittoa seuralleen Stora Tunalle.

”Kyllä minä pärjäisin Tovea vastaan. Varmasti vetelisin siellä hänen kanssaan. Mutta se on ihan jossittelua. Uraltani kaipaan sitä superkuntoa ja sitä fiilistä, kun oikeasti tietää, että on niin eläinmeno. Se olisi niin kiva. Olisi niin hienoa, kun pystyisi runnomaan kuin ennen”, Kauppi sanoi.

Venlojen viestin menestynein suomalainen oli toiseksi sijoittuneen IFK Göteborgin joukkueessa suunnistanut Kirsi Nurmi.

Paras suomalaisjoukkue oli suuri ennakkosuosikki Tampereen Pyrintö, joka joutui tyytymään kolmanteen sijaan.

Lotta Karhola epäonnistui pahasti avausosuudella ja tuli vaihtoon sijalle 78 lähes kuusi minuuttia kärjestä.

Sen jälkeen sveitsiläinen maajoukkuenainen Simona Aebersold oli toisen osuuden nopein ja myös Saila Kinni ja Venla Harju kuroivat eroa kärkeen kiinni urheasti.

Kangasala: Naisten Venlojen viesti, lopputulokset (4 osuutta):

1) Fredrikstad SK, Norja 2.45.17 (Marianne Riddervold Kahrs, Marie Olaussen, Marianne Andersen, Kamilla Olaussen), 2) IFK Göteborg, Ruotsi jäljessä 3.41 (Miri Thrane Ödum, Kirsi Nurmi, Elin Månsson, Sara Hagström), 3) Pyrintö Tre –4.01 (Lotta Karhola, Simona Aebersold, Saila Kinni, Venla Harju), 4) Alfta ÖSA OK, Ruotsi –6.31, 5) Nydalens SK, Norja –6.36, 6) Halden SK, Norja –6.56, 7) SK Pohjantähti –8.21 (Anna Haataja, Heini Wennman, Sofia Haajanen, Sari Anttonen), 8) IGTISA, Liettua –8.24, 9) OK Kåre, Ruotsi –8.30, 10) Lahden Suunnistajat -37 –8.37 (Laura Ramstein, Lotta Kirvesmies, Anna-Kaisa Anjala, Minna Kauppi), 11) MS Parma –9.00, 12) Koovee –9.29, 13) Stora Tuna OK, Ruotsi –9.31, 14) Lynx –9.37, 15) Pargas IF –9.51, 16) Paimion Rasti –10.08, 17) IFK Lidingö SOK, Ruotsi –11.44, 18) Halden SK 2, Norja –13.43, 19) Rastikarhut –13.44, 20) IFK Göteborg 2, Ruotsi –13.48,

21) Pan-Kristianstad, Ruotsi –13.50, 22) Järla Orientering, Ruotsi –13.55, 23) Malungs OK Skogsmårdarna, Ruotsi –14.21, 24) Jämsän Retki-Veikot –15.10, 25) Hiisirasti –15.15, 26) IFK Moras OK –15.16, 27) Hiidenkiertäjät –15.24, 28) Espoon Suunta –15.29, 29) Linköpings OK –15.32, 30) IFK Göteborg 3 –15.52.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HJK hankki lainasopimuksella uuden vasemman pakin potkut saaneen Eldersonin tilalle

  2. 2

    Kultasormi Pekka Korpi on ollut yli 50 vuotta ravien huipulla, sapattivuosikin meni valmentaessa ja kilpaillessa Yhdysvalloissa

  3. 3

    HJK:lla on Belgradin jälkeen luvassa matka todennäköisesti Kööpenhaminaan tai Puolan Gliwiceen

  4. 4

    Dopingtestinsä vasaralla tuhonnut kiinalaisuimari joutui MM-kisakumppaniensa epäsuosioon: hopeamitalisti protestoi palkintokorokkeella

  5. 5

    Susijengi sai EM-kakkonen Serbian samaan koripallon EM-karsintalohkoon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    Harry Kane teki huikean maalin puolesta kentästä Juventuksen verkkoon

  3. 3

    Mihin katosi Klubin ylivoimaisuus, kun se ei enää voita kärkijoukkueita ja mestaruus karkasi yhä kauemmas?

  4. 4

    Antti Tuisku osallistui ensimmäisen ja omien sanojensa mukaan viimeisen kerran puolimatkan triathlonille

  5. 5

    Ravihevonen avoimena HS:n haastattelussa: ”Paremminkin voisi pyyhkiä, mutta en valita”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  5. 5

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    3. 3

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    7. 7

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    8. 8

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    9. 9

      Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää