Urheilu

Urheilun eettinen keskus tutkii järjestysmiesten kohua herättäneen toiminnan Suomen Cupin finaalissa

Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola uskoo molempien seurojen saavan rangaistukset Suomen Cupin finaalin tapahtumista.

Lauantaiseen jalkapallon Suomen Cupin loppuvihellyksen jälkeen tapahtuneeseen sumutusepisodiin liittyy vielä paljon kysymyksiä.

Ottelun loputtua sosiaaliseen mediaan levisi katsomosta kuvattu video, jossa järjestysmiehet näyttävät sumuttavan jotakin sekä kentälle pyrkineiden katsojien että katsomon puolella olevien Ilves-fanien päälle.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoi lauantaina HS:lle tekstiviestitse, että kyseessä oli todennäköisesti pippurisumute, mutta täyttä varmuutta hän ei ollut asiasta saanut.

Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola kertoo HS:lle olleensa paikalla, mutta sanoo, ettei itse nähnyt tilannetta, eikä ole jutellut fanien kanssa. Hän kertoo olevansa lehtitietojen varassa tapahtuneesta.

Sosiaalisessa mediassa levisi tapahtuman jälkeen tietoja, joiden mukaan ainakin yksi fani olisi joutunut sumutuksen vuoksi sairaalahoitoon. Erola ei tiedä, mikä hänen tilanteensa on nyt.

”Kun en tiedä oikein faktoja ihan tarkkaan, niin on vaikea sanoa mitään. Ja aikaa on kulunut niin vähän, että en ole kerinnyt muuta kuin lehtiä lukemaan. Mutta tässä nyt varmaan alkuviikosta rupeaa asioita selviämään, että mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi tehdä ja kuka tekee.”

Ilves voi seurana saada sanktioita siitä, että osa katsojista pyrki kentälle, vaikka se on kiellettyä.

”Palloliiton säännöissähän lukee selkeästi se, että joukkueet vastaavat omista kannattajistaan”, hän sanoo.

”Todennäköisesti tästä jotain seuraamuksia tulee niin Ilvekselle kuin Maarianhaminalle. Aina molemmille yleensä tulee rangaistus, niin järjestävälle seuralle kuin sitten niille faneille, kenenkä rivistä ne löytyvät, jos joku on mennyt kentälle, tai joku soihduttaa tai räjäyttää pommin”.

Erola olettaa Palloliiton ottavan kantaa siihen, oliko sumutus aiheellista, sillä Suomen Cup on Palloliiton sarja ja Palloliitto vastasi järjestelyistä ja turvallisuudesta.

Palloliiton pääsihteeri Casagrande kertoi lauantaina HS:lle, että liitto tutkii tarkkaan, mitä on tapahtunut ja miksi.

Sunnuntaina Palloliitto tiedotti, että on saanut lisää informaatiota tapauksesta, kuten otteluorganisaation kuvaaman videomateriaalin. Palloliitto kertoi myös, että tapauksen tutkinta siirretään Suomen urheilun eettiselle keskukselle Suekille, jotta tapahtumat saatatisiin tutkittua mahdollisimman puolueettomasti.

”Koska olemme cupin finaalissa itse tapahtumajärjestäjänä ja siten myös osapuolena tässä ikävässä tapauksessa, katsomme että sen tutkinta tulee antaa ulkopuolisen tahon hoidettavaksi. Suek on toimenkuvansa ja osaamisensa myötä tämän osalta luonnollinen taho selvittämään asiaa”, Casagrande sanoo tiedotteessa.

Tapahtumat aiheuttivat sosiaalisessa mediassa ihmettelyä siitä, miksi sumutuksen kohteeksi näyttävät videon perusteella joutuneet myös katsomon puolella pysyneet kannattajat. Ilveksen Erola sanoo, ettei itse voi ottaa kantaa siihen, oliko järjestysmiesten voimankäyttö kohtuutonta, koska ei ole itse tutkinut tilannetta.

”Jos on semmoisille sumua pistetty, ketkä ovat olleet normaaleja faneja katsomossa, niin kyllähän sen nyt jokainen tietää, että eihän se nyt ole... Vai miltä itse tuntuisi, jos olisit katsomossa ja saisit sumut silmille? Mutta minun on hirvittävän vaikea sanoa, kun en tiedä tasan tarkkaan, mitä on tapahtunut. On hölmöä lähteä arvailemaan mitään.”

Palloliiton kurinpitovaliokunta tulee myöhemmin käyttämään Suekin selvitystä aineistonaan tapauksen käsittelyssä ja pohjana mahdollisille muille Palloliiton jatkotoimenpiteille.

”Selvitys saattaa lisäksi tuoda yleisempiä toimintaohjeita katsomoturvallisuuden parantamiseksi jatkossa. Katsomoturvallisuus on totta kai meille ensisijaisen tärkeä asia”, Casagrande sanoo tiedotteessa.

Ilves voitti Maarianhaminassa pelatussa finaaliottelussa IFK Mariehamnin 2–0.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yli 300 iskua kehässä perjantaina saanut nyrkkeilijä kuoli

  2. 2

    ”Sinä hävisit, minä voitin”, raivosi dopingnäytteensä vasaroinut kiinalainen pronssia saaneelle britille

  3. 3

    Beach volleyn mestari Riikka Lehtonen, 40, on huippu-urheilijana nyt elämänsä kunnossa

  4. 4

    Olympiavoittaja Pauli Nevala näki lapsena, kun hänen isänsä tapettiin ryyppyillan päätteeksi perheen kotona

  5. 5

    Naistoimittajaa väkisin suudelleen ja kourineen nyrkkeilijän lisenssi palautettiin, seuraavasta tempusta luvattu elinikäinen kilpailukielto

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yli 300 iskua kehässä perjantaina saanut nyrkkeilijä kuoli

  2. 2

    ”Sinä hävisit, minä voitin”, raivosi dopingnäytteensä vasaroinut kiinalainen pronssia saaneelle britille

  3. 3

    Olympiavoittaja Pauli Nevala näki lapsena, kun hänen isänsä tapettiin ryyppyillan päätteeksi perheen kotona

  4. 4

    Tältä näyttää kilpa-ajojen tulevaisuus: Niki Tuulin pyörässä on hurja kiihtyvyys eikä vaihteita ja mutkiin sitä ohjataan kätevästi takajarruvivulla

    Tilaajille
  5. 5

    16-vuotias vihtiläispoika Aaron Airas nousi miljoonien jääkiekon ystävien tietoisuuteen: siihen tarvittiin 35 tuntia työtä ja yksi hieno piirros

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  2. 2

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  3. 3

    Yli 300 iskua kehässä perjantaina saanut nyrkkeilijä kuoli

  4. 4

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  5. 5

    16-vuotias vihtiläispoika Aaron Airas nousi miljoonien jääkiekon ystävien tietoisuuteen: siihen tarvittiin 35 tuntia työtä ja yksi hieno piirros

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    2. 2

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    3. 3

      Yli 300 iskua kehässä perjantaina saanut nyrkkeilijä kuoli

    4. 4

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    6. 6

      Silminnäkijä: Ampujaksi epäilty lähti paikalta pistooli kädessä kävellen rauhallisesti – paikalla oli lapsiakin

    7. 7

      Historiallinen käänne työttömyystuissa näyttää, miksi työministeri Harakka joutuu helteiseen paikkaan

    8. 8

      Artistien peruutuksista on tullut festivaaleille arkipäivää, ja järjestäjien mitta alkaa tulla nyt täyteen: ”Kaikki sonta sataa festivaalin niskaan”

    9. 9

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    10. 10

      EU uhkaa Yhdysvaltoja 35 miljardin euron vastatulleilla, jos maa asettaa tuontitulleja eurooppalaisille autoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    3. 3

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    4. 4

      Sotien jälkeen lähes kadonnut herhiläinen valtaa Suomesta uusia alueita: ”Se on iso ja letkeä kaveri”

    5. 5

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    6. 6

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    7. 7

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    8. 8

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    9. 9

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    10. 10

      Vanhemmat ottivat käyttöön menetelmän, joka lopetti parissa viikossa vauvan yöheräilyt ja nopeutti nukahtamista – näin unikoulu toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    8. 8

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    9. 9

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää