Urheilu

Entinen Uefa-pomo Michel Platini on pidätetty

Pidätys on osa tutkintaa, joka koskee arvosteltua päätöstä myöntää vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat Qatarille.

Useat brittilehdet kertovat, että Euroopan jalkapalloliiton Uefan entinen puheenjohtaja Michel Platini on pidätetty Ranskassa.

Pidätys on osa tutkintaa, joka koskee arvosteltua päätöstä myöntää vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat Qatarille.

Brittiläisen Sunday Timesin mukaan qatarilainen jalkapallovaikuttaja Mohamed bin Hammam maksoi miljoonia, jotta turnaus saataisiin hänen kotimaahansa.

Platini äänesti Qataria vuoden 2022 kisaisäntää päätettäessä.

"En kadu mitään. Ajattelin, että se on oikea valinta kansainväliselle jalkapalloliitolle ja jalkapallolle yleensä", Platini sanoi ranskalaiselle L'Equipe lehdelle vuonna 2014.

Platini toimi Uefan puheenjohtajana 2007–2015.

Vuonna 2015 Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan eettinen komitea määräsi Platinin kahdeksan vuoden toimintakieltoon. Samalla myös Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter sai saman mittaisen toimintakiellon.

Toimintakiellon perusteena oli Blatterin helmikuussa 2011 Fifan rahoista Platinille maksama 1,8 miljoonan euron palkkio. Platinin ja Blatterin mukaan kyseessä oli suullisesti sovittu maksu yhdeksän vuotta aiemmin tehdystä työstä. Fifan komitea ei selitystä uskonut.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    Muistatko piirakkaa kesken Englannin cupin ottelun syöneen maalivahdin? Hän syyttää yhä liittoa toimeentulonsa tuhoamisesta

  3. 3

    Mestarien liigan sankarista hylkiöksi: Real Madrid haluaa eroon Gareth Balesta, ”mitä nopeammin sen parempi”, sanoo Zinedine Zidane

  4. 4

    Harry Kane teki huikean maalin puolesta kentästä Juventuksen verkkoon

  5. 5

    Mihin katosi Klubin ylivoimaisuus, kun se ei enää voita kärkijoukkueita ja mestaruus karkasi yhä kauemmas?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    70 vuotta täyttävä olympiasankari Lasse Virén ei jäänyt kaipaamaan mitään urheilusta eikä politiikasta: ”Nyt en ole mukana missään”

    Tilaajille
  3. 3

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  4. 4

    Ravihevonen avoimena HS:n haastattelussa: ”Paremminkin voisi pyyhkiä, mutta en valita”

  5. 5

    Mestarien liigan sankarista hylkiöksi: Real Madrid haluaa eroon Gareth Balesta, ”mitä nopeammin sen parempi”, sanoo Zinedine Zidane

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  5. 5

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    5. 5

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    6. 6

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    7. 7

      Portugalinsotalaiva on kuin avaruusolento: kaasutäytteinen, myrkyllinen hyytelömassa syö ja saalistaa ilman aivoja

    8. 8

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    9. 9

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    10. 10

      ”Syön vaikka viikon makaronia, jotta koirat saavat ruokaa” – Sata vuotta sitten koiria tapettiin ruoanpuutteen takia, nyt ne ovat miljardibisnestä pyörittäviä kuluttajia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää