Urheilu

Yhdysvallat MM-puolivälieriin, raivasi Espanjan tieltään kapteenin kahdella rankkarimaalilla

Espanja tarjosi tasaväkisen vastuksen hallitsevalle maailmanmestarille.



Jalkapallon naisten hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat joutui tekemään rajusti töitä MM-kisojen neljännesvälieräottelussa Espanjaa vastaan.

Peli alkoi vauhdikkaasti, kun alle kymmenessä minuutissa taululla olivat jo 1–1-lukemat.

Ensin Yhdysvaltojen Tobin Heathia rikottiin Espanjan rangaistusalueella. Seuranneesta rangaistuspotkusta kapteeni Megan Rapinoe vei Yhdysvallat johtoon.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Espanjan Jennifer Hermoso kuitenkin onnistui tasoittamaan ottelun. Osuma oli todella kaunis veto suoraan Alyssa Naeherin vartioiman maalin yläkulmaan. Maali oli Hermosolle näiden kisojen kolmas.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella maalintekijä Rapinoe katseli keltaista korttia, kun hänen kätensä osui pallontavoittelutilanteessa vastustajan kasvoihin.

Kaksinkamppailuissa Yhdysvaltojen pelaajat vaikuttivat hieman vastustajiaan vahvemmilta ja nopeammilta, mutta espanjalaispelaajat korvasivat puutteitaan hyvällä sijoittumisella ja pelinlukutaidolla.

Toisella puoliajalla joukkueet taistelivat pitkään tasaisesti. Yhdysvallat painosti, mutta Espanja oli alati valmis iskemään vastaan.

71. minuutilla Yhdysvallat sai ottelun toisen rangaistuspotkunsa, kun Virginia Torrecilla kopautti Rose Lavellea sääreen. Tilanteen tarkistamiseen tarvittiin var-videotuomiota, jonka jälkeen pallo vietiin pilkulle.

Espanjan maalivahti Sandra Paños aavisti Rapinoen vedon suuntaisesti oikeaan alakulmaan, mutta pallo painui vastustamattomasti verkon perille.

85. minuutilla Espanjan kapteeni Irene Paredes taklasi Yhdysvaltojen kapteenia ja kahden maalin tekijää Rapinoeta sivurajan tuntumassa. Rapinoemn ilmalento oli sen verran vaarallinen, että espanjalaista muistettiin keltaisella kortilla.

Toiselle puoliajalle määrättiin peräti seitsemän minuuttia lisäaikaa. Espanja kykeni rakentamaan muutaman lupaavan nopean hyökkäyksen, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Vaikka Espanja vastasi ottelun upeimmasta maalista, joutui joukkue silti lopulta taipumaan hieman paremmalleen.

Yhdysvallat saa 28. kesäkuuta pelattavassa puolivälieräottelussa vastaansa Ranskan.


Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Mykkä seura etsii pelaajia Korisliigaan, nyt joukkueessa ovat seurapomon omat pojat ja muutama juniori

  2. 2

    Ronaldo löytyy seuraavasta Fifa 20 -pelistä, mutta Juventusta ei, kun videopeliyhtiöt ostavat seurabrändejä

  3. 3

    Malesialainen naispainija murtaa muureja: ”Vaikka olen muslimi ja pukeudun hijabiin, mikään ei voi estää minua tekemästä sitä, mitä rakastan”

  4. 4

    Mekaanikko juottaa pyörän ja kuskin

    Tilaajille
  5. 5

    Ranskan ympäriajossa taas uusi etappivoittaja, päivittyvä HS-grafiikka näyttää, miten kilpailu etenee

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ronaldo löytyy seuraavasta Fifa 20 -pelistä, mutta Juventusta ei, kun videopeliyhtiöt ostavat seurabrändejä

  2. 2

    NBA-supertähti oli koko lapsuutensa paperiton ja jakoi ainoat koripallokenkänsä isoveljensä kanssa, omistaa nyt 4000 paria lenkkareita

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    13-vuotias Mekhi Gammons juoksi käsittämättömän ME-tuloksen 400 metrillä: aika on parempi kuin suomalaismiehillä tänä kesänä

  5. 5

    Kimi Räikkönen jatkoi hulvattomia Instagram-päivityksiään: kiipeilee seinillä ja hyppää pää edellä järveen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Jarkko Nieminen teki yllättävän comebackin Wimbledonissa, kun Roger Federer tarvitsi hänen apuaan

  3. 3

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  4. 4

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  5. 5

    Pelaajat suivaantuivat Helsinki Cupissa tuomariin, poliisi joutui rauhoittamaan junioreja

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    4. 4

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    5. 5

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    9. 9

      Näyttelijä Kevin Spacey ei saa syytettä seksuaalisesta ahdistelusta

    10. 10

      Hallitus kaavailee jälleen uutta kielistrategiaa, mutta mitä tapahtui alle kymmenen vuotta sitten laaditulle ”kärkihankkeelle”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    8. 8

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    9. 9

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    10. 10

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää