Urheilu

SM-uinnit järjestetään 32 vuoden tauon jälkeen ulkona, ja se on haaste selkäuimareille: ”Kyllä se pienen lisämausteen tuo siihen”

Selkäuinnin suomalainen ykkösnainen Mimosa Jallow joutuu turvautumaan ulkoradalla erilaisiin kiintopisteisiin kuin sisäaltaissa uidessaan.

Uinnin SM-kilpailut palaavat ulko-olosuhteisiin vuosikymmenten tauon jälkeen, kun Espoon Leppävaaran maauimalassa kisataan Suomen mestaruuksista torstaista lähtien.

Edellisen kerran SM-uinnit järjestettiin taivasalla Helsingin uimastadionilla 32 vuotta sitten kesällä 1987.

Ulkoradoilla uiminen on haastavaa etenkin selkäuimareille, koska heiltä puuttuu ylhäältä kiintopiste, jota seurata uinnin aikana. Sellainen löytyy hallin katosta, mutta ei taivaalta.

”Tykkään yleensä itse katsoa rataköydestä. Se on semmoinen aika hyvä merkki”, selkäuinnin suomalainen ykkösnainen Mimosa Jallow kertoo HS:lle.

”Toki silloin ei pysty uimaan ihan keskellä rataa, mutta yleensä rataköysi merkitsee aika hyvin sen, missä pystyy uimaan suoraan.”

25-vuotias Jallow on kilpaillut ulkoaltaissa sen verran, ettei siirtyminen sisäradoilta taivasalle ole niin suuri harppaus kuin tottumattomammilla uimareilla.

”Kyllä se tietysti semmoisen pienen lisämausteen tuo siihen. En usko, että se tulee olemaan mikään suurempi haaste, mutta kyllä se ehkä vähän keskittymistä vie muualle”, hän sanoo.

”Omaan uintiin ei välttämättä pysty keskittymään niin hyvin kuin sisähallissa, jossa ei tarvitse miettiä tämmöisiä asioita.”

Jallow ui Leppävaaran SM-uinneissa vain yhden selkäuintimatkan.

Hänen ei tarvitse huolehtia 50 metrin kilpailussa käännöksistä pitkällä radalla eli 50 metrin altaassa, mutta miten ulko-olosuhteet vaikuttavat selkäuimarin suoritukseen kun mukaan otetaan käännökset?

”Sinänsä se on ihan sama, teetkö maaliintulon vai käännöksen, mutta kyllähän se pitää totta kai niistä lipuista laskea vedot käännökseen ja maaliintuloon”, Jallow vastaa viitaten viisi metriä ennen altaan päitä oleviin merkkilippuihin.

Kovalla tuulella uimarin on muistettava, ettei lippusiima olekaan välttämättä viiden metrin rajalla. Asian huomioiminen unohtuu joskus olympiavoittajalta ja maailmanmestariltakin, kuten Jallow tuoreessa esimerkissään kertoo.

”Luin juuri Roomassa olleista kansainvälisistä kilpailuista, joissa Katinka Hosszú oli hylätty sekauinnissa. Lippusiima oli liikkunut sen verran, ettei käsi ollut osunut seinään rintauintiin lähtökäännöksessä. Semmoistakin voi käydä.”

Tuuli vaikuttaa Jallow’n mukaan suoritukseen aika lailla samaan tapaan kuin yleisurheilussa.

”Jos on kova myötätuuli, niin siitä saa apua siihen uintiin. Kova vastatuuli taas vie ajasta todella paljon pois ja raskauttaa sitä vedessä liikkumista aika paljonkin.”

Jallow kisaa Leppävaaran SM-uinneissa viidessä lajissa. Ohjelma toimii hänen mukaansa hyvin kauden pääkilpailua, heinäkuun lopussa Etelä-Korean Gwangjussa käytäviä pitkän radan MM-kisoja silmällä pitäen.

”Tämä on valmistava harjoituskilpailu. Ei olla vielä mitään herkistelyjä tai kikkailuja tehty näihin kilpailuihin, vaan treenivetoina oikeastaan jokainen uinti”, hän sanoo.

Kampuksen Plaania edustava Jallow on voittanut urallaan kaksi pitkän radan EM-mitalia, kolme vuotta sitten Lontoossa sekauintiviestissä ja viime vuonna Glasgow’ssa 50 metrin selkäuinnissa.

Pitkän radan MM-kisoissa Jallow on päässyt parhaimmillaan välierävaiheeseen 50 metrin selkäuinnissa. Nyt finaalipaikka on hänelle hyvä tavoite. 100 metrin kisassa tavoitteet ovat ainakin semifinaalissa.

”Tavoitteet ovat siinä mielessä korkeat, että lähden hakemaan MM-kilpailuista urani parhaita sijoituksia ja parhaita omia aikoja eli Suomen ennätyksiä”, Jallow sanoo.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HJK hankki lainasopimuksella uuden vasemman pakin potkut saaneen Eldersonin tilalle

  2. 2

    HJK:lla on Belgradin jälkeen luvassa matka todennäköisesti Kööpenhaminaan tai Puolan Gliwiceen

  3. 3

    Kultasormi Pekka Korpi on ollut yli 50 vuotta ravien huipulla, sapattivuosikin meni valmentaessa ja kilpaillessa Yhdysvalloissa

  4. 4

    Dopingtestinsä vasaralla tuhonnut kiinalaisuimari joutui MM-kisakumppaniensa epäsuosioon: hopeamitalisti protestoi palkintokorokkeella

  5. 5

    Tero Pitkämäki ja Niina Kelo saivat tyttövauvan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    Harry Kane teki huikean maalin puolesta kentästä Juventuksen verkkoon

  3. 3

    Mihin katosi Klubin ylivoimaisuus, kun se ei enää voita kärkijoukkueita ja mestaruus karkasi yhä kauemmas?

  4. 4

    Antti Tuisku osallistui ensimmäisen ja omien sanojensa mukaan viimeisen kerran puolimatkan triathlonille

  5. 5

    Ravihevonen avoimena HS:n haastattelussa: ”Paremminkin voisi pyyhkiä, mutta en valita”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  5. 5

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    3. 3

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    7. 7

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    8. 8

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    9. 9

      Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää