Urheilu

Antoine Griezmannin siirto Atléticosta Barcelonaan voi varmistua perjantaina

Lehtitietojen mukaan siirtosumma on 120 miljoonaa euroa.

Kuluvalla viikolla eurooppalaiset jalkapallomediat ovat vahvasti spekuloineet ranskalaisen jalkapallotähden Antoine Griezmannin siirrolla La Ligan sisällä. Espanjalaisen Marca-lehden mukaan siirto saattaa varmistua perjantain aikana.

Atlético Madridia toistaiseksi edustava Griezmann, 28, on lehtitietojen mukaan todennäköisesti pian Barcelonan uusi vahvistus. Griezmann kuului Ranskan vuonna 2018 maailmanmestaruuden voittaneeseen joukkueeseen.

Ranskalainen L’Equipe kirjoitti torstaina, että Barcelona on jo maksanut 120 miljoonaa euroa Atléticolle, mutta seurat kiistivät tiedon Marcan jutussa. Samalla lehti kuitenkin kirjoittaa, että rahasumma saattaa vaihtaa omistajaa perjantaina.

Marcan mukaan Barcelona ja Griezmann ovat laatimassa viiden vuoden sopimusta.

Griezmann ilmoitti toukokuussa Atléticon verkkosivuilla, että siirtyy viiden seurassa pelaamansa kauden jälkeen uusiin maisemiin tulevaksi kaudeksi.

Kesän aikana myös Barcelona ja ranskalaista PSG:tä edustava Neymar ovat lähentyneet toisiaan.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Susanna Saapunki juoksee kesät jopa 20 kilometrin matkoja Italian Alpeilla ja on hämmästyttänyt paikalliset kestävyydellään

    Tilaajille
  2. 2

    Olympiavoittaja julkaisi rantakuvan ja joutui kehokritiikin kohteeksi, kertoi sitten rakastavansa kakkua ja olutta

  3. 3

    Päivittäin harjoitteleva Väinö Mäkelä tienaa elantonsa pelaamalla frisbeegolfia: nyt hän näyttää, miten muovikiekkoa heitetään

  4. 4

    Teemu Pukin maali auttoi Norwichin voittoon harjoituspelissä Schalkea vastaan

  5. 5

    Sofia Ruusila-Nousiaisen pitää näyttää bikinimallilta, jolla on urheilijan vartalo

    Tilaajille
  6. Näytä lisää
  1. 1

    Olympiavoittaja julkaisi rantakuvan ja joutui kehokritiikin kohteeksi, kertoi sitten rakastavansa kakkua ja olutta

  2. 2

    Päivittäin harjoitteleva Väinö Mäkelä tienaa elantonsa pelaamalla frisbeegolfia: nyt hän näyttää, miten muovikiekkoa heitetään

  3. 3

    Suomen koripallon junioritähti Anton Odabasi lopetti uransa 23-vuotiaana: ”Kulkemani reitti ei kohdannut kaikilta osin arvomaailmani kanssa”

  4. 4

    NHL:n tähtimaalivahti hämmentää kuvalla, jossa hän vääntää kätensä outoon asentoon

  5. 5

    Tämä vaatii kuntoa: Kolmen lapsen äiti otti jälkikasvun vaunuihin ja juoksi maratonilla ennätysajan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Miksi jättiyhtiöt tuovat polkupyörän renkaat mitattavaksi Suomeen? ”Nastolan profeetta” kehitti laitteen, jonka avulla on voitettu Tour de France neljästi

    Tilaajille
  5. 5

    Jarkko Nieminen teki yllättävän comebackin Wimbledonissa, kun Roger Federer tarvitsi hänen apuaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Isäni mielestä ilmastonmuutos on yksi iso vitsi, ja vuosi vuodelta etäännymme entisestään” – Näin politiikka saa suomalaiset riitautumaan ja jopa eroamaan

    5. 5

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    6. 6

      ”Laitoin lopulta avioeron vireille ja muutin pois” – Yli 250 lukijaa kertoi HS:lle politiikan aiheuttamista riidoista

    7. 7

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    10. 10

      Iran otti haltuunsa brittiläisen säiliö­aluksen Hormuzin­salmella – joukot tunkeutuivat myös toiseen alukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää