Urheilu

Englannin jalkapallomaajoukkueen tornimainen keskushyökkääjä Peter Crouch, 38, lopettaa uransa

Kova maalintekijä pelasi peräti 11 seurassa ja pitkään maajoukkueessa.

Englannin jalkapallomaajoukkueen entinen hyökkääjä Peter Crouch ilmoitti lopettavansa uransa 38-vuotiaana. Hän ehti pelata 20 vuotta ammattilaisena.

Crouchilla kesti aikansa nousta Englannin maajoukkueeseen, mutta debyyttiottelunsa hän pelasi 24-vuotiaana Kolumbiaa vastaan toukokuussa 2005. Crouch edusti Englanti 42 maaottelussa ja teki kunnioitettavat 22 maalia.

Tornimainen Crouch oli parhaimmillaan erinomainen maalintekijä, vaikka saattoi näyttää kömpelöltä tai hitaalta. Mielikuvat olivat harhaa sillä 201-senttinen Crouch teki taitavasti maaleja jaloillaan kuten myös pukkauksista.

Valioliigaan Crouch nousi Queen’s Park Rangersissa vuonna 2000, jonka jälkeen seuroja kertyi lukuisia. Hän pelasi muun muassa Southamptonissa, Liverpoolissa, Tottenhamissa ja Stokessa. Burnley jäi hänen viimeiseksi seurakseen.

Kaudella 2004–2005 Crouch pelasi Southamptonissa yhtä aikaa maalivahti Antti Niemen kanssa.

Crouch ilmoitti Twitterissä vetäytymisestään kentiltä. ”Tänä kesänä pitkän harkinnan jälkeen päätin lopettaa jalkapalloilun. Loistava pelimme on antanut kaiken.”

”Olen kiitollinen kaikille, jotka auttoivat minua pääsemään tänne ja pysymään mukana niin pitkään”, Crouch kirjoitti.

”Jos joku olisi kertonut minulle ollessani 17-vuotias, että pelaan MM-kisoissa, Mestarien liigan finaalissa, voittavani FA cupin tai tekeväni yli sata maalia Valioliigassa, olisin epäillyt sitä vahvasti.”

Urallaan Crouch pelasi 11 seurassa, mutta suurimmat menestykset tulivat Liverpoolissa, kun seura voitti FA cupin ja selviytyi Mestarien liigaan loppuotteluun 2007. Crouch teki pitkällä urallaan 108 Valioliigamaalia ja pelasi 468 ottelua.

”Tarkoitukseni oli pelata 40-vuotiaaksi, joten tuntui pelottavalta sanoa sana lopettaminen.”
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  2. 2

    Muistatko piirakkaa kesken Englannin cupin ottelun syöneen maalivahdin? Hän syyttää yhä liittoa toimeentulonsa tuhoamisesta

  3. 3

    Henna Blomroos heitti hopeaa naisten avoimessa luokassa Nokialla European Openissa – neljästi maailmanmestaruuden voittanut Paige Pierce nousi naisten avoimessa luokassa mestariksi

  4. 4

    Mestarien liigan sankarista hylkiöksi: Real Madrid haluaa eroon Gareth Balesta, ”mitä nopeammin sen parempi”, sanoo Zinedine Zidane

  5. 5

    Kova väite Italiasta: Kimi Räikkönen voi palata Ferrarille, jos Sebastian Vettel vetäytyy

  6. Näytä lisää
  1. 1

    70 vuotta täyttävä olympiasankari Lasse Virén ei jäänyt kaipaamaan mitään urheilusta eikä politiikasta: ”Nyt en ole mukana missään”

    Tilaajille
  2. 2

    Top Gear -ohjelmasta huippusuosituksi nousseella Jeremy Clarksonilla on selkeä kanta nykyisiin F1-kisoihin: ”Painukaa helvettiin”

  3. 3

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  4. 4

    Ravihevonen avoimena HS:n haastattelussa: ”Paremminkin voisi pyyhkiä, mutta en valita”

  5. 5

    Mestarien liigan sankarista hylkiöksi: Real Madrid haluaa eroon Gareth Balesta, ”mitä nopeammin sen parempi”, sanoo Zinedine Zidane

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Nuori alamäki­pyöräilijä teki vaarallisen tempun Ranskan ympäriajossa: loikkasi pyörällään yli pääjoukon

  5. 5

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      ”Syön vaikka viikon makaronia, jotta koirat saavat ruokaa” – Sata vuotta sitten koiria tapettiin ruoanpuutteen takia, nyt ne ovat miljardibisnestä pyörittäviä kuluttajia

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    9. 9

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    10. 10

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää