Urheilu

Djokovic vahvalla pelillä Wimbledonin loppuotteluun

Toisessa huippuodotetussa välierässä pelaavat Roger Federer ja Rafael Nadal.

Lontoo

Wimbledonin mestaruuden puolustaja Novak Djokovic eteni kuudetta kertaa urallaan turnauksen loppuotteluun. Serbialainen maailman ykkönen kaatoi Roberto Bautista Agutin 6–2, 4–6, 6–3, 6–2.

”Tämä turnaus oli unelmani jo pikkulapsena. Jouduin todella kaivamaan parhaan pelini esille, jotta voitin”, Djokovic sanoi ottelun jälkeisessä Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.

Espanjalainen Bautista Agut (ATP-22) oli voittanut Djokovicin kaksi kertaa tänä vuonna kovilla kentillä. Mutta grand slam -turnaukset ovat tenniksessä aina oma lukunsa. Erityisesti aivan huippupelaajat pyrkivät ajoittamaan kuntohuippunsa vuoden neljään suurtapahtumaan.

Djokovic oli toista erää lukuun ottamatta vakuuttava. Serbialainen on turnauksen aikana puhunut siitä, että hän haluaisi vielä terävöittää lentopeliään. Djokovic vierailikin verkolla usein ja tuloksellisesti: 53 kertaa, joista voitti 42.

Serbialainen on voittanut Wimbledonin 4 kertaa ja grand slam -turnauksen 15 kertaa. Tämän vuoden Wimbledonissa hän on hävinnyt vain kaksi erää kuudessa ensimmäisessä ottelussaan.

Serbialainen pelaa vahvaa tennistä. Hän syöttää hyvin, palauttaa erinomaisesti ja liikuttaa vastustajaansa ympäri kenttää. Kun siihen lisätään loistava jalkatyö ja nyt myös hyvä verkkopeli, on serbialaisen paketti huomattavan vahva.

Djokovic pelaa sunnuntaina kuudetta kertaa urallaan Wimbledonin loppuottelussa. Sillä hän on jaetulla viidennellä sijalla kaikkien aikojen listalla. Listan ykkönen on Roger Federer, jolla on myöhemmin illalla mahdollisuus mennä jo 12:nteen finaaliinsa Wimbledonissa.

Wimbledonin välierät oli vasta toinen kerta, kun kaikki neljä pelaajaa olivat yli 30-vuotiaita. Edellinen ja ensimmäinen kerta oli Wimbledonissa viime vuonna. Silloin välieräpelaajat olivat John Isner, Kevin Anderson, Rafael Nadal ja Djokovic.

Eurooppalaiset pelaajat ovat hallinneet tennismarkkinoita jo pitemmän aikaa. Esimerkiksi tänä vuonna kaikissa kolmessa grand slam -turnauksessa miesten kaksinpelin semifinalistit ovat olleet Euroopasta.

Viimeisin Euroopan ulkopuolinen pelaaja niin pitkällä grand slameissa on Juan Martin del Potro. Argentiinalainen oli viime syksynä US Openin loppuottelussa. Sen ottelun hän hävisi Djokovicille suoraan kolmessa erässä.

Kaikella kunnioituksella Djokovicia ja Bautista Agutia kohtaan, mutta heidän välieräottelunsa oli vasta toiseksi odotetuin. Suomen aikaa illalla alkanut toinen välierä on Roger Federerin ja Rafael Nadalin välinen.

Se oli itse asiassa tenniksen odotetuin ottelu pitkään aikaan. Pelaajat kohtasivat toisensa edellisen kerran Wimbledonissa 2008 ottelussa, jota pidetään yleisesti kaikkien aikojen parhaana. Nadal voitti sen viidessä erässä.

Myös Djokovicilla oli selvä mielipide, mitä hän aikoi tehdä ottelun aikana, kun olisi saanut omat huoltotoimensa tehtyä.

”Totta kai katson sen ottelun. Myös minä olen sen kaksintaistelun fani.”

Viimeisimmästä 17 Wimbledonin mestaruudesta kolmikko Federer, Djokovic ja Nadal ovat voittaneet 15.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  2. 2

    Kaisu Eskelinen pukkasi kuulafinaaliin kuuden sentin turvin nuorten EM-kisoissa

  3. 3

    Mimosa Jallow on valmis ennätysvauhtiin uinnin pitkän radan MM-kisoissa

  4. 4

    Zlatan vähätteli MLS:n maalitykkiä ja teki malliksi hattutempun Los Angelesin paikallisottelussa

  5. 5

    Entinen NFL-pelaaja kuoli vain 32-vuotiaana lämpöhalvaukseen työskenneltyään koko päivän ulkona

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Olympiavoittaja julkaisi rantakuvan ja joutui kehokritiikin kohteeksi, kertoi sitten rakastavansa kakkua ja olutta

  2. 2

    Hiihtäjä Susanna Saapunki hämmästytti ”kesäitalialaisena” Alppien vuorijuoksupiirit ja sai ehdotuksia vaihtaa lajia

    Tilaajille
  3. 3

    Päivittäin harjoitteleva Väinö Mäkelä tienaa elantonsa pelaamalla frisbeegolfia: nyt hän näyttää, miten muovikiekkoa heitetään

  4. 4

    Teemu Pukin maali auttoi Norwichin voittoon harjoituspelissä Schalkea vastaan

  5. 5

    Suomen koripallon junioritähti Anton Odabasi lopetti uransa 23-vuotiaana: ”Kulkemani reitti ei kohdannut kaikilta osin arvomaailmani kanssa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

  2. 2

    Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

  3. 3

    Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

  4. 4

    Miksi jättiyhtiöt tuovat polkupyörän renkaat mitattavaksi Suomeen? ”Nastolan profeetta” kehitti laitteen, jonka avulla on voitettu Tour de France neljästi

    Tilaajille
  5. 5

    Jarkko Nieminen teki yllättävän comebackin Wimbledonissa, kun Roger Federer tarvitsi hänen apuaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt Christina Aguilera loihti Poriin spektaakkelin – Lady Marmaladen esittäjä on yhä aikamme tärkeimpiä popmuusikoita ja feministejä

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    7. 7

      Työvoimapula on syrjäseutujen vitsaus, Lieksassa ongelma haluttaisiin ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa

    8. 8

      Weekend-festivaali siirtyi Hietaniemestä Suvilahteen, mutta riita viime vuonna tuhotusta hautausmaan kivi­muurista jatkuu yhä

    9. 9

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    10. 10

      Helsingissä on alettu järjestää juhlia, joissa ahdistelu on harvinaisen selvästi kielletty: Järjestäjien mukaan tavallisissa yökerhoissa ei välttämättä ole ”turvallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    6. 6

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    7. 7

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää