Valmentaja halusi keskeyttää kuolemanottelun jo kaksi erää aiemmin, Pekka Mäki pitää Dadaševin saamaa iskujen määrää valtavana - Urheilu | HS.fi

Valmentaja halusi keskeyttää kuolemanottelun jo kaksi erää aiemmin, Pekka Mäki pitää Dadaševin saamaa iskujen määrää valtavana

Nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki sanoo, että on joutunut urallaan keskeyttämään ottelun vastoin ottelijan tahtoa. ”Nyrkkeilijät ovat periksiantamattomia ja haluavat säilyttää kunnian. Joskus valmentajan rooli on ottaa haukut niskaan”, Mäki sanoo.

Maksim Dadašev kuoli tiistaina. Perjantain ottelussa häntä lyötiin 319 kertaa.

24.7.2019 13:12 | Päivitetty 24.7.2019 20:06

Tiistaina kuolleen venäläisnyrkkeilijän Maksim Dadaševin valmentaja Buddy McGirt oli keskeyttää kohtalokkaan ottelun jo kaksi erää aikaisemmin.

Dadashev otteli perjantaina Subriel Matiasta vastaan ja vajosi ottelun jälkeen koomaan, josta ei enää herännyt. Ottelutilastojen mukaan Matias onnistui lyödä Dadaševia keskisarjan ottelussa 319 kertaa. ESPN:n mukaan McGirt ajatteli heittävänsä pyyhkeen kehään yhdeksännen erän päätyttyä. Lopulta keskeytys tuli vasta 11. erän päätyttyä. Silloinkin Dadašev yritti estellä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat