Urheilu

Lajiliitto suojelee sensaatiomaisen EM-kullan saavuttanutta 13-vuotiasta uimahyppääjä­poikaa: ”Hän on vielä lapsi”

Oleksii Sereda voitti viikonloppuna Euroopan mestaruuden kymmenen metrin kerroshypyissä.

Vasta 13-vuotias ukrainalaispoika Oleksii Sereda teki viikonloppuna komeaa urheiluhistoriaa nousemalla kaikkien aikojen nuorimmaksi uimahyppyjen Euroopan mestariksi.

Sereda saavutti sensaatiokultansa kymmenen metrin kerroshypyissä kotikaupungissaan Kiovassa. Hän on kolme kuukautta nuorempi kuin brittiläinen Tom Daley, joka voitti ensimmäisen EM-kultansa vuonna 2008.

”Odotimme häneltä mitalia, mutta kulta on uskomaton saavutus. Kaikki tulivat hulluiksi tajutessaan hänen voittaneen Euroopan mestaruuden. Juhlat olivat mahtavat”, lajiliiton urheilujohtaja Jaroslav Tokmatšov sanoi BBC:lle.

Joulukuussa 14 vuotta täyttävä Sereda voi ikänsä puolesta osallistua ensi kesänä järjestettäviin Tokion olympialaisiin. Hän sijoittui kolme viikkoa sitten käydyissä MM-kisoissa neljänneksi.

”Hän on vielä lapsi, ja on erittäin tärkeää hallita kunnolla kaikkia hänen ympärillään olevia asioita, koska hänestä on tullut erittäin suosittu niin Ukrainassa kuin ympäri maailmaa”, Tokmatšov kertoi.

”Hänen seuraajamääränsä Instagramissa ja muualla sosiaalisessa mediassa kasvavat hullun lailla. On erittäin tärkeää, kuinka hän tai hänen vanhempansa nyt käyttäytyvät.”

Tokmatšovin mukaan lajiliiton on nyt kannettava huolta kuusivuotiaana uintilajien pariin viedyn Seredan valmennusstrategiasta.

Lajiliitto ei aseta sensaatiokultaa voittaneelle urheilijalleen olympiapaineita.

”Hän on niin nuori, eikä kukaan tiedä, milloin hänen kasvunsa alkaa. Tom Daleyn ja monen muun urheilijan tapauksessa tekniikka muuttui kehon muuttuessa. Emme voi ennustaa mitään, koska ehkä hän kasvaa tänä talvena, mutta hän on suunnitellut muuttavansa kahden hyppynsä vaikeusastetta.”
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

  2. 2

    Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukki siirtyi Valioliigan maalipörssin kärkeen hattutempulla ja johdatti joukkueen 3–1-voittoon

  3. 3

    Oskari Mörön oudot oireet helpottivat, kun lääkäri oli pitänyt hänelle kokkikoulua

  4. 4

    Norjan hiihtojoukkueen lääkäri: sähköauto saattoi pelastaa sydänkohtauksen saaneen norjalaishiihtäjän vakavalta onnettomuudelta

  5. 5

    Uusi testausmenetelmä kertoo, mikä urheilulaji sopii lapselle parhaiten: ”Jollakin on testin jälkeen syli täynnä häntiä ja jollakin ei ole yhtään”

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

    EM-mitalistin vartaloa arvosteltiin Instagramissa, mutta juoksija ei mennyt hiljaiseksi vaan otti kantaa ulkonäköpaineisiin

  2. 2

    Ulkonäkönsä vanki, mutta kentällä taikuri: Petteri Forsell joutuu kuulemaan kaikenlaista huutelua, mutta se vain naurattaa häntä

  3. 3

    Oskari Mörön oudot oireet helpottivat, kun lääkäri oli pitänyt hänelle kokkikoulua

  4. 4

    Jääkiekkoilija Jonne Virtasella on kaukalossa kovat nyrkit, mutta hänen arvomaailmansa on aivan muuta: ”En hauku kenenkään uskontoa tai seksuaalista suuntautumista”

  5. 5

    Palomies Jari Saarion soutumatka Tanskasta Helsinkiin kesti kaikkiaan yhdeksän viikkoa: ”Reissusta tuli täysin erilainen kuin ajattelin”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

    4. 4

      Epätavallisen kuuma ja sateeton vuosi on kuivattanut metsät pystyyn Saksassa

    5. 5

      Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukki siirtyi Valioliigan maalipörssin kärkeen hattutempulla ja johdatti joukkueen 3–1-voittoon

    6. 6

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Pitäisikö äärioikeistolaista väkivaltaa kutsua terrorismiksi?

    8. 8

      Vantaan Tikkurilantien liikenne poikki kivivyöryuhan takia – poliisi tavoittelee louhintaurakoitsijaa

    9. 9

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    10. 10

      Tubettaja Mandimai kertoo faneilleen aivan kaiken ja nyt hän selittää, miksi jopa ero poikaystävästä piti käsitellä satojentuhansien katsojien nähden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Mikä meni vikaan, Sdp? Historian menestynein suomalaispuolue juhlii alamaissa, ja syynä saattaa olla ”suuri virhe”

      Tilaajille
    3. 3

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    4. 4

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    5. 5

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Salaperäinen keuhko­sairaus yhdistettiin sähkö­tupakan käyttöön USA:ssa: etenkin teini-ikäisiä joutunut sairaala­hoitoon

    8. 8

      Humala ilman krapulaa ja autolla kotiin – Britti­tutkija kehittää synteettistä alkoholia, näin se toimi

      Tilaajille
    9. 9

      Everstiluutnantti suoritti neljä tutkintoa ennen 40 ikävuotta: ”Olen luonteeltani aika laiska”

    10. 10

      Janos Valmunen yritettiin 90-luvulla pakottaa muottiin ja hänestä tehtiin vitsi – Nyt hän olisi hittiartisti, jos eläisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Kun ketään ei saa loukata, sanan­vapauden malli­maasta on tullut lässyttäjien valtakunta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin edustalla on salainen saari, johon ei saa tulla maihin ilman erillistä lupaa ja henkilöllisyystodistusta

    11. Näytä lisää