Urheilu

Palomies Jari Saarion soutumatka Tanskasta Helsinkiin kesti kaikkiaan yhdeksän viikkoa: ”Reissusta tuli täysin erilainen kuin ajattelin”

Vastatuuli pakotti muuttamaan reittiä, ja 1 250 km:n reissu venähti yli kahden kuukauden mittaiseksi.

Äärimmäisyyttä tarkoittava sana ultra yhdistetään Suomessakin yhä useammin erilaisiin urheilusuorituksiin.

Helsinkiläistä Jari Saariota voi hyvällä syyllä kutsua ultrasoutajaksi sen jälkeen, kun hän saapui keskiviikkona illansuussa perille Helsinkiin Kööpenhaminasta alkaneelta yksinsoudultaan.

Matkaa kertyi noin 1 250 kilometriä eli noin neljännes alkuperäistä suunnitelmaa enemmän.

Paljon enemmän arvioidusta heitti kuitenkin urakkaan kulunut aika. Pääasiassa sään aiheuttamien vastoinkäymisten jälkeen Saario saapui maaliin Helsingin Katajanokalle runsaan yhdeksän viikon matkanteon jälkeen.

Ennen reissua Saario arvioi, että tuhannen kilometrin matka taittuisi maksimissaan neljässä viikossa.

Saariolla kävi kuitenkin mahdollisimman huono tuuri sään ja erityisesti tuulen kanssa. Sen takia hän joutui muuttamaan reittisuunnitelmaansa ja eteni kohti pohjoista Ruotsin rannikon tuntumassa.

”Reissusta tuli täysin erilainen kuin ajattelin. Ilmat olivat ihan karmeat heti lähtiessä eli koko Etelä-Ruotsin osuuden. Oli ukkosmyrskyjä, ja purjehtijat sanoivat, että valitsit elämäsi huonoimman kesän ja ettei sellaista ole ollut ikinä. Tuuli pohjoisesta koko ajan”, Saario sanoi HS:lle keskiviikkona.


Ongelmaksi muodostui tuulen suunta, joka oli keskikesälle hyvin epätyypillinen.

”Tällä veneellä oli täysin mahdotonta edetä vastatuuleen.”

Saario käytti sulkavalaisen Pauli Parkkisen valmistamaa mahonkivanerivenettä, jolla oli pituutta 7,5 metriä, leveyttä 1,5 metriä ja painoa peräti 450 kiloa.

Palomies Saario kiittelee työantajaansa ja kollegojaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella, että hän pystyi vuoronvaihdoilla venyttämään poissaoloaan. Raja säätämisen kanssa tuli kuitenkin vastaan, eikä edes palkatonta lomaa enää herunut.

 

”Ei pantu edes myrkkymaalia pohjaan, vaan mentiin Itämeren ehdoilla.”

Niinpä Saario parkkeerasi veneensä ensin Nauvoon Turun saaristossa ja matkusti Espooseen tekemään yhden vuorokauden mittaisen työvuoron. Sama toistui myöhemmin niin, että pysäkkinä oli Kirkkonummen Porkkala.

”Sanoin jo ennen lähtöä, että viimeistään jouluna on valmista. Pitkää päivää on painettu. Paras pätkä oli, kun tulin Ahvenanmaalle. Silloin soudin 29 ja puoli tuntia putkeen. Sitten oli sellaisia 22 tunnin pätkiä. Tein ruokaa kaasukeittimellä ja söin soutaessa.”

Sään lisäksi merkittävin vastoinkäyminen oli veneen peräsimen katkeaminen Tukholman saaristossa, kun ohi ajaneen laivan aallot keinauttivat venettä vedenalaiseen kiveen Saarion jutellessa mökkiläisen kanssa.

Saario sai paikallisten asukkaiden avulla viritettyä uuden väliaikaisen peräsimen, ja matka jatkui. Kunnon peräsimen hän värkkäsi käydessään välillä töissä.

Saariolle oli tärkeintä päästä kunnialla perille, vaikka aikaa kului.

”Upea reissu. Tästä tuli esimerkki, että kun lupaa tehdä jonkun homman, niin se suoritetaan loppuun, vaikka tulisi täysin erilainen tarina. Ainakin pystyin pitämään sanani, että tulen Helsinkiin asti.”


Viime kesänä Saario souti kaksi kertaa Tallinnaan, ensin yhteen suuntaan ja sitten edestakaisin.

Sen jälkeen hän päätti kokeilla kunnolla rajojaan ja tehdä omien sanojensa mukaan jotain älytöntä.

”Alun perin oli tarkoitus tehdä tästä sellainen Itämeri-projekti. Ei siitä ihan sellainen tullut kuin ajattelin, kun oli vähän vaikeaa saada yhteistyökumppaneita. John Nurminen -säätiö lähti lopulta mukaan. Tästä tuli sitten vain oma mittari.”

Saario sanoi olevansa erittäin ylpeä siitä, että mitään jätettä hän ei heittänyt mereen.

”Ei pantu edes myrkkymaalia pohjaan, vaan mentiin Itämeren ehdoilla.”

Saario sanoi ottaneensa venettä varten pankkilainaa. Tämän jälkeen hän lahjoittaa koko veneen tarvikkeineen Suomen merimuseoon Kotkaan.

”Se on upea ratkaisu, että vene otetaan sinne.”

Mitä tämän jälkeen, onko uusia seikkailuja mielessä?

”En tiedä, ensin pitää lepytellä vaimo ja kaksi tytärtä tästä reissusta. Hekin ovat tässä joustaneet”, Saario sanoi.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HJK:lle viikon toinen takaisku, yllätystappio Veikkausliigan häntäpään KPV:lle

  2. 2

    Brittifutislegenda Gary Lineker ja studiovieraat ylistivät Teemu Pukin hattutemppua Match of the Day -ohjelmassa: ”Uskomaton saavutus”

  3. 3

    Pukin seuran Norwich Cityn kaupasta loppui numero 2, syynä siihen on tietenkin Pukin pelinumero – näin Pukki päätti uuden pelinumeronsa

  4. 4

    Liverpool-valmentaja Klopp naureskeli hyväntahtoisesti maalivahdin mokalle: ”Kaikki hyvin”

  5. 5

    Riikka Lehtoselle uran 11:s beach volleyn Suomen mestaruus: ”Olen kiitollinen siitä, että saan vielä pelata”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

  2. 2

    Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

  3. 3

    Brittifutislegenda Gary Lineker ja studiovieraat ylistivät Teemu Pukin hattutemppua Match of the Day -ohjelmassa: ”Uskomaton saavutus”

  4. 4

    Pukin seuran Norwich Cityn kaupasta loppui numero 2, syynä siihen on tietenkin Pukin pelinumero – näin Pukki päätti uuden pelinumeronsa

  5. 5

    Kuka oli Johan Aukusti Mikkola? Vuonna 1907 14-vuotias suomalaispoika matkasi Yhdysvaltoihin ja teki urheiluhistoriaa

    Tilaajille
  6. Näytä lisää
  1. 1

    EM-mitalistin vartaloa arvosteltiin Instagramissa, mutta juoksija ei mennyt hiljaiseksi vaan otti kantaa ulkonäköpaineisiin

  2. 2

    ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

  3. 3

    Oskari Mörön oudot oireet helpottivat, kun lääkäri oli pitänyt hänelle kokkikoulua

  4. 4

    Ulkonäkönsä vanki, mutta kentällä taikuri: Petteri Forsell joutuu kuulemaan kaikenlaista huutelua, mutta se vain naurattaa häntä

  5. 5

    Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    4. 4

      Kaksi tutkijaa jäi loukkuun Puolan syvimpään luolaan: Pelastajat pelkäävät tutkijoiden hengen puolesta ja varautuvat jopa viikkojen operaatioon

    5. 5

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    8. 8

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    9. 9

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    10. 10

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää