Urheilu

Varusterikko aiheutti harvinaisen tilanteen Vermon raveissa

Kuolain oli hajonnut jo lähtökiihdytyksessä.

Varusterikko aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä Vermon keskiviikkoravien kuudennen lähdön ohjastajille.

Tuomas Korvenojan suojatti BWT Danger pääsi keulapaikalle halkomaan tuulta, ja katsojille tilanne vaikutti normaalilta. Kierros matkaa jäljellä se päästi kovan kilpakumppaninsa Je T'aime Zonin yllättäen vetotöihin.

Maalisuoralla Jarmo Savolaisen suojatti Paddock's Star vyöryi johtavan ohi voittoon. Samassa nähtiin erikoinen tilanne, kun keulahevosen ohjastaja Ari Moilanen tarttui BWT Dangeria päästä takakäteen kiinni ja ikään kuin saattoi vastustajansa maaliin.

Häkellyttävään tapahtumaan saatiin selitys lähdön jälkeen: BWT Dangerin kuolain oli hajonnut kiihdytyksessä, jolloin sen ”ratti” oli koko lähdön ajan hukassa.

”Juuri kun auto irtosi, kuului naks, ja ohjiin tuli parikymmentä senttiä lisää. En tiedä, että missä ohja oli kiinni, mutta heti maalin jälkeen päävehkeet romahti”, ja huusin Akulle (Ari Moilanen), että ota kiinni, Tuomas Korvenoja selosti tilannetta.

”Tällaista sattuu, täytyy improvisoida välillä. Hevoselle tuli hyvä valmistautuminen ensi viikon derbykarsintoihin. Sen verran voin kertoa jo, että ensi viikolle tulee varustemuutos, että näillä kuolaimilla en aja. Niitä en ala hitsaamaan kasaan”, Korvenoja vitsaili.

Lämminveristen Tammatähdessä voittovääntö käytiin aikansa huippuravuri Brad De Veluwen tytärten välillä. Keulassa ravannut BWT Burnin Alive sai nöyrtyä lopussa, kun rinnalla matkannut Her Royal Highness runttasi eleettömästi ohi ja voittoon.

Kylmäveristen Tammatähdessä Hannu Torvisen ohjastama B. Riitu tsemppasi voittoon, vaikka koki loppukaarteessa suuria vaikeuksia. Ilta oli Torviselle onnistunut, sillä valtakunnallisen ohjastajaliigan voitosta vääntävä huippukuski ylsi parhaaksi myös Siinan Tähden ja BWT Angrymanin kyydissä.

Voittoihin Toto64-kohteissa pystyi myös Better Boss. Täysosumalla voitti 30301,93 euroa, viidellä oikein sai 185,56 euroa ja neljällä 12,42 e.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

  2. 2

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  3. 3

    Suomalainen mieskolmikko teki hurjan maailmanennätyksen leijalautailemalla Ruotsista Suomeen: ”Heidät laitettiin saunaan suorituksen jälkeen”

  4. 4

    Paul Pogba epäonnistui pilkulta, ManU:n päävalmentajan antama selitys sai ihmettelyä ja kritiikkiä osakseen

  5. 5

    Esteratsastuksessa pyörii julma noidankehä: osallistumisoikeuksia saa rahalla, suhteilla, kerjäämällä ja rankingpisteillä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  2. 2

    Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

  3. 3

    Jesse Puljujärven agentti: ”Tämän tason pelaaja saa sopimuksen tunnissa vaikka 30 joukkueeseen”

  4. 4

    Norwichin kapteeni paljasti, että Teemu Pukin hattutemppu ei ollut ensimmäinen puheenaihe pukukopissa

  5. 5

    Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    EM-mitalistin vartaloa arvosteltiin Instagramissa, mutta juoksija ei mennyt hiljaiseksi vaan otti kantaa ulkonäköpaineisiin

  2. 2

    ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

  3. 3

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  4. 4

    Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

  5. 5

    Oskari Mörön oudot oireet helpottivat, kun lääkäri oli pitänyt hänelle kokkikoulua

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    2. 2

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    3. 3

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    4. 4

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    5. 5

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    6. 6

      Kaksikko murtautui kasvitieteelliseen puutarhaan ja talloi kasveja: Nainen löytyi puskista makaamasta, mies lähti kahvilaan

    7. 7

      Malmille on rakennettu silta, joka johtaa päin aitaa: ”Turvallisuus on aina pääasia”

    8. 8

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    9. 9

      Eettinen valinta on usein kallis, mutta hinta ei ole koko totuus – Katso, miten uudet lihan­korvikkeet pärjäävät vertailussa sika-nauta­jauhelihan kanssa

    10. 10

      Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    2. 2

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    3. 3

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    4. 4

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    5. 5

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    6. 6

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    7. 7

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    8. 8

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi tutkii Milliklubin ovella sattunutta pahoin­pitelyä, ravintola kiistää väitteen ovimiehen osallisuudesta

    10. 10

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää