Urheilu

Liverpool vei dramaattisen Super Cupin, erotuomarien naiskolmikko onnistui erinomaisesti

Vauhdikas ja jännittävä ottelu ratkesi vasta rangaiastuspotkukilpailussa.

Istanbulin lämpimässä illassa pelattiin täyden kattauksen jalkapallon UEFA:n Super Cup ennen kuin Liverpoolin juhlat alkoivat Beşiktaş Parkilla.

Liverpool ja Chelsea vetivät ensin 90 minuuttia, sitten jatkoajan päälle, mutta vasta rangaistuspotkut ratkaisivat ottelun Liverpoolille.

Peliaikojen jälkeen edettiin tasalukemissa 2–2 rankkareille ja siinä onnistui viimeisenä tähtihyökkääjä Mo Salah.

Ihan yhtä paljon onnistui Liverpoolin maalivahti Adrian, kun hän torjui jaloillaan Tammy Abrahamin vähän pehmeän rankkarin.

Jatkoajalla Sadio Manén unelmalaukauksen jälkeen näytti, että Liverpool veisi voiton, mutta Chelsea tuli tasoihin rangaistuspotkulla. Tuomio tuntui kovalta, mutta pallo vietiin kalkkipisteelle. Jorginholle rankkarit ovat kuin itsestään selviä maaleja, ja niin nytkin. Hän kieritti pallon nurmea pitkin miltei keskeltä sisään.

Rangaistuspotkukilpailu oli laukojien juhlaa. Ennen Abrahamia kaikki yhdeksän laukojaa onnistuivat, vaikka Chelsean maalivahti Kepa sai näppinsä väliin pariinkin palloon.

Lopulta Liverpoolin varamaalivahdista Adrianista tuli illan sankari, kun hän ratkaisi ensimmäisen täysenglantilaisen Super Cupin.

Ottelun yksi mielenkiintoisimmista seurattavista oli erotuomarikolmikko. Ensimmäisen kerran naiset tuomitsivat tämän tason miesten ottelun ja niin sanotun arvopelin.

Ranskalainen Stéphanie Frappart piti pelin hallussaan ja avustavat tuomarit pitivät paitsiotilanteet kurissa. Ensimmäisellä puoliajalla Chelselta hylättiin paitsiomaali, eikä tilannehuoneestakaan tullut eriävää mielipidettä.

Toisella puoliajalla hylättiin toinen paitsiomaali, kun Mount sai maukkaan tekopaikan, mutta oli pari metriä paitsiossa. Pulisicin hylätty maali oli vähän niukempi paitsio.

Pelaajien kehonkielestä ei voinut millään lailla päätellä, että purnaaminen tai tuomioista valittaminen olisi lisääntynyt vain siksi, että naiset hoitivat tuomaroinnin.

Ensimmäinen puoliaika oli pullollaan avointa ja vauhdikasta jalkapalloa. Peli näytti melkein enemmän näytösottelulta kuin viralliselta pokaalipeliltä.

Chelsea pursui halua ratkaisuihin ja vihdoin 36. minuutilla se onnistui. Kanté antoi maailmanluokan puhkaisusyötön Olivier Giroud’lle, joka sai sopivasti pallon vasurilleen täydessä vauhdissa. Sijoitus painui ohi maalivahti Adriánin.

Ranskalaishyökkääjä Giroud oli hakenut maalipaikkoja ennen onnistumistaan, mutta välillä ei vauhti riittänyt, toisinaan laukaus painui vähän maalin ohi.

Toisella puolikkaalla osat vaihtuivat. Liverpool alkoi painaa kaasua, eikä mennyt kuin kolmisen minuuttia, kun senegalilainen Mané tasoitti vaihdosta tulleen Firminon esityöstä.

Ottelu ehti venyä 80. minuutille ennen ensimmäistä varoitusta. Chelsean kapteeni César Azpilicueta otti kortin selkeästä tuuppauksesta Manéa selkään. Azpilicueta vähän pulputti Frappartille, mutta säästyi sentään toiselta kortilta. Ja kun ottelu eteni, alkoi Frappart heiluttaa lisää keltaisia kortteja.

Erotuomari Frappart näytti, miten upeasti hän vihelsi läpi ottelun. Hän oli jämäkkä ja päättäväinen, erittäin varma ja varmasti sai pelaajien luottamuksen puolelleen.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

  2. 2

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  3. 3

    Paul Pogba epäonnistui pilkulta, ManU:n päävalmentajan antama selitys sai ihmettelyä ja kritiikkiä osakseen

  4. 4

    Suomalainen mieskolmikko teki hurjan maailmanennätyksen leijalautailemalla Ruotsista Suomeen: ”Heidät laitettiin saunaan suorituksen jälkeen”

  5. 5

    Esteratsastuksessa pyörii julma noidankehä: osallistumisoikeuksia saa rahalla, suhteilla, kerjäämällä ja rankingpisteillä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  2. 2

    Jesse Puljujärven agentti: ”Tämän tason pelaaja saa sopimuksen tunnissa vaikka 30 joukkueeseen”

  3. 3

    Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

  4. 4

    Norwichin kapteeni paljasti, että Teemu Pukin hattutemppu ei ollut ensimmäinen puheenaihe pukukopissa

  5. 5

    Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    EM-mitalistin vartaloa arvosteltiin Instagramissa, mutta juoksija ei mennyt hiljaiseksi vaan otti kantaa ulkonäköpaineisiin

  2. 2

    ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

  3. 3

    ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

  4. 4

    Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

  5. 5

    Oskari Mörön oudot oireet helpottivat, kun lääkäri oli pitänyt hänelle kokkikoulua

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    2. 2

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    3. 3

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    4. 4

      Kaksikko murtautui kasvitieteelliseen puutarhaan ja talloi kasveja: Nainen löytyi puskista makaamasta, mies lähti kahvilaan

    5. 5

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    6. 6

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    7. 7

      Ruokaläheteistä tuttu alusta­talous luikertelee uusille aloille – työn­tekijöidensä riistäjiksi leimautuvat eivät kuitenkaan menesty kauan, arvioi professori

    8. 8

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    9. 9

      Malmille on rakennettu silta, joka johtaa päin aitaa: ”Turvallisuus on aina pääasia”

    10. 10

      Eettinen valinta on usein kallis, mutta hinta ei ole koko totuus – Katso, miten uudet lihan­korvikkeet pärjäävät vertailussa sika-nauta­jauhelihan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    2. 2

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    3. 3

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    4. 4

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    5. 5

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    6. 6

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    7. 7

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    8. 8

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää