Urheilu

Takaisin kotiin palaava Mario Balotelli tunnelmoi Brescia-siirtoaan: ”Täällä on kaikki, mitä tarvitsen”

Italialaishyökkääjä palasi Serie A:han monivuotisella sopimuksella.

Italialainen jalkapalloilija Mario Balotelli kertoi maanantaina pitämässään lehdistötilaisuudessa päättäneensä tulevaisuudestaan sen jälkeen kun hän sai kotikaupunkinsa Brescian seuralta Brescia Calciolta sopimustarjouksen.

Balotellin, 29, siirto takaisin kotimaahansa varmistui sunnuntaina, jolloin Serie A:ssa pelaava Brescia vahvisti asian verkkosivuillaan.

Palermossa syntynyt, mutta Bresciassa varttunut Balotelli kertoi maanantaina varsin inhimillisiä syitä kotiinpaluulleen.

”Valitsin Brescian, koska kun sain heidän tarjouksensa, en ajatellut mitään muuta. Täällä on kaikki, mitä tarvitsen, koska tämä on minun kaupunkini joukkue”, hän sanoi lehdistötilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Olen viettänyt ulkomailla enemmän vuosia kuin Italiassa. Äitini itki kuultuaan, että palaan takaisin Bresciaan – hän oli niin onnellinen. Ja isäni unelmoi näkevänsä minun pelaavan kotona.”

Brescia kertoi sunnuntaina Balotellin sopimuksen olevan ”monivuotinen”.

AFP uutisoi Sky Sports Italian kertoneen sopimuksen kestoksi kolme vuotta. Ensimmäisellä kaudella Balotelli saa tietojen mukaan kolme miljoonaa euroa, ja toiset kolme miljoonaa, mikäli seura säilyttää paikkansa Serie A:ssa.

Kahdella seuraavalla sopimuskaudellaan Balotelli saa kuusi miljoonaa euroa kaudessa, mikäli Brescia pelaa Serie A:ssa.

Balotelli pelasi viimeksi ranskalaisessa Olympique de Marseille’ssa. Värikkäistä tempauksistaan tunnetun hyökkääjän sopimus päättyi kesäkuun lopussa, ja ainakin brasilialainen Clube de Regatas do Flamengo halusi hänet riveihinsä.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maailmanmestaruudella kevyt hinta, maalivahti Kevin Lankinen lensi farmiin

  2. 2

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  3. 3

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  4. 4

    Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat jo vuosia kohdanneet ihmisiä haudan äärellä: ”Kuolemasta ei ole ihmisillä paljon tietoa, on vain arvailuja”

  5. 5

    HJK:n tuskien taival jatkui Tapiolassa – pettynyt Forsell rehellisenä: ”Olen ollut huono omasta mielestäni ja näköjään valmentajankin mielestä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HJK:n tuskien taival jatkui Tapiolassa – pettynyt Forsell rehellisenä: ”Olen ollut huono omasta mielestäni ja näköjään valmentajankin mielestä”

  2. 2

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  3. 3

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  4. 4

    Ei tullut lauantaina Pukki-Partya –Teemu Pukki sai vain yhden maalipaikan, ja Burnley jyräsi Norwich Cityn yli avausjaksolla

  5. 5

    Teemu Pukki -hysteria saa lisää kierroksia, maalintekijä sai suomalaisen kannustuslaulun: ”Haluaisin tämän nimenomaan stadionlaulantaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

  2. 2

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  3. 3

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  4. 4

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  5. 5

    Norwichin omistajat kertoivat voitonjuhlista City-ottelun jälkeen: ”Alkoholia kului paljon”, ”Siis oikeasti, saimme Teemu Pukin ilmaiseksi”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    2. 2

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Sydänlihastulehduksen voi saada vuodelevossakin, lääkärin mukaan valtaosa tulehduksista on oireettomia

    7. 7

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    8. 8

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    10. 10

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää