Urheilu

Rammstein tappoi Ratinan nurmen, Huuhkajien elintärkeisiin EM-karsintapeleihin tuodaan siirtonurmi Hollannista

Suomi kohtaa Kreikan ja Italian syyskuun alussa.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kotikentän Tampereen Ratinan stadionin nurmi joudutaan uusimaan. Syynä ovat saksalaisen metalliyhtyeen Rammsteinin elokuiset konsertit, joissa käytetyt alumiinilevyt tappoivat kentän ruohon.

Suomi pelaa syyskuussa kaksi elintärkeää EM-karsintaottelua, kun vieraaksi saapuvat Kreikka ja Italia 5. ja 8. syyskuuta. Ennen pelejä kentän nurmi vaihdetaan ja tilalle tuodaan siirtonurmi Hollannista.

”Kyse on jalkapalloilijoiden turvallisuudesta. Nurmeen kohdistuu pelaajien juoksussa, hypyissä ja käännöksissä iso paine, ja jos alusta liikkuu jalkojen alla, loukkaantumisriski on välitön”, kertoo siirtonurmiprojektista vastaavan Novarbon nurmikonsultti Mika Nurminen tiedotteessa.

Suomesta saatavien siirtonurmirullien maksimileveys on 120 senttimetriä ja paksuus 25–30 millimetriä. Hollannista Ratinaan saadaan 240 senttiä leveää ja 35 milliä paksua nurmirullaa.

”Olennaista ovat siirtonurmen paino ja juurtumisaika. Suomalainen nurmi tarvitsisi kuukauden juurtumisajan ennen kuin se olisi jämerä pelialusta. Täällä painavimmat rullat painavat noin 800 kiloa. Hollannista saamme noin 2 000 kiloa painavia rullia. Painonsa ansiosta nurmi pysyy pelaajien alla paikallaan, vaikka ei ehtisikään täydellisesti juurtua.”

Tampereen kaupunki pyysi Rammsteinia luopumaan alumiinilevyistään, mutta yhtye kieltäytyi. Kyse oli ennen kaikkea Rammsteinin logistiikasta ja lavan rakentamisesta.

Levyt olivat nurmen päällä 8–9 päivää, ja ne peittivät noin kaksi kolmasosaa Ratinan nurmikentästä.


”Alumiinilevyt tukahduttivat ruohon. Kuolleella ruoholla pelaaminen vertautuisi suunnilleen hiekkakenttään. Ilman yllätystakaiskuja uskallan luvata, että jalkapallofanit voivat uuden nurmen asennuksen ansiosta nukkua yönsä rauhassa”, Nurminen toteaa.

Suomi on aloittanut EM-karsinnat mainiosti ja on J-lohkossa toisena kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. EM-kisoihin selviää lohkon kaksi parasta maata.

Kisapaikka olisi Suomen miehille historian ensimmäinen.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sadasosan tappio teki Juha Miedosta kansansuosikin: uusi kirja paljastaa, miksi Kurikan hiihtojätti loukkaantui keskustalle

  2. 2

    Huippuratsastaja joutui kohun keskelle hevosen haitallisesta ratsastuksesta: Nyt hän korostaa lempeää yhteistyötä hevosen kanssa

  3. 3

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  4. 4

    Liverpool joutui maksamaan yli miljoonan korvauksen hakkeroituaan Manchester Cityn tietojärjestelmiä

  5. 5

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ferrarille kaksoisvoitto turva-autojen taajaan keskeyttämässä kisassa, Bottas ajoi viidenneksi

  2. 2

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  3. 3

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  4. 4

    Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

  5. 5

    Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat jo vuosia kohdanneet ihmisiä haudan äärellä: ”Kuolemasta ei ole ihmisillä paljon tietoa, on vain arvailuja”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

  2. 2

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  3. 3

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  4. 4

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  5. 5

    Norwichin omistajat kertoivat voitonjuhlista City-ottelun jälkeen: ”Alkoholia kului paljon”, ”Siis oikeasti, saimme Teemu Pukin ilmaiseksi”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskustatunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keston

    2. 2

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    3. 3

      Taloyhtiöissä muhii poikkeuksellinen pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    4. 4

      Piratismi on arkipäivää suomalaiskouluissa: ”Käytän tallenteita, joita ei saa käyttää, otan monisteita, joita ei saisi ottaa”

    5. 5

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valovuosia vanhaa ilmastoväkeä edellä”, sanoo amerikkalaisprofessori

    6. 6

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    7. 7

      Sadasosan tappio teki Juha Miedosta kansansuosikin: uusi kirja paljastaa, miksi Kurikan hiihtojätti loukkaantui keskustalle

    8. 8

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    9. 9

      Miki Kuusta, 30, pidetään teknologia-alan nuorena nerona, mutta itseään Slushin ja Woltin perustaja ei laske edes menestyjäksi

    10. 10

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    7. 7

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää