Sprintterin läpimurto

Helsinkiläinen Lotta Kemppinen juoksi Kalevan kisojen sadan metrin loppukilpailussa jo 14-vuotiaana. Sen jälkeen finaaleista tuli seitsemän vuoden tauko, ja hän ehti aloittaa myös elintarviketieteiden opinnot yliopistossa, kunnes tänä kesänä hän juhli SM-kultaa.

Julkaistu: , Päivitetty:

”Katse eteen ja suupielet ylöspäin! Teen vastoinkäymisistä voimaa.”

Elastisen kappale Eteen ja ylös soi pikajuoksija Lotta Kemppisen, 21, kuulokkeissa 12. heinäkuuta Gävlessä.

Kemppinen oli valmistumassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 100 metrin finaaliin. Usein Kemppinen juttelee kisan alla ihmisten kanssa, mutta tällä kertaa hän halusi olla omassa kuplassaan. Elastisen kappale kuvasi ajatuksia hyvin.

HIFK:ta edustava Kemppinen on ollut tämän kauden yllättäjä kotimaisessa pikajuoksussa. Gävlestä lopputulos oli kuudes sija, joka oli seitsemän sijaa parempi kuin tilastot lupasivat.

Elokuun alussa Lappeenrannan Kalevan kisoissa Kemppinen nujersi kaikki vastustajansa ja otti uransa ensimmäisen mestaruuden sadalla metrillä. 200 metrillä Kemppinen oli pronssimitalisti.

Nappikausi, kuten juoksija itse kuvaa.

”Aloitettiin aika kylmässä vesisateessa niin kuin Suomessa on kesäsäät. Nuorten EM-raja meni rikki sadasosalla. Siitä lähti hyvin ja joka kisaan oikeastaan parani juoksu ja sai itsestään irti”, Kemppinen sanoo.

Onnistumisten ansiosta Kemppinen on yksi Suomen joukkueen urakoitsijoista. Kemppisen ohjelmaan kuuluu 100 metriä, 200 metriä ja pikaviesti. Aikuisten Ruotsi-ottelu on hänelle uran ensimmäinen.

Elastisen kappaleen mukaisista vastoinkäymisistä puhuminen voi tuntua erikoiselta, kun kyseessä on vasta 21-vuotias urheilija. Kemppisen tapauksessa tarinan voi kuitenkin aloittaa seitsemän vuoden takaa.

Kesällä 2012 Kalevan kisat kilpailtiin Lahdessa. Sadan metrin mestariksi juoksi Hanna-Maari Latvala, joka otti uransa ensimmäisen SM-kullan.

Finaalissa viimeisenä maaliin juoksi Kemppinen, joka otti loppukilpailupaikan 14-vuotiaana ja pääsi haistelemaan tunnelmaa.


”Se on jäänyt hyvin mieleen. Seuraan itse paljon urheilua. Kun en ole itse kisakentällä, katson televisiosta. Oli siistiä päästä juoksemaan niiden ihmisten kanssa, joita on katsonut.”

Kemppisen Kalevan kisoista voisi saada kysymysainesta yleisurheilun knoppitiedon arvuuttajille: samassa lajissa kaksi Kalevan kisojen finaalia seitsemän vuoden välein, sijoitukset finaalissa ensimmäinen ja viimeinen.

Lahden ja Lappeenrannan väliin ei nimittäin mahtunut finaalijuoksuja. Kalevan kisoissakin Kemppinen oli mukana näiden kertojen lisäksi vain 2014.

Kehityksen hidasteena on ollut vammoja, jotka ovat pilanneet erityisesti ulkoratakautta. Hallista Kemppisellä on SM-hopea talvelta 2017, mutta ehjän kesän saaminen on ollut vaikeaa.

Esimerkiksi viime kesänä Kemppinen kilpaili Tilastopajan tietokannan mukaan 1. heinäkuuta, jonka jälkeen seuraava kisa oli vuorossa syyskuussa.

Vuotta aiemmin ulkoratakausi loppui heinäkuun alussa ja vuonna 2016 ensimmäiset ulkoratakauden juoksut on kirjattu syyskuun puolelle. Vuosina 2016 ja 2017 100 metrin ennätys ei parantunut lainkaan.

”Isoimmat ongelmat on ollut nilkkojen ja takareisien kanssa. Osa on ollut vammoja, jotka eivät ole edes urheiluun liittyviä. Vaikka, että on astunut johonkin kuoppaan ja sen jälkeen ollut nilkka kipeä.”

Potentiaali on alkanut nousta esiin, kun Kemppinen on vihdoin päässyt harjoittelemaan terveenä. Hänen mukaansa vammat eivät ole olleet toistuvia tai kroonisia ja pisimmät harjoitustauot ovat olleet muutaman viikon mittaisia.

Täksi kaudeksi Kemppinen päätti siirtää satsaukset täysipainoisesti pikamatkoihin. Hänellä on pitkä tausta seitsenottelusta, mutta ehjien kausien puute haittasi tekniikkaharjoittelua, joten ennen tätä kautta muiden lajien harjoittelu jätettiin ohjelmasta pois.


Myös ottelussa Kemppinen perusti tekemisensä nopeuteen niin kenttälajeissa kuin pikamatkoillakin. Taistelua oli enemmänkin 800 metrillä, jossa hapot alkoivat jyllätä.

”On ollut ihana katsoa ottelijoiden menestystä tällä kaudella. Luulen, että itse pysyn pikajuoksussa, kun lähti näin hyvin kulkemaan. Toki joskus voi mennä muuten vain jotain lajia tekemään”, Kemppinen sanoo.

Kun Kemppinen juoksi 2012 ensimmäisen Kalevan kisojen finaalinsa, hän oli menossa syksyllä kahdeksannelle luokalle ja rippikoulu odotti vuoden päästä. Tämän kesän mestaruuden voittaessaan hän on jo elintarviketieteiden opiskelija Helsingin yliopistossa.

Väliin mahtui lukio, jonka Kemppinen monista pääkaupunkiseudun urheilijoista poiketen kävi Viikin normaalikoulussa Mäkelänrinteen urheilulukion sijaan.

”Lukio oli vähän musiikkiin taipuvainen. Joka vuosi tehtiin musikaali ja otin paljon musiikkikursseja. Musikaalissa olin ensimmäisenä vuonna soittamassa pianoa bändissä ja kolmantena vuonna olin ihan roolissakin”, Kemppinen kertoo.

Lukiossa Kemppinen piti luonnontieteistä ja etsi alaa, jolla pääsisi soveltamaan kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Elintarviketieteet löytyivät sitä kautta. Kemppinen on painottanut opinnoissaan elintarviketeknologiaa, mutta lukee sivuaineena myös ravitsemustieteitä ja elintarviketaloutta.

Itseään Kemppinen kuvaa ruokavalinnoissaan kultaisen keskitien kulkijaksi. Ruokansa hän kokkaa mieluiten itse, jolloin tietää varmuudella mitä syö.

”Haluan totta kai syödä hyvin ja terveellisesti, mutta siihen kuuluu sekin, että pitää herkutella välillä eikä saa olla liian tiukka. Tietenkin urheilijalle on tärkeää, että on hyvässä kunnossa eikä ole liikaa painoa, mutta ruuan pitää olla kiva asia ja ruuasta pitää nauttia.”


Muotidieettien noudattamisesta Kemppinen kieltäytyy, vaikka saattaakin poimia sovellettuna yksittäisiä asioita ruokavalioonsa.

”Trendejä aina tulee ja menee. En ole kiinnostunut enkä lähtisi kokeilemaan, mutta niistä voi löytyä joku yksi kiva juttu, jota voi soveltaa omaan ruokavalioon, mutta tiukasti en lähtisi seuraamaan mitään. Joskus on ollut raakaruokatrendi. Esimerkiksi sieltä voi tulla sellaisia kikkoja ruuanlaittoon, mitä ei ole tullut edes ajatelleeksi.”

Viime kausien ongelmat ovat Kemppisen mukaan saaneet ajattelemaan elämäntapoja laajemminkin. Lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään. Ongelmahetkillä Kemppinen on miettinyt, miten asioita olisi voinut ennaltaehkäistä.

”Juuri harjoituksissa naurettiin, että eihän tämä mitään terveysurheilua ole. Tässä mennään koko ajan äärirajoilla, jossa myös oman tekemisen pitää tukea urheilua. Ehkä vasta tälle kaudelle olen tajunnut, että syömisen, juomisen, nukkumisen ja levon pitää tukea urheilua. Vasta sitten tulee tuloksia.”

Tulevana viikonloppuna Kemppinen on tilastojen perusteella hyvin erilaisessa tilanteessa henkilökohtaisilla matkoilla. Sadalla metrillä hän on tilastoykkönen ajallaan 11,50, joskin osalla juoksijoista on niukasti lähtöjä tällä kaudella.

Tuplasti pidemmällä matkalla Kemppinen on tilastokuutonen, mutta vastaavasti itse tilanteessa, jossa startteja on niukasti.

Kemppinen on juossut matkan Kalevan kisojen lisäksi vain kerran. Riihimäellä heinäkuussa aika oli 23,87, jolla entisestä ennätyksestä lähti yli sekunti.

Niin sanotussa paperiottelussa Kemppisen juoksuilla tulisi näin ollen kahdeksan pistettä Suomen naisten pistepottiin.

 

”Tietenkin urheilijalle on tärkeää, että on hyvässä kunnossa eikä ole liikaa painoa, mutta ruuan pitää olla kiva asia ja ruuasta pitää nauttia.”

Ruotsi-ottelun jälkeen tämän kauden ohjelmassa on vielä alle 23-vuotiaiden SM-kilpailut Porvoossa sekä SM-viestit. Viesteissä Kemppinen kokeilee myös pidempää matkaa, sillä hän on mukana HIFK:n 4x400 metrin joukkueessa.

Tulevina vuosina tavoite on viilata ennätyksestä reilu siivu pois. Juoksija uskoo, että aikaa voi parantaa roimasti.

”Ei ole mitenkään sellainen fiilis, että olen antanut kaikkeni. Uskon, että ennätys tulee aika paljon alas, kun pääsee tekemään hyviä treenejä ja pysyy ehjänä”, Kemppinen sanoo.

Yksi selkeä kehityskohta on lähtö niin reaktioajan kuin ensimmäisten askelten tekniikan osalta.

”On ollut vaikeaa saada kaksi ensimmäistä askelta telineistä ulos. Ne jäävät vähän lyhyiksi enkä oikein pääse hyödyntämään telinettä.”

Tulevaisuuden aikatavoitteestaan Kemppinen sanoo, että mitä lähemmäs Suomen ennätystä päästään, sen parempi. Helinä Marjamaan SE-aika 11,13 on ehtinyt jo 36-vuotiaaksi.

Nykyisestä kansainvälisestä pikajuoksutasosta kertoo se, että esimerkiksi Tokion olympiaraja on kaksi sadasosaa SE-aikaa heikompi.

”Jos pikajuoksussa pääsisi edustamaan Suomea MM- tai olympiatasolle, se oli tosi huikea asia.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Lotta Kemppinen


 Syntynyt 1998, 21-vuotias.

 Seura: HIFK.

 Lajit ja ennätykset: 100 m (11,50), 200 m (23,87).

 Valmentaja: Mervi Brandenburg.

 Asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Vartiokylässä ja Vartioharjussa. Muutti viime syksynä poikaystävänsä kanssa Mellunmäkeen.

  Opiskelee Helsingin yliopistossa elintarviketieteitä.

  Tänä vuonna Suomen mestaruus 100 metriltä ja pronssimitali 200 metriltä. Aiemmin SM-halleista hopea 60 metriltä (2017).

  Kilpailee viikonloppuna ensimmäistä kertaa urallaan Suomi–Ruotsi-maaottelussa. Lajit 100 m, 200 m ja 4x100 m.

  Yleisurheilun lisäksi harrastanut telinevoimistelua 4-vuotiaasta 11-vuotiaaksi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    3. 3

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    4. 4

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    5. 5

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa karkotus Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    7. 7

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Suomalaiset asejoukot tappoivat siviilejä, teloittivat vankeja ja ryöstivät kartanoita Viron vapaussodassa – Uusi tutkimus saa lukijan tuntemaan häpeää

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisartikkeli esittelee Tero Pitkämäen uran kuvina: Osakan MM-kulta oli kirkkain hetki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    3. 3

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    5. 5

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    6. 6

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää