Urheilu

Pyöräilyeliitin kivulias vuosi sai jatkoa: Taas kohtalokas kaatuminen suurkilpailun alla

Italian ympäriajon voittaneen Richard Carapazin sunnuntainen loukkaantuminen johti lopulta Espanjan ympäriajosta vetäytymiseen vain pari päivää ennen starttia. Poisjäännin vuoksi kauden viimeisessä Grand Tourissa ennakkosuosikin viittaa asetetaan yhä selvemmin Primož Rogličin harteille.

Lauantaina alkava Espanjan ympäriajo käynnistyy ilman yhtä kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista.

Alkukesästä Italian ympäriajon voittanut Richard Carapaz kaatui sunnuntaina Hollannissa järjestetyssä yksipäiväisessä kilpailussa. Torstaina Movistar-talli ilmoitti ecuadorilaisen jättävän oikean olkapään ruhjevamman takia kauden viimeisen Grand Tourin väliin.

”Vaikka luunmurtumia ei ole ja vammoja on hoidettu koko viikon, vaatii olkapään täydellinen kuntoutuminen kilpailun väliin jättämistä”, talli tiedotti.

Carapazin poissaolon vuoksi entistä selvempänä ennakkosuosikkina pidetään slovenialaista Primož Rogličia, joka Giron kärkikamppailussa jäi vahvasta alustaan huolimatta vielä kolmannelle sijalle.

Roglič on noussut pyöräilyn huipulle nopeasti. Hänen urheilu-uransa alkoi mäkihypyssä, jossa hänen unelmansa oli olla maailman paras mäkihyppääjä.

Vuosi on ollut pyöräilyn eliitille kivulias. Carapazin lisäksi kaatumiset ovat pilanneet myös usean muun huippunimen kauden.

Ranskan ympäriajossa nähtiin samalla tavalla ennakkosuosikin viime hetken poisjäänti. Kilpailun nelinkertainen voittaja Chris Froome kaatui rajusti kenraaliharjoituksen toimineen Criterium du Dauphine -etappikilpailun aikana harjoituslenkillä. Nenäänsä niistänyt britti joutui tuulenpuuskan yllättämäksi ja paiskautui kovassa vauhdissa hengenvaarallisesti päin seinää.

Vaikka Froomen paluu kilpailuihin tapahtuu aikaisintaan ensi kauden alkupuolella, oli Ineos-tallin kannalta tarinalla kuitenkin onnellinen loppu. Brittilegendan korvannut 22-vuotias superlupaus Egan Bernal täytti suuret saappaat enemmän kuin hyvin, sillä hän voitti koko Tourin nuorimpana ajajana 110 vuoteen.

Toinen merkittävä poisjäänti on Italian ympäriajon toissa vuonna voittanut Tom Dumoulin, joka ei ole vieläkään kuntoutunut tänä vuonna kyseisessä kilpailussa saamastaan polvivammasta. Äärimmäisen tasaisesta ajotavastaan tunnettu isokokoinen hollantilainen olisi terveenä ollut Vueltan vahvimpia voittajasuosikkeja.

Espanjan ympäriajo on kauden kolmesta Grand Tour -kilpailusta arvostukseltaan vähäisin, mutta reitillä korkeita huippuja ja nousumetrejä riittää enemmän kuin Ranskassa ja Italiassa. Todennäköinen kuumuus ja kuivuus lisää kolmiviikkoisen kisan kuluttavuutta.

Rogličin lisäksi voittokamppailuun on ennakoitu ainakin Astana-tallin kolumbialaista Miguel Ángel Lópezia. Heidän jälkeensä on liuta eriasteisia kysymysmerkkejä: parhaat päivänsä nähneitä konkareita, kokemattomia lupauksia ja Ranskan kolmiviikkoisessa rutistuksessa itsensä väsyttäneitä ajajia.


Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Teemu Pukki -hysteria saa lisää kierroksia, maalintekijä sai suomalaisen kannustuslaulun: ”Haluaisin tämän nimenomaan stadionlaulantaan”

  2. 2

    Span radalla vakavasti loukkaantunut F2-kuljettaja Juan Manuel Correa taistelee edelleen aikaa vastaan

  3. 3

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  4. 4

    Tim Murray oli jo ryhtynyt toimistorotaksi, kunnes sai yllätys­tarjouksen Suomesta: täältä löytyi myös vaimo ja ykkös­vahdin paikka

  5. 5

    Kaapo Kakon ja Jack Hughesin odotettu kohtaaminen ei toteutunutkaan, mutta Hughes näytti olevan hurjassa vireessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  2. 2

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  3. 3

    A historical photograph of Teemu Pukki in his first team debut: The crowd was boozing heavily as the 15-year-old ran onto the pitch

  4. 4

    Taitoluisteluliiton puheenjohtaja kiistää Kiira Korven kovat väitteet lajikulttuurista

  5. 5

    Tim Murray oli jo ryhtynyt toimistorotaksi, kunnes sai yllätys­tarjouksen Suomesta: täältä löytyi myös vaimo ja ykkös­vahdin paikka

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

    Tilaajille
  2. 2

    ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

  3. 3

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  4. 4

    Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

  5. 5

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aalto-yliopiston professori nimitti korkeakoulua arvostelleita opiskelijoita ”kaheleiksi”, yliopiston mukaan kommentit ovat asiattomia

    2. 2

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    3. 3

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    4. 4

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    5. 5

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    6. 6

      Halla-aho Ylen haastattelussa: Perussuomalaiset ei halua halpatyövoimaa, tässä suuri näkemysero kokoomuksen kanssa

    7. 7

      Teal Swan kertoo olevansa Arcturus-tähdeltä ja antaa neuvoja niin rahan kuin kannabiksenkin käytöstä: Nykyajan kultti­johtajat manipuloivat ihmisiä verkossa

      Tilaajille
    8. 8

      Bisneseliitin raamattu varoitti koronkiskoja­kapitalismin vaarantavan läntiset arvot, mutta vielä suurempi uhka saattaa olla hyperkilpailun kyllästämä Kiina

    9. 9

      ”Kanadan kultapojasta” kuoriutui kohusta toiseen seilaava poliitikko, jonka kannatus syöksyy: mitä Justin Trudeaulle tapahtui?

    10. 10

      HS-analyysi: Merivoimat on saamassa kaikessa hiljaisuudessa suunniteltua suurempia taistelualuksia – miksi Puolustusvoimat on puhunut asiasta vähätellen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    3. 3

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    6. 6

      Helsingin Etelärannassa pitää majaansa vain kaksi vuotta vanha yritys, joka on hankkinut jo lähes 5 000 asuntoa Suomesta

    7. 7

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla, hovioikeus piti vankeustuomion

    8. 8

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    9. 9

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    7. 7

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    8. 8

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää