Urheilu

Enni Rukajärvi voitti maailmancupin avauksen ilman finaalihyppyjä: ”Olisin halunnut mielelläni laskea”

Kalle Järvilehto laski tuuliveivauksen jälkeen kolmanneksi, päävalmentaja piti kauden avausta historiallisena.

Lumilautailun slopestylen olympiamitalisti Enni Rukajärvi aloitti uuden kauden komeasti voittamalla Uudessa-Seelannissa big airin maailmancupin ensimmäisen osakilpailun.

Rukajärvi voitti kisan ilman finaalihyppyjä perjantain karsinnan tulosten jäätyä voimaan, sillä naisten finaali peruttiin lauantaina kovan tuulen takia.

Rukajärvi teki karsinnoissa puhtaan caballerial 720:n, jolla voitto irtosi.

Naisten kisan lopullista päätöstä saatiin odottaa pitkään, sillä tuuli muuttui pitkin päivää.

”Aamulla olimme täysin valmistautuneita kisaamaan, mutta kisapaikalla olikin todella kova tuuli. Muutama tyttö ja pojista vähän useampi testasi hyndää. Itse en, koska mielestäni tuuli oli liian kova. Lopulta naiset päättivät, etteivät halua kisata, ja naisten kisa peruttiin”, Rukajärvi kertoi tiedotteessa.

Rukajärven mukaan miehissä kolme kymmenestä halusi kilpailla, joten he saivat lisää treeniaikaa. Sitten tilanne muuttui niin, että kaikki halusivat kisata, joten miesten kisa pidettiin

”Miesten kisan aikana tilanne hieman muuttui, minkä jälkeen naiset hälytettiin paikalle, että nyt kisataan. Saimme puoli tuntia treeniä. Pari hyppyä meni hyvin, kunnes taas alkoi tuulla. Palaverissa osa halusi laskea ja osa ei. Tilannetta spekuloidessa tuuli taas yltyi, joten päätettiin, ettei lasketa.”

”Olisin halunnut mielelläni laskea: temput oli mietittynä ja hyvä fiilis”, Rukajärvi sanoi ja vakuutti olevansa tyytyväinen karsinnan suoritukseensa ja lopputulokseen.

Kalle Järvilehto hyppäsi big air -kisassa pronssille. Hän teki kisassa ensimmäisellä laskulla puhtaan backside tripla 1 440:n, mutta sen jäädessä hivenen lyhyeksi jäivät myös pisteet alhaisiksi.

Kolmannella hypyllään hän teki onnistuneen switch backside 1 440:n, josta tulikin huippupisteet 90,75.

”Aamusta oli hyvä fiilis, ja olin valmistautunut hyvin. Ylhäällä tuuli kuitenkin niin paljon, että tuntui, ettei hyppyriä päin uskalla mennä mitenkään päin. Muutamia raneja vedettiin, ja puntaroin, että jätänkö kokonaan laskematta, vaikka kisa vedettäisiinkin. Tuntui aika vaaralliselta mutta tuuli vähän rauhoittui, ja lopulta se käytännössä loppui kisan ajaksi”, Järvilehto sanoi.

Päävalmentaja Antti Koskinen oli tyytyväinen, että laskijoita kuultiin kisan kulusta.

”Oli hienoa, että laskijoilta pyydettiin tänään selkeä mielipide juryn puolesta, eikä vain kuunneltu äänekkäimpien huuteluita: että kenestä on turvallinen laskea ja ketkä haluavat kisata ja siitä jury päätöksensä teki. Proseduuri oli oikea. Tuloksellisesti päivä oli ihan älyttömän hyvä. En edes muista, että oltaisiin hetkeen oltu sekä naisissa että miehissä podiumilla. Tämä oli jopa historiallinen kauden avaus”, Koskinen sanoi.

Maailmancup jatkuu Modenassa Italiassa marraskuun alussa. Ensi viikolla Norjassa kisataan X Gameseissa, joihin osallistuu Rene Rinnekangas.

Cardrona, Uusi-Seelanti: Maailmancupin avaus, big air:

Naiset: 1) Enni Rukajärvi Suomi 86,00, 2) Katie Ormerod Britannia 83,75, 3) Silje Norendal Norja 83,00, ...8) Carola Niemelä Suomi 52,25.

Naisten finaali peruttiin kovan tuulen vuoksi ja karsinnan tulokset jäivät voimaan.

Miehet: 1) Chris Corning USA 176,25, 2) Redmond Gerard USA 161,25, 3) Kalle Järvilehto Suomi 161,25, ...18) Mikko Rehnberg Suomi 59,75.

Keywords:

Lumilautailutuloksia/maailmancup

Category:

STT-Lehtikuva/Urheilu

Publisher:

STT

Urgency:

Regular

Category (wire):

Urh

Supplementary category (wire):

Urheilu Loppuversio

Transmission reference:
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ferrarille kaksoisvoitto turva-autojen taajaan keskeyttämässä kisassa, Bottas ajoi viidenneksi

  2. 2

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  3. 3

    Painonnostaja Anni Vuohijoki pääsi kokeilemaan Suomen ennätystä

  4. 4

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  5. 5

    Maailmanmestaruudella kevyt hinta, maalivahti Kevin Lankinen lensi farmiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  2. 2

    HJK:n tuskien taival jatkui Tapiolassa – pettynyt Forsell rehellisenä: ”Olen ollut huono omasta mielestäni ja näköjään valmentajankin mielestä”

  3. 3

    Ferrarille kaksoisvoitto turva-autojen taajaan keskeyttämässä kisassa, Bottas ajoi viidenneksi

  4. 4

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  5. 5

    Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat jo vuosia kohdanneet ihmisiä haudan äärellä: ”Kuolemasta ei ole ihmisillä paljon tietoa, on vain arvailuja”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

  2. 2

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  3. 3

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  4. 4

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  5. 5

    Norwichin omistajat kertoivat voitonjuhlista City-ottelun jälkeen: ”Alkoholia kului paljon”, ”Siis oikeasti, saimme Teemu Pukin ilmaiseksi”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    2. 2

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      Lintukannat ovat vähentyneet dramaattisesti Pohjois-Amerikassa, myös Suomessa lintujen määrä laskee

    5. 5

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    6. 6

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    7. 7

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    8. 8

      Harvinainen näky: Lähes kerrostalon ulko-ovella mönkivä mäyrä tallentui videolle Herttoniemessä

    9. 9

      Kalasatamaan rakennetaan Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä

    10. 10

      Ferrarille kaksoisvoitto turva-autojen taajaan keskeyttämässä kisassa, Bottas ajoi viidenneksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    6. 6

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    7. 7

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    8. 8

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    9. 9

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    10. 10

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää