Urheilu    |   Kommentti

”Hirveä töötti suoraan naamaan”, Ylen Dota 2:n selostus on täyttä tykitystä, johon paraskaan urheiluselostaja ei yllä

Innostus oli valtavaa – ja se tempaisi mukaansa, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.

”Täytyy sanoa, että Topias nöyryyttää Liquidia”, ”Jessellä on muuten imuri päällä”, ”Topias hakkaa yksin koko tiimin palasiksi”, ”Tämä leviää kuin ankan jätökset”, ”Hirveä töötti suoraan naamaan”, ”Älkää olko mällissä, älkää olko mällissä, pelottaa ihan hirveästi”.

Nämä lauseet ovat peräisin Arttu Hämäläisen suusta. Hän selosti Dota 2:n MM-finaalin Yle Areenassa. Asiantuntijana oli Dota 2 -ammattilainen Benjamin Läärä.

Kaksikolla oli hillitön meininki koko MM-finaalin ajan. Loputonta naljailua, armotonta asiantuntemusta ja siihen päälle Hämäläisen omaperäisiä lausahduksia. Tai oikeammin huutoja. Innostus oli valtavaa – ja se tempaisi mukaansa. Kun vielä kahden suomalaisen, Jesse ”JerAx” Vainikan ja Topias ”Topson” Taavitsaisen edustama OG-joukkue voitti, riemulla ei ollut rajoja.

Lisäksi selostuksen lomassa tarjotaan runsaasti fakta- ja taustatietoja itse pelistä.

Jos Antero Mertarannalta irtoaa jääkiekon MM-finaalissa yksi kuolematon ”löikö mörkö sisään?” -lausahdus, Hämäläinen ehtii heittää vastaavia lukuisia.

Myös katsojat ovat ihastuneet kaksikon vouhottamiseen. Twitteriin tulvi useita kehuvia kommentteja. Selostus tempaisi mukaan myös sellaisia, jotka eivät pelistä ymmärrä juuri mitään.
Ja pakko se on tässä myöntää: hyvin vähän ymmärrän minäkään. Mutta tällainen selostus on jo oma taidelajinsa.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sadasosan tappio teki Juha Miedosta kansansuosikin: uusi kirja paljastaa, miksi Kurikan hiihtojätti loukkaantui keskustalle

  2. 2

    Huippuratsastaja joutui kohun keskelle hevosen haitallisesta ratsastuksesta: Nyt hän korostaa lempeää yhteistyötä hevosen kanssa

  3. 3

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  4. 4

    Maailmanmestaruudella kevyt hinta, maalivahti Kevin Lankinen lensi farmiin

  5. 5

    Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ferrarille kaksoisvoitto turva-autojen taajaan keskeyttämässä kisassa, Bottas ajoi viidenneksi

  2. 2

    Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa

  3. 3

    Winnipeg laittoi tähtipuolustajansa palkattomalle pakkolomalle, Patrik Laineen tilanne voi helpottua

  4. 4

    Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

  5. 5

    Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat jo vuosia kohdanneet ihmisiä haudan äärellä: ”Kuolemasta ei ole ihmisillä paljon tietoa, on vain arvailuja”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

  2. 2

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  3. 3

    Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

  4. 4

    Tutkija murskaa useita hevosiin liittyviä uskomuksia: ”Hevonen ei synny tähän maailmaan kantaakseen ihmistä”

  5. 5

    Norwichin omistajat kertoivat voitonjuhlista City-ottelun jälkeen: ”Alkoholia kului paljon”, ”Siis oikeasti, saimme Teemu Pukin ilmaiseksi”

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Taloyhtiöissä muhii poikkeuksellinen pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskustatunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keston

    4. 4

      Piratismi on arkipäivää suomalaiskouluissa: ”Käytän tallenteita, joita ei saa käyttää, otan monisteita, joita ei saisi ottaa”

    5. 5

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    6. 6

      ”Allah on luvannut muslimeille lopulta voiton” – Heli on pohjanmaalainen nainen, joka sai kolme lasta tunnetun Isis-terroristin kanssa, eikä kadu lähtöään Syyriaan

      Tilaajille
    7. 7

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valovuosia vanhaa ilmastoväkeä edellä”, sanoo amerikkalaisprofessori

    8. 8

      Trump myönsi puhuneensa Joe Bidenistä Ukrainan presidentin kanssa

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    10. 10

      Romanit auttavat toisiaan, vaikka valtaväestö ei sitä havaitse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    7. 7

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    8. 8

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    9. 9

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää