Urheilu

Ruotsi vei maaottelut, mutta naisten pika-aidat tarjosi jälleen ilonaihetta suomalaisille: Annimari Korte juoksi kovien treenien välissä maaotteluvoiton

Kim Amb heitti voittoon ensimmäisellä yrityksellään, joka kantoi 85,89.

Tukholma.

Miehet: Ruotsi–Suomi 228–181, naiset: Ruotsi–Suomi 217,5–192,5

Ruotsi oli tyly isäntä Suomelle yleisurheilumaaottelussa Tukholmassa. Sinikeltainen joukkue vei lopulta vahvan sunnuntain turvin selkeän voiton sekä miesten että naisten puolella. Miehissä lukemat olivat 228–181 ja naisissa 217,5–192,5. Ero oli niin selvä, että viimeiset lajit jäivät liki kosmetiikaksi.

Suurin ilonaihe suomalaisittain oli tältä kesältä tuttuun tapaan naisten 100 metrin aidat. Ajan 12,85 juosseen Annimari Kortteen johdolla Suomi otti kolmoisvoiton. Kisan kakkosen Nooralotta Nezirin aika oli 12,92 ja kolmanneksi ehtineen Reetta Hurskeen 13,09.

”Teknisesti juoksu oli hyvä. Ei täydellinen, eikä kunnon rytmiä ollut missään vaiheessa. Näyttää hyvältä viimeisiä kisoja ajatellen”, Korte sanoi.

Korte juoksi Ruotsi-ottelun kovan harjoitusjakson keskellä. Ennen kisaviikonloppua Korte kertoi valmentajansa ehdottaneen kilpailun väliin jättämistä, mutta Korte ei ehdotukseen suostunut. Harjoitusjakson kovuutta vasten peilattuna Korte oli aikaansa tyytyväinen.

”Valmentaja olisi halunnut tehdä pidemmän treenijakson, mutta päätimme, että tämä menee treenijakson ohessa. Tässä ei ole levätty yhtään tällä viikolla. Joka päivä on ollut kova treeni. Eilenkin”, Korte kertoi viime aikojen ohjelmastaan.

Korte kertoi myös valmistautuneensa kisaan uudella tavalla.

”Vedin pidemmän aitavedon tuntia ennen kilpailua, ikään kuin se olisi alkuerä ja tämä kisa finaali. Selkeästi näytti toimivan. Dohassakin on vain yksi juoksu per päivä. Ei voi luottaa siihen, että olisi kaksi peräkkäistä juoksua.”

Korte edustaa Eurooppaa Yhdysvaltoja vastaan Minskissä käytävässä maaottelussa 9.–10. syyskuuta. Sen jälkeen hän suuntaa suoraan harjoitusleirille Turkkiin, josta matka jatkuu Dohaan.

Toiseksi juossut Neziri sanoi, että lauantain sadan metrin kilpailun jälkeen hän uskoi, että rahkeissa olisi varaa vielä parempaan. Neziri oli silti tyytyväinen ja sanoi, että nyt tilanne on tulosten osalta sama kuin ennen jalkavaivojen alkamista.

”Ehkä vähän näkyi, että aitajuoksutreeniä ei ole saatu tehtyä. Juoksu ei ihan tule loppuun asti. Mutta vähän aikaa sitten mietti, että joutuuko Dohan jättämään jopa väliin. Nyt pystyy juoksemaan ja on hyvä lähtökohta uuteen valmistautumiseen”, Neziri sanoi.

Kolmanneksi sijoittuneen Hurskeen arvio omasta juoksusta oli tylympi. Yli 13 sekunnin päälle painuvat ajat eivät enää tyydytä alkukauden onnistumisten jälkeen.

”Aika huono juoksuhan se oli. Ei tapahtunut mitään”, Hurske arvioi.

Viime viikonloppuna Espoossa Hurske kaatui, kun lähtö ammuttiin takaisin ja Hurske törmäsi aitaan jarrutuksen jälkeen. Törmäyksen seurauksena Hurskeella on kädessään nivelsiteen repeämä. Hurske sanoi ylävartalonsa olevan jumissa, koska kipujen takia hän varoo kättänsä jatkuvasti.

”Tällä viikolla en ole pystynyt treenaamaan. Joka paikkaan vähän sattuu ja kolottaa”, Hurske kertoi.

Ennakkoon povattu kolmoisvoitto jäi Suomen miehiltä haaveeksi yleisurheilun Ruotsi-ottelun keihäänheitossa. Ruotsin Kim Amb heitti heti ensimmäisellään 85,89 ja otti selvän voiton.

Kun Lassi Etelätalo nousi toiseksi 82,15 kantaneella viimeisellä heitollaan, näyttää selvältä, että hän on kolmas suomalainen keihäänheittäjä Dohan MM-kisoissa, joihin on jo valittu Antti Ruuskanen ja Oliver Helander.

Neljänneksi sunnuntaina jäänyt Toni Kuusela on jäämässä rannalle, vaikka on heittänyt yli valintarajan. Kuusela kertoi onnitelleensa Etelätaloa heti kilpailun jälkeen.

”Kättelin ja onnittelin Dohan-matkasta. Ei kai siinä ole kahta sanaa, että Lassi lähtee”, Kuusela myönsi.

Keihään lukemiin 79,38 heittänyt Kuusela sanoi, että Ambin tavoittelu vaikutti heittämiseen. Amb on kiusannut suomalaisia keihäspaikalla ennenkin, sillä hän voitti maaottelun myös Tampereella 2016.

”Siihen 80 metrin pintaan ensimmäinen. Sitten halusin heittää kymmenen metriä kauemmaksi, mutta heitin kymmenen metriä lyhyemmälle. Pakko oli yrittää kaikkensa, jotta ruotsalaisen voittaisi”, Kuusela tiivisti oman kilpailunsa.

Etelätalo sanoi yrittäneensä ylikovaa vauhtia sen jälkeen, kun Amb tempaisi voittoheittonsa. Se ei toiminut.

”Viimeisellä otin vähän lyhyemmällä vauhdilla”, Etelätalo sanoi parhaasta tuloksestaan.

Kolmanneksi sijoittunut Oliver Helander heitti kertoi kisan jälkeen, että olkapäärepeämä haittasi kilpailua. Hän jätti kolme heittoa heittämättä.

”Olkapää tuntui aika huonolta. Tuntui järkevämmältä jättää kolme viimeistä väliin”, Helander kertoi.

”Siinä on repeämä, joka on ollut yli vuoden tiedossa. Saa nähdä, miten kausi jatkuu tästä. Olkapää pitäisi saada parempaan kuntoon, jos meinaa heittää.”

Helander sanoi, että on luultavasti menossa tutkimuksiin.

Suomalaisia lajivoittajia sunnuntaina olivat Kortteen lisäksi Oskari Mörö 400 metrin aidoissa, Topi Raitanen 3 000 metrin esteissä, Kristian Pulli pituudessa ja Senni Salminen kolmiloikassa. Heistä Pulli teki kauden kotimaisen kärkituloksen leiskauttamalla hyppynsä lukemiin 805. Voittotulos oli viisi senttiä parempi 810, mutta siinä myötätuulta oli liikaa.

Pitkissä aidoissa voittoon ajalla 50,26 juossut Mörö sanoi, että juoksua vaikeutti takasuoralla puhaltanut puuskittainen vastatuuli. Hyvän ajan juokseminen oli sen takia vaikeaa.

Mörö on päässyt elokuussa hyvään vauhtiin, kun 50 sekuntia on jälleen alittunut tauon jälkeen.

”On ollut pääkopalle aika tärkeä vuosi. Koko ajan on kuitenkin tähdätty ensi vuoteen, kun on EM-kisat ja olympialaiset. Nyt on päässyt kansainvälisiin kisoihin käsiksi ja huomannut, että palautuu kovasta rasituksesta. Se on tärkeä signaali.”

MM-kisarajaa Mörö tavoittelee vielä kahdessa kisassa. Ensi viikon sunnuntaina hän juoksee Berliinissä. Rajanteon takaraja on 6. syyskuuta ja samana päivänä Mörö juoksee jossain kilpailussa, todennäköisesti Espanjassa.

”Käytetään Doha-kortti kuitenkin, kun hyvässä kunnossa ollaan”, Mörö sanoi.

Raitanen karkasi esteissä viimeisellä kilometrillä. Siihen asti ryhmä pysyi hyvin kasassa.

”Viimeinen tonni tuntui paremmalta kuin ne kaksi ensimmäistä. Ne olivat vähän laiskaa pomputtelua.Mennään niin paljon hiljempaa kuin mitä oma kisavauhti on”, Raitanen sanoi.

Raitasen voittoaika oli 8.46,97.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    2. 2

      Daniela Yrjö-Koskisen vetämä legendaarinen helsinkiläisyritys teki tempun, johon pystyy vain kolme yritystä sadasta

    3. 3

      Kaksoisolentokilpailun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun kameramies löysi katsomosta oikean Teemu Selänteen

    4. 4

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    5. 5

      Nyt puhuvat kaiken nähneet työn­tekijät: Vakavasti sairaiden nuorten mielen­terveys­ongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin

      Tilaajille
    6. 6

      Trump vertasi virkarikostutkintaa lynkkaukseen, monet järkyttyivät sanavalinnasta

    7. 7

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    8. 8

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    9. 9

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    10. 10

      Erno kohtasi Timon, ja siitä syntyi jotain poikkeuksellista – Neljä suomalaismiestä kertoo ystävyydestä, joka romuttaa mielikuvan äijäilevistä kaveruksista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    6. 6

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä – valtiovarainministeri Lintilä: ”Pitää suhtautua vakavasti”

    7. 7

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    8. 8

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      Hukkaako säästeliäs rahansa? Nollakorkojen maailma kurittaa vanhoihin oppeihin nojaavia kotitalouksia

      Tilaajille
    10. 10

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää