Urheilu

US Openin voittajasuosikki tylysti katsomoon, Rafael Nadalin huikea taidonnäyte sai Tiger Woodsinkin tuulettamaan

Yhdysvaltain avoimissa kuudenneksi sijoitettu Alexander Zverev hävisi neljännellä kierroksella Argentiinan Diego Schwartzmanille 6–3, 2–6, 4–6, 3–6.

Saksan Alexander Zverev putosi maanantaina Yhdysvaltain avoimesta tennisturnauksesta. Kuutossijoitettu Zverev hävisi neljännellä kierroksella Argentiinan Diego Schwartzmanille 6–3, 2–6, 4–6, 3–6.

22-vuotiaasta Zverevistä on povattu ensimmäistä 1990-luvulla syntynyttä miesten Grand Slam -voittajaa. Tämä saavutus saa kuitenkin odottaa ainakin ensi vuoteen. Saksalainen tuskaili syöttönsä kanssa, mikä avasi Schwartzmanille tien voittoon.

”Alexilla oli paljon ongelmia syöttönsä kanssa. Olen hyvä palauttaja ja hyödynsin sen. Mielestäni pelasin hienoa tennistä”, Schwartzman sanoi.

Turnauksessa 20:nneksi sijoitettu Schwartzman eteni nyt kolmatta kertaa urallaan Grand Slam -turnauksen puolivälieriin. Hän pääsi Yhdysvaltain avoimissa kahdeksan parhaan joukkoon myös vuonna 2017.

Zverevin ainoat Grand Slam -puolivälieräpaikat ovat Ranskan avoimista.

Puolivälierissä Schwartzman kohtaa supertähti Rafael Nadalin. Kakkossijoitettu espanjalainen kaatoi neljännen kierroksen ottelussaan Yhdysvaltain avoimet vuonna 2014 voittaneen Kroatian Marin Čilićin.

Kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia, ja 22:nneksi sijoitettu Čilić voittikin toisen erän. Lopulta hyvävireinen Nadal oli liikaa ja hän voitti 6–3, 3–6, 6–1, 6–2.

Kolminkertainen US Open -voittaja Nadal säväytti monilla hienoilla lyönneillään.

Koko ottelun toiseksi viimeisen pisteen Nadal voitti lyömällä pallon lähes mahdottomalta näyttäneestä paikasta verkon vasemmalta puolelta takakentälle. Suoritus sai katsomossa olleen golftähti Tiger Woodsinkin tuulettamaan.

”Olipa upea esitys ja vaikuttava tapa päättää ottelu”, Woods ylisti Nadalia Twitter-viestissään.




Puolivälieräpaikkansa lunasti myös Italian Matteo Berrettini, joka eteni ensi kertaa urallaan Grand Slam -turnauksessa kahdeksan joukkoon. 24:nneksi sijoitettu Berrettini voitti Venäjän Andrei Rublevin suoraan kolmessa erässä 6–1, 6–4, 7–6 (8–6).

Berrettinistä tuli kaikkien aikojen toinen italialaismies, joka on yltänyt Yhdysvaltain avointen puolivälieriin. Corrado Barazzutti pääsi välieriin vuonna 1977.

”Tämä on todella hullua. En voi uskoa tätä juuri nyt. Tarvitsen muutaman tunnin ymmärtääkseni, mitä tapahtui”, Berrettini sanoi.

Italialainen pelaa puolivälierissä Ranskan Gaël Monfilsia vastaan. 13:nneksi sijoitettu Monfils jyräsi Espanjan Pablo Andújarin alle puolessatoista tunnissa 6–1, 6–2, 6–2.

Monfils ylsi kolme vuotta sitten US Openin välieriin.

Naisten kaksinpelissä puolivälieriin eteni Belgian 25:nneksi sijoitettu Elise Mertens, joka jätti Yhdysvaltain Kristie Ahnin jalkoihinsa selvin lukemin 6–1, 6–1. Mertensin paras Grand slam -saavutus on Australian avointen välieräpaikka vuodelta 2018.

Sekanelinpelissä selvisi Henri Kontisen parin puolivälierävastus. Kontinen ja hänen hollantilaisparinsa Demi Schuurs saavat tiistaina vastaansa kolmanneksi sijoitetut Australian Samantha Stosurin ja Yhdysvaltain Rajeev Ramin.

Entinen kaksinpelin Grand slam -voittaja Stosur kaatoi pareineen Belgian Kirsten Flipkensin ja Ranskan Édouard Roger-Vasselinin 7–6 (7–2), 7–5.

Stosurilla on vuoden 2011 Yhdysvaltain avointen kaksinpelimestaruutensa lisäksi kolme sekanelinpelin Grand slam -voittoa.

Kontinen ja Schuurs on sijoitettu turnauksessa kuudenneksi.

Kaksinpelin 4. kierrosta:

Miehet:

Matteo Berrettini, Italia (24)–Andrei Rublev, Venäjä 6–1, 6–4, 7–6 (8–6)

Diego Schwartzman, Argentiina (20)–Alexander Zverev, Saksa (6) 3–6, 6–2, 6–4, 6–3

Gaël Monfils, Ranska (13)–Pablo Andújar, Espanja 6–1, 6–2, 6–2

Rafael Nadal, Espanja (2)–Marin Čilić, Kroatia (22) 6–3, 3–6, 6–1, 6–2.

Naiset:

Belinda Bencic, Sveitsi (13)–Naomi Osaka, Japani (1) 7–5, 6–4

Donna Vekić, Kroatia (23)–Julia Görges, Saksa (26) 6–7 (5–7), 7–5, 6–3

Elise Mertens, Belgia (25)–Kristie Ahn, USA 6–1, 6–1.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    2. 2

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    3. 3

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    4. 4

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa

    5. 5

      Viestintätoimistojen työntekijät miehittivät vihreiden johdon – Vaikuttiko se puoluelehden lakkauttamiseen?

    6. 6

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Valkotakkinen mies yritti raahata pojan pois Pohjois-Tapiolassa, epäilty saatu kiinni

    8. 8

      Uuden Star Wars -elokuvan traileri julkaistiin – näinkö 42 vuotta kestänyt elokuvasarja loppuu?

    9. 9

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    10. 10

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    3. 3

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    4. 4

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    5. 5

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä – valtiovarainministeri Lintilä: ”Pitää suhtautua vakavasti”

    6. 6

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    7. 7

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    8. 8

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    9. 9

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Alahuone meni äänin 329–299 Boris Johnsonin brexit-lain taakse, mutta torppasi pikakäsittelyn äänin 322–308 – EU-eroa tuskin lokakuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää