Urheilu

Jokerit teki Riiasta silppua – riemukkaan suurvoiton jälkeen pukukopissa oli hetken hiljaista

Jokerit otti kauden avausvoittonsa kolmannessa ottelussaan.

Jokerien pukukopissa oli hiljaista, vaikka joukkue oli juuri silpunnut KHL:n jääkiekkoliigassa Dinamo Riian maalein 7–2 (2–0, 4–2, 1–0). Kahden tappion jälkeen luulisi ilon olevan ylimmillään.

”Ottelun jälkeinen palaveri venyi eikä musiikkia ole vielä ehditty panna pauhaamaan”, sanoi puolustaja Sami Lepistö.

”Taisi olla vähän epäselvää, mikä on tämän kauden voittobiisi.”

Lepistön pukukopin vieruskaveri Jesse Joensuu viritti musiikin soimaan. Kopin täytti reipas irlantilaistyylinen meininki.

Lauantaina ottelu oli ohitse viimeistään 33. minuutilla, kun Jokerien Mikko Lehtonen ampui maskin takaa ylivoimalla 5-0.

Jokerien pisterohmuja olivat Lepistö sekä hyökkääjät Steve Moses ja Petri Kontiola. Lepistö 0+3, Moses ja Kontiola 1+2.

”Edellinen ottelumme oli tosi huono”, mietti Lepistö. ”Nyt ottelu oli ehjä, teimme tarvittavat maalit ja osuimme ylivoimalla.”

Viime kaudella Jokerien yhden ottelun maaliennätys oli kahdeksan osumaa. Kolme kertaa joukkue onnistui tekemään seitsemän maalia. Suurvoitot Jokerit otti kotikaukalossa.

Lauantaina voiton vastapainoksi Jokerit koki pelaajatappioita. Puolustajista Mikko Lehtonen (1+1) ja Alex Grant heittivät toisessa erässä pelin kesken.

”Grant valitteli jo peliä ennen huonoa oloaan”, sanoi Lepistö. ”Lehtosen tilanteesta en tiedä.”

Lehtonen pelasi saamansa tällin jälkeen muutaman vaihdon. Pian sen jälkeen hän poistui kaukalosta.

Jokereilta kaivattiin kahden tappion jälkeen yksilöiden esiinnousua. Steve Moses vastasi lauantaina huutoon jo kahdeksannella minuutilla.

Moses sai syötön laidalle täyteen vauhtiin puolustaja Teemu Eroselta. Amerikkalainen kaartoi keskelle ja nosti rystyltä Jokereilla 1–0.

Jokerit voitti avauserän 2–0, kun Peter Regin iski kiekon pienestä kulmasta verkkoon. Se oli helsinkiläisille kauden ensimmäinen ylivoimaosuma.

Toistaa erä oli pelattu 20 sekuntia, kun Petri Kontiola ohjasi Lepistön vippauksen maaliin. Osuma oli suomalaiskonkarin kauden avausmaali ja KHL-uran 130:s.

Niklas Jensenin 4–0-maalin jälkeen Riika vaihtoi maaliin 22-vuotiaan Maksim Tretjakin. Hän on Neuvostoliiton ex-huippuvahdin Vladislav Tretjakin pojanpoika.

Ennen päätöserää Tretjak antautui kaksi kertaa. Lehtonen ampui 5–0 ja Jensen 6–1. Latvialaisille toi lohtua kahdesti osunut Jacob Berglund: 1–5 ja 2–6.

Jokerit sai sairaslistalta Riika-otteluun kaksi hyökkääjää. Mika Niemi on tuttu, mutta SaiPasta saapunut espoolaiskiekkoilun kasvatti Ahti Oksanen, 26, pelasi ensimmäisen KHL-ottelunsa.

Oksanen teki maalin. Hän sivalsi ylivoimalla Jokereille 7–2.

Jokerit vaihtoi Riika-otteluun maalivahtia. Kaksi ensimmäistä ottelua pelanneen Antti Niemen tilalle tuli Janis Kalnins.

Jokerien hyökkääjistä sairaslistalla ovat vielä pari viikkoa Veli-Matti Savinainen ja Brian O’Neill.

Lauantaina Hartwall-areenassa pidettiin hiljainen hetki. Samalla päivämäärällä syyskuussa 2011 koko Lokomotiv Jaroslavlin 44 henkinen joukkue kuoli lentokoneturmassa lähtiessään KHL-kauden avauspeliinsä Minskiin.

Jokerien kausi jatkuu viidellä vierasottelulla, jotka ovat Tserepovetsissa, Novgorodissa, Pietarissa, Minskissä ja Jaroslavlissa. Seuraavassa kotiottelussaan 25. syyskuuta Jokerit kohtaa KHL:n hallitsevan mestarin TsSKA Moskovan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    2. 2

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    3. 3

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    4. 4

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    7. 7

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Hyväkuntoiset, säilytettäväksi määrätyt vaahterat vedettiin matalaksi Meilahdessa – YIT: ”Tällainen inhimillinen erehdys”

    9. 9

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    10. 10

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    5. 5

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    8. 8

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    9. 9

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    10. 10

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää