Urheilu

19-vuotias Bianca Andreescu kukisti supertähti Serena Williamsin US Openin finaalissa

Andreescu pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen finaalissa.

Kanadalainen Bianca Andreescu on voittanut tenniksen supertähti Serena Williamsin Yhdysvaltain avointen kaksinpelifinaalissa 6–3, 7–5. Turnauksessa Andreescu oli sijoitettu 15:nneksi.

Vasta 19-vuotias Andreescu on ollut US Openin yllättäjä. Hän pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen finaalissa.

Andreescusta tuli samalla ensimmäinen kanadalainen, joka on voittanut aikuisten kaksinpelin grand slam -turnauksen.

Kanadalaisesta tuli myös ensimmäinen teini-ikäinen grand slam -voittaja sitten vuoden 2006. Tuolloin Maria Sharapova vei Yhdysvaltain avointen voiton niin ikään 19-vuotiaana.

Williams puolestaan tavoitteli kisoissa 24. grand slam -kaksinpelivoittoaan. Jos voitto olisi tullut, hän olisi sivunnut australialaisen Margaret Courtin ennätystä. Court keräsi naisten kaksinpelistä 24 grand slam -voittoa vuosina 1960–1975.

Viimeksi Williams voitti grand slam -turnauksen alkuvuodesta 2017 Australian avoimissa.

Williams oli sijoitettu tämä vuoden US Openissa kahdeksanneksi.

Andreescu onnistui tekemään syötönmurron heti pelin alussa. Lopulta kanadalainen vei ensimmäisen erän selvin luvuin.

Myös toisen erän alku oli Williamsille vaikea. 5–1-tappioasemassa häviö näytti jo varmalta, mutta Williams nousi tiukalla takaa-ajolla hetkeksi jopa 5–5-tasalukemiin.

”Fanit alkoivat kannustaa niin kovasti, että se sai minut pelaamaa vähän paremmin ja taistelemaan vähän kovemmin”, Williams sanoi ottelun jälkeen.

Yleisössä hurrasivat muun muassa elokuvaohjaaja Spike Lee ja Sussexin herttuatar Meghan Markle.

Andreescu kuitenkin vei lopulta toisen erän ja turnauksen voiton sekä teki maansa historiaa.

”Bianca pelasi upean ottelun”, Williams sanoi ja totesi, että hänelle on kunnia pelata tällä tasolla.

Andreescu puolestaan sanoi olevansa ylpeä siitä, miten selvisi kaikesta. Kaikella hän tarkoitti muun muassa Williamsin puolella ollutta yleisöä.

”Tiedän, että halusitte Serenan voittavan”, Andreescu sanoi faneille ottelun jälkeen ja lisäsi vielä pahoittelut.

Andreescu ja Williams ovat kohdanneet vain kerran aikaisemmin Torontossa Kanadan avointen finaalissa. Tuolloinkin Andreescu voitti 37-vuotiaan Williamsin.

Sunnuntaina on luvassa miesten kaksinpelin finaali. Ottelussa mittaa toisistaan ottavat Venäjän Daniil Medvedev ja Espanjan Rafael Nadal.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen laitoksen huonoa ilmapiiriä yritettiin puhdistaa taikasuolalla – noituudesta on tullut osa uutta feminismiä

      Tilaajille
    2. 2

      HSL:n liikenne häiriintymässä ensi maanantaina, kuljettajia menee myötätuntolakkoon postilaisten tueksi – myös Palvelualojen ammattiliitto aloittaa tukitoimet

    3. 3

      The New York Timesin päätoimittaja: Presidentti Trump asettaa puheillaan lehden toimittajat hengenvaaraan

    4. 4

      Vantaalle rakennettiin jalkakäytävä, joka on kymmeniä senttejä talojen pihoja korkeammalla: ”En tiedä, miten sitä ei ole huomattu”

    5. 5

      Helsinkiin avattiin k18-meeminäyttely, joka kuulostaa vitsikkäältä mutta äärioikeisto­hassuttelu näyttää, että kuvat on otettava vakavasti

    6. 6

      Taloyhtiössä on kirjoilla henkilöitä, jotka eivät ole asuneet talossa vuosiin – Onko mitään tehtävissä?

    7. 7

      Hollywood nöyristelee nyt Kiinan edessä: supersankarit käyttävät kiinalaisia puhelimia, amerikkalainen päätähti häivytettiin markkinoinnissa

    8. 8

      Räppäri Kanye West johtaa nyt jumalan­palveluksia, ja kirkkoja kutsutaan Kardashianien vero­paratiiseiksi: Näin uskonto ja viihde sekoittuivat Yhdysvalloissa

      Tilaajille
    9. 9

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    10. 10

      Trumpin neuvon­antajan Rudy Giulianin teknologia­taidot herättävät kysymyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen laitoksen huonoa ilmapiiriä yritettiin puhdistaa taikasuolalla – noituudesta on tullut osa uutta feminismiä

      Tilaajille
    5. 5

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    6. 6

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    7. 7

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    8. 8

      Hongkongissa opiskelijat sytyttivät barrikadeja palamaan, poliisi kertoo ampuneensa kovilla – Yhdysvallat tuomitsi ”perusteettoman voimankäytön”

    9. 9

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    10. 10

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää